MTV Uutiset kysyi Suomen venäläisiltä presidentinvaaleista – ukrainalaisen vastaus yllätti
Venäjän presidentinvaaleissa äänestää suuri joukko Suomessa asuvia venäläisiä. Monille äänestäminen tuntuu kuitenkin merkityksettömältä.
Venäjän presidentinvaalien äänestys on alkanut tänään perjantaina.
Suomessa asuvat Venäjän kansalaiset voivat äänestää sunnuntaina Venäjän suurlähetystössä Helsingissä.
Suomessa asuu yi 30 000 Venäjän kansalaista
Venäjän kansalaisia oli Suomessa vuoden 2022 lopussa reilut 33 000.
Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia oli hieman enemmän, vajaat 38 000.
Luvuissa ovat mukana myös alaikäiset, joilla ei ole äänioikeutta.
Minun ääneni ei muuta mitään
MTV Uutisten haastattelemista Suomen venäläisistä monet eivät pidä äänestämistä tärkeänä, koska he kokevat tuloksen olevan ennakkoon päätetty.
– En aio äänestää, Nikolai Andrejev kertoo MTV Uutisille.
– Asun täällä ja hyvin asunkin. Olen sitä mieltä, että vaalit menevät siten, miten Putin haluaa niiden menevän. Mikään muu ei ole mahdollista.
Natasha Iljushkina sanoo, että hän ei äänestä koskaan.
– Se on periaatteeni. Minun ääneni ei muuta mitään.
Vaalivilpistä voi raportoida
Dmitri Zhilin on toista mieltä.
Zhilin koordinoi Suomessa maailmanlaajuista Äänestä ulkomailta -hanketta. Hankkeen vapaaehtoiset pyrkivät selvittämään vaalien todelliset tulokset äänestyspaikoilla tehtävällä anonyymillä kyselyllä.
– Emme tiedä, aikooko Venäjän vaalikomissio Suomessa muokata tuloksia, vai lasketaanko äänet rehellisesti. Joka tapauksessa meidän täytyy seurata tilannetta, Zhilin toteaa.
Hankkeen vapaaehtoisille voi vaalipäivän aikana myös raportoida vaalivilpistä.
– Tulen itse paikalle ja aion äänestää. Joka kerta, kun maasi kysyy sinulta mielipidettä, voit tehdä jotakin. Vaikka vaalit eivät olisi mieleisesi tai et löytäisi juuri sinulle sopivaa ehdokasta. Äänestäminen on ilmaista ja vaaratonta.
– Jos ette äänestä vaaleissa, häviätte joka tapauksessa.
Zhilin kehottaa kaikkia äänestäjiä vastaamaan äänestyksen jälkeen vielä anonyymiin kyselyyn.
– Tämä on erittäin tärkeää, jotta saamme tietää, miten ihmiset ovat äänestäneet.
Kyselyn tulokset julkaistaan hankkeen verkkosivuilla vaalien jälkeen.
Venäjä on demokratia, sanoo ukrainalainen
Vastaajien joukosta löytyi myös yksi Putinin kannattaja – yllättäen Ukrainan leiristä.
Natalia Platonova uskoo vaalien rehellisyyteen ja Putinin vankkaan kannatukseen.
– Äänestäisin itse Putinia (jos voisin). Hän on maan ja kansan puolella, Ukrainan Symystä kotoisin oleva Platonova sanoo.
Onko Venäjä mielestäsi vielä demokratia?
– Totta kаi on.
MTV Uutiset pyysi haastattelua vaalijärjestelyistä myös Venäjän suurlähetystöstä. Sähköpostivastauksen mukaan se haluaa pidättäytyä kommenteista, joilla voisi olla vaikutusta vaalien kulkuun.
Uusimmat
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:39
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
Lataa lisää