Venäjällä viranomaiset ovat ottaneet kiinni jo ainakin 74 ihmistä presidentinvaaleihin liittyvissä mielenilmauksissa, kertoo kansalaisjärjestö OVD-Info.
Kansalaisjärjestön mukaan kiinniottoja on tehty ainakin 17 kaupungissa.
Sekä Moskovassa että Pietarissa äänestyspaikoille muodostui paikalle olevien uutistoimisto AFP:n toimittajien mukaan jonoja puolenpäivän aikaan
Edesmennyt oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyi kannusti venäläisiä lähtemään uurnille antamaan protestiääniä nimenomaan sunnuntaina keskipäivällä.
Navalnyi kehotti ihmisiä äänestämään ketä tahansa muuta paitsi presidentti Vladimir Putinia tai turmelemaan vaalilippunsa.
Lue myös: Miksi näytösvaalit ovat tärkeä tapahtuma Vladimir Putinille? "Tieto on arvokasta valuuttaa"
Moskovan ja Pietarin äänestyspaikoille kertyi jonoa kello 12 – "Jos en olisi tehnyt sitä, tuntisin olevani pelkuri"
"Tulin hyvästelemään"
29-vuotias Aleksandr sanoi uutistoimisto AFP:lle Moskovassa, että puolenpäivän protestiin osallistuminen on viimeinen laillinen tapa ilmaista mielipiteensä.
– Jos en olisi tehnyt sitä, tuntisin olevani pelkuri, hän sanoi.
Toinen puoliltapäivin äänensä antanut Elena taas epäili, ettei mielenilmauksella olisi mitään vaikutusta.
Eläkeläinen Natalja sanoi pilaavansa äänestyslippunsa Navalnyin muistoksi ja kutsui tätä sankariksi.
– Tulin hyvästelemään hänet, hän kertoi.
18-vuotias opiskelija Leonid sanoi Moskovassa olevansa tyytyväinen, että paikalle tuli jonkin verran ihmisiä, vaikka kovin suureksi protesti ei hänen äänestyspaikallaan kasvanut.
21-vuotias Denis kertoi vaalien olevan tapa kunnioittaa Navalnyin muistoa symbolisella eleellä.
Äänestyspaikoilla on toki myös tuettu Putinia. 70-vuotias Ljubov Pjankova sanoi Putinin äänestämisen olevan ainoa tapa taata rauha. Hänen mukaansa Venäjä haluaa vain, ettei sitä häiritä tai määräillä.
Lue myös: Viesti Putinin vaalien vastaisesta mielenosoituksesta: "Tässä toteutetaan Navalnyin testamenttia"
Navalnyin leski äänesti Berliinissä
Navalnyin leski, Julija Navaljana, kuvattiin jonottamassa äänestämään pääsyä Venäjän suurlähetystön edustalla Berliinissä.
Navaljanalle tuotiin kukkia ja hänen nähtiin juttelevan muiden jonottajien kanssa. Myös Navaljana oli kehottanut ihmisiä muodostamaan pitkiä jonoja äänestyspaikoille.
Berliinissä oli jonottamassa myös Maria Katkova, 33, joka kertoi olevansa paikalla, "koska ei halunnut ääntään varastettavan".
– Haluan olla yhdessä kaikkien näiden ihmisten kanssa ja tuntea, etten ole yksin, Katkova sanoi jonotettuaan kaksi tuntia.
Stanislav Vliasov, 33, sanoi olevansa paikalla, koska halusi maailman näkevän, että nykyistä politiikkaa vastustetaan.
– Ihmiset tietävät, että tämän päivän jälkeen on paljon tehtävää, maailmalla on paljon tehtävää taistellessaan Putinin hallintoa vastaan, Vliasov sanoi.
Poliittinen näytelmä
Hallintoa vastustavista mielenilmauksista on Venäjällä jaettu kovia rangaistuksia erityisesti sen jälkeen kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa.
Viranomaiset ovat toistuvasti varoittaneet, ettei vaaleihin liittyviä mielenosoituksia suvaita, ja suuri osa AFP:n haastattelemista nykyhallinnon vastustajista kertoo vain etunimensä.
Vaaleissa on kyse poliittisesta näytelmästä, sillä presidentti Putinilla ei ole todellisia vastaehdokkaita ja käytännössä kaikki oppositiotoiminta Venäjällä on tukahdutettu.
Näytös järjestetään myös niillä Ukrainan alueilla, joita Venäjä hallitsee.
Niin kutsuttu äänestys päättyy iltakahdeksalta Suomen aikaa, ja niin kutsuttujen ovensuukyselyiden tuloksia tulee todennäköisesti julki pian sen jälkeen.
Huomenna maanantaina Moskovan Punaisella torilla järjestetään konsertti Krimin niemimaan valtaamisen vuosipäivän vuoksi, ja tapahtuman uskotaan myös olevan Putinin voitonjuhla.
Ukraina on toistuvasti kutsunut Venäjän vaaleja lainvastaisiksi ja farssiksi sekä vedonnut länsiliittolaisiin, jotta ne eivät tunnustaisi lopputulosta.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ja kymmenet muut maat ovat arvostelleet Venäjää vaalien järjestämisestä osissa Ukrainaa.
Myös Transnistriassa äänestyspaikkoja
Ukrainan Venäjän hallussa olevien alueiden lisäksi Venäjä on avannut äänestyspaikkoja Moldovaan kuuluvassa Venäjä-mielisessä Transnistriassa.
Moldova vastusti Venäjän ratkaisua, sillä se halusi, että äänestys järjestettäisiin vain Venäjän suurlähetystössä pääkaupunki Chisinaussa.
Moldovan ulkoministeriö viikko sitten ilmoitti kutsuvansa Venäjän suurlähettilään tapaamiseen, jossa tälle kerrotaan Moldovan olevan tyytymätön Venäjän päätökseen.
Moldovan poliisi otti sunnuntaina kiinni miehen sen jälkeen kun Venäjän suurlähetystön aidan yli oli heitetty kaksi polttopulloa Chisinaussa. Kukaan ei loukkaantunut.
Poliisi sanoi, että mies oli otettu heti tapahtuneen jälkeen kiinni kuulusteluja varten. Hän oli moldovalainen mutta sanonut, että hänellä on myös Venäjän kansalaisuus.
Poliisin mukaan epäilty oli oikeuttanut tekonsa ilmaisemalla tyytymättömyytensä Venäjän johdon toimintaan.