MTV Uutiset Ohiossa: Amerikkalaisten huoli inflaatiosta kasvaa ja kadulla liehuvat jo Trump 2024 -liput - "Kaikki ovat vihaisia hintojen noususta"

2:10img
Amerikkalaisten huoli inflaatiosta kasvaa.
Julkaistu 28.11.2021 19:21
Toimittajan kuva

Mari Karppinen

mari.karppinen@mtv.fi

@MariKarppinen1

Yhä useampi amerikkalainen on huolissaan inflaatiosta ja moni syyttää hintojen noususta presidentti Joe Bidenia.

Yli 6 prosentin inflaatio on pahempi, mitä amerikkalaisasiantuntijat ennustivat ja se on laskenut myös Bidenin suosiota. Tuoreimpien kannatuskyselyiden mukaan suurin osa amerikkalaisista uskoo, että maa on menossa väärään suuntaan.

Ohiolaisen Larry Hamrickin on hoidettava pihamaansa, vaikka jopa ruohonleikkurilla ajo on kallistunut.

– Kaikki ovat vihaisia hintojen noususta! Kauppojen hyllyt ovat usein tyhjillään, ei löydy edes maitoa ja leipää. Ja sitten valtio antaa vielä sellaisille ihmisille rahallista avustusta, jotka eivät sitä tarvitse.

– Minäkin sain rahaa enkä edes tarvitse sitä! Kuka tahansa hoitaisi tämän paremmin! Presidenttiä ei turhaan nimitetä “Väsyneeksi Joeksi”, republikaaneja äänestävä Hamrick kertoo.

Kuluttajahinnat ovat nousseet nopeinta vauhtia kolmeenkymmeneen vuoteen ja Hamrick uskoo sen maksavan Bidenille ja demokraateille.

– Trump pyrkii uudelleen presidentiksi ja minä äänestän häntä. Moni sellainenkin, joka äänesti Bidenia äänestää seuraavalla kerralla Trumpia. Sen minä lupaan, Hamrick sanoo ja jatkaa ruohonleikkuuta.

Myös sitoutumattomaksi itseään kutsuva Jose Valencia on turhautunut. Valencia ei äänestänyt viime vaaleissa kumpaakaan ehdokasta.

– Jos Donald Trump olisi Valkoisessa talossa, niin hän auttaisi maata enemmän. Hän puuttuisi lähtösyihin eli auttaisi rahtilaivoja, jotka jonottavat satamiin, Valencia sanoo.

Erityisen turhautuneita amerikkalaiset ovat olleet bensa-asemilla. Tankkaaja kuluttaa bensa-asemalla keskimäärin parikymmentä dollaria enemmän mitä vuosi sitten ja moni pelkää hintojen vain jatkavan nousuaan.

Ihmelääkettä ei ole

Yhdysvaltain presidentti ei voi yksin ratkaista inflaatiota, mutta syyttävä sormi osoittaa silti Valkoisen taloon. Bidenia syytetään saamattomuudesta ja Bidenin kannatus laskee laskemistaan.

Biden on luvannut vapauttaa 50 miljoonaa tynnyriä öljyä Yhdysvaltain hätävarastosta hintojen tasaamiseksi, mutta sen ei uskota riittävän pitkälle. Vaikka suurin osa kannatuskyselyiden vastaajista uskoo maan menevän väärään suuntaan, demokraatti Katie Paris ei näe tilannetta niin synkkänä. Paris yrittää kannustaa järjestönsä kautta esikaupunkien naisia demokraattien ja Bidenin kannattajiksi.

– Infrastruktuuripaketti meni vihdoin läpi. Nyt työstetään jo sosiaaliturvapakettia, jonka avulla palkallinen perhevapaa paranisia, lapsenhoito halventuisi. Ne ovat hienoja asioita, mutta todellisuudessa ne ovat monelle äänestäjälle vain prosessissa olevia asioita eivätkä ne ole vielä konkreettisia, Red Wine and Blue -järjestön perustaja Paris pohtii.

– Esikaupunkien naiset haluavat osallistua ja me tulemme menestymään (välivaaleissa), jos demokraatit Washingtonissa ymmärtävät, että heidän täytyy kuunnella ihmisiä paikallisyhteisöissä. Vaikka he tekevät politiikkaansa Washingtonissa, heidän täytyy osata puhua ihmisille, Paris lisää.

Lue myös: Torille! Joe Bidenin lapsenlapsi juhlisti kiitospäivää HIFK:n pelipaidassa – katso video

Presidentti Bidenin rykimisen syy selvisi – luottolääkäri: "Elinvoimainen mies"

Tuoreimmat aiheesta

Bidenin Yhdysvallat