Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Raaseporissa jatkui tänään kahden vuoden takaisen Raaseporin tasoristeysonnettomuuden käsittely. Tänään oikeudessa kuullaan todistajina muun muassa turmasta hengissä selvinneitä varusmiehiä.
Kolme varusmiestä kuoli ja viisi loukkaantui, kun Puolustusvoimien kuorma-auto ja VR:n kiskobussi törmäsivät lokakuun lopussa 2017 Tammisaaren eteläpuolella Skogbyn tasoristeyksessä.
Lue myös: Puolustus Raaseporin tasoristeysonnettomuudesta: ”Syytetty ei tiennyt, eikä hänen olisi pitänyt tietää, että junan havaitseminen kuljettajan paikalta ei ollut mahdollista”
Puolustusvoimien kuorma-autoa ajanutta nuorta miestä syytetään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta. Mies kiistää syytteet.
Ensimmäisenä oikeudessa kuultiin todistajana nuorta miestä, joka istui turman sattuessa armeijan kuorma-auton ohjaamossa oikeassa laidassa ikkunan vieressä. Hänkään ei kuullut tai nähnyt lähestyvää junaa tasoristeykseen tultaessa.
– En kauheasti muista siitä, aikaakin on kulunut jo aika paljon. Muistan kun lähdettiin autolla liikkeelle ja sitten ei oltukaan enää autossa, vaan maassa. Sitten siihen alkoi tulla pelastuslaitosta ja muita paikalle, todistaja kertoi.
Lue myös: Varusmiesten kohtaloksi koitunut Raaseporin tasoristeys on yksi Suomen vaarallisimmista – Puolustusvoimien kuorma-autosta ei edes nähnyt lähestyvää junaa
Erittäin huono sää
Nuori mies muistaa hyvin huonon sään turmapäivänä. Näkyvyys oli todella heikko.
– Edellisenä päivänä oli alkanut sataa, se taisi olla vuoden ensilumi. Sinä aamuna oli hirveä sää, hän kertoi oikeudessa.
Junan kanssa kolariin joutunut armeijan kuorma-auto ajoi letkan ensimmäisenä.
– Tultiin siihen tasoristeykseen ensimmäisenä, vauhti oli aika hiljainen. Juttelin siinä keskellä ohjaamossa istuneen kaverin kanssa. Yhtäkkiä räjähti oikein kunnolla ja oltiin maassa, nuori mies kuvaili hetkeä, kun juna osui kuorma-auton kylkeen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
VR:n kiskobussi yritti varoittaa Puolustusvoimien kuorma-autoa viheltämällä junan pilliin, mutta varusmiehet eivät kuulleet ääntä auton sisälle.
Todistajana kuullun nuorukaisen mukaan heidän ei ollut mitään syytä pysähtyä tasoristeykseen, koska mitään muuta liikennettä ei näkynyt tuolla hetkellä.
Varusmiehet olivat matkalla hyökkäysalueelle
Toisena todistajana kuultiin 22-vuotiasta nuorta miestä, joka istui kolarin sattuessa lokakuussa 2017 armeijan kuorma-auton ohjaamossa keskipaikalla.
Aamu oli nuoren miehen sujunut normaalisti ja varusmiehet lähtivät siirtymään leirialueelta hyökkkäysalueelle. Tavarat oli pakattu autoihin ja varusmiehet lähtivät autojonossa leirintäalueelta.
– Ajettiin reittiä normaalisti, sitten tultiin junaradalle ja siinä sattui tämä kolari.
Nuoren miehen mukaan kuorma-auton vauhti oli hiljainen. Hänen mukaansa kuorma-auto ei pysähtynyt ennen tasoristeystä.
– Katsoimme junaradan molempiin suuntiin. Itse vilkaisin vaivihkaa oikealle, mutta en sen enempää tarkastanut.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Tuttu tasoristeys
Varusmiehet olivat ylittäneet saman tasoristeyksen aikaisemminkin. Ylitykset olivat aina sujuneet hyvin.
– Se oli ihan normaali risteys siinä missä muutkin.
Todistaja ei muista, mitä syytteessä oleva kuljettaja teki tilanteessa. Hänen mukaansa normaali käytäntö kuitenkin oli, että kuljettaja katsoi risteyksessä molempiin suuntiin.
– Hän ajoi samalla tavalla varovasti kuin oli aina ajanut risteyksiin. Olin ollut hänen kyydissään aikaisemminkin, todistaja kertoi.
Nuori mies ei ainakaan muista, että kuorma-auton ohjaamon ikkunat olisivat olleet huurussa kolarihetkellä. Hän ei kuullut tai nähnyt lähestyvää junaa tai sen varoitusääniä.
Nuorukainen sai itsekin kolarissa "jonkun verran" vammoja. Häntä puhutettiin ensimmäisen kerran jo sairaalassa kolaripäivänä.
Tuolloin hän kertoi, että kuljettaja ajoi tilanteessa varovasti, mutta tämä ei nähnyt lähestyvää junaa.
Toisen auton kuljettaja näki junan vasta törmäyshetkellä
Kolmas oikeudessa kuultu todistaja oli niin ikään varusmiehenä lokakuussa 2017. Hän ajoi onnettomuuden sattuessa toista armeijan kuorma-autoa, ja he tulivat jonossa toisena eli heti kolariin joutuneen kuorma-auton takana.
– Edellä ajanut kuljettaja hidasti ennen tasoristeystä, mutta hän ei pysähtynyt. Hän lähestyi risteystä hitaasti, nuori mies kuvaili.
Toisena tullut kuljettajakaan ei nähnyt tai kuullut tasoristeystä lähestyvää VR:n kiskobussia. Sää oli onnettomuushetkellä harmaa ja näkyvyys huono.
– Näin junan vasta silloin, kun se osui edellä ajaneeseen kuorma-autoon. En sitä ennen.