Erityisesti mykoplasmabakteerin aiheuttamat hengitystieinfektiot ja keuhkokuumetapaukset ovat jyllänneet alkaneena syksynä. Myös hinkuyskää on nyt liikkeellä tavallista enemmän.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärin Leif Lakoman mukaan taustalla on tautien normaali syklisyys.
– Kaikilla taudeilla on tietynlaisia syklejä. Sanotaan et ehkä kolmen-neljän vuoden välein tapauksia voi tulla enemmän, Lakoma sanoo.
Hän uskoo, että koronapandemian aikainen yhteiskunnan sulku on siirtänyt tapausten määrän nousua. Tällä hetkellä etenkin mykoplasmabakteerin aiheuttamien hengitystieinfektioiden määrä on lisääntynyt. Mykoplasma voi aiheuttaa myös keuhkokuumeen, mutta yleensä sen aiheuttamat oireet ovat lieviä.
– Laboratoriovarmennettuja mykoplasmatapauksia on selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Täytyy muistaa, että laboratoriovarmennetut tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.
Lakoman mukaan on epätyypillistä, että tapausmäärät ovat alkaneet nousta jo kesän aikana.
– Se jää nähtäväksi, mihin tautitilanne syksyllä kehkeytyy, Lakoma sanoo.
Mykoplasman aiheuttamaan infektioon sairastuvat usein kouluikäiset lapset ja nuoret aikuiset. Se on kuitenkin vain yksi väestössä tällä hetkellä kiertävistä taudinaiheuttajista, sillä hengitystieinfektioita aiheuttavat myös monet muut bakteerit ja virukset.
Lue myös: Ilmasotakoulussa kymmenillä hengitystie- ja flunssaoireita – kaksi viety sairaalaan
HUS-alueella poikkeuksellinen keuhkokuumekesä – mykoplasma vienyt sairaalahoitoon nuoria aikuisia
Hinkuyskään sairastuvat etenkin lapset
Lakoman mukaan hinkuyskää oli viime vuonna laajasti Euroopassa, ja nyt sen määrät ovat olleet nousussa myös Suomessa.
– Laboratoriovarmennettuja tapauksia on huomattavasti enemmän kuin meillä on edellisinä vuosina ollut, hän kertoo.
Myös hinkuyskän lisääntymisen taustalla on taudin jaksottaisuus.
– Pandemiarajoitukset varmasti vaikuttivat siihen sykliin, Lakoma toteaa.
Lakoman mukaan hinkuyskää todetaan etenkin hieman vanhemmilla lapsilla. Pienillä lapsilla sitä todetaan verrattain vähän.
– Se on varmaankin merkki siitä, että rokotuskattavuutemme on suhteellisen hyvä.
Koronaviruksen ja influenssan osalta tilanne on ainakin toistaiseksi rauhallinen. Influenssakausi alkaa tyypillisesti vasta marraskuulla.
Tällä hetkellä on kuitenkin vielä aikaista arvioida, millainen tautisyksy influenssan ja koronaviruksen osalta on edessä.
Lue myös: Korona-ajan velka näkyy nyt tartuntatautien hengitystiesairasteluna
Oireettomuus ei riitä! Näin kauan hengitystieinfektiosta pitää oikeasti toipua ennen kuin voi taas treenata
Auttaako hunaja oikeasti yskään? Ylilääkäri vastaa
Katso myös: Miten hinkuyskää ja muita pöpöjä voi torjua?
8:55