MTV Uutiset seuraa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan ja sen vaikutuksia maailmanlaajuisella tasolla tässä artikkelissa hetki hetkeltä.
MTV Uutiset seuraa Ukrainan tapahtumia hetki hetkeltä.
Löydät tuoreimmat uutiset uutispalvelustamme sekä MTV Katsomosta joka päivä.
Ukrainan sodan uhreja voi auttaa monin tavoin. Tästä artikkelista löydät ajantasaista tietoa auttamisesta.
Ukrainan tilanne aiheuttaa monenlaisia tunteita. Tästä artikkelista löydät tietoja siihen, miten hakea apua itselle tai läheisellesi.
- Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan torstaina, 24. helmikuuta.
YK:n mukaan jo yli kolme miljoonaa ihmistä on paennut sotaa Ukrainasta
Noin 2 000 siviiliajoneuvoa on kaupungin edustajien mukaan onnistunut pääsemään Venäjän joukkojen piirittämästä Mariupolista evakuointireittiä pitkin; noin 2 000 autoa jäi vielä odottamaan poispääsyä
Piiritetystä Mariupolista on saatu evakuoitua liki 20 000 ihmistä, kertoo Ukraina
- Britannian puolustusministeriön mukaan Venäjä saattaa käyttää kemiallisia aseita Ukrainassa.
Venäjä on pyytänyt Kiinalta sotilaallista ja taloudellista apua sekä nyt myös ruoka-apua, kertovat yhdysvaltalaismedioiden lähteet
Kaksi toimittajaa kuoli tulituksessa maanantaina Kiovan lähistöllä
00.21 Ukrainan presidentti pyysi Kanadan parlamentilta todellista tukea
Ukrainan presidentille Volodymyr Zelenskyille osoitettiin jälleen seisaaltaan suosiota kun hän puhui videoyhteyden välityksellä Kanadan parlamentille. Suosionosoitusten sijaan Zelenskyi olisi kuitenkin kaivannut enemmän konkreettista tukea sotaan käyvälle maalleen.
– Emme me paljoa pyydä. Pyydämme oikeutta, todellista tukea joka auttaisi meitä selviämään ja puolustamaan maatamme, pelastamaan henkiä, presidentti sanoi.
Zelenskyi uudisti jälleen kerran pyyntönsä lentokieltoalueen luomisesta Ukrainan ylle, ja pyysi parlamentaarikkoja kuvittelemaan, miltä heistä tuntuisi, jos heidän kotejaan pommitettaisiin joka yö.
– Tiedän, että te kaikki tuette Ukrainaa, mutta haluaisin teidän ymmärtävän, mitä me koemme joka päivä. Kuvitelkaa miltä tuntuisi, jos teidän rakennuksianne ja muistomerkkejänne pommitettaisiin samalla tavalla kuin meidän. Koko joukko perheitä on kuollut. Jokainen yö on kauhea yö.
00.13 Puolan, Tshekin ja Slovenian pääministerit matkustivat junalla Kiovaan Zelenkyitä tapaamaan
Puolan, Tshekin ja Slovenian pääministerit matkustivat junalla Kiovaan tapaaman presidentti Volodymyr Zelenskyiä. Pääministerien tarkoitus oli osoittaa EU:n tuki Ukrainalle.
Alla Puolan pääministerin Mateusz Morawieckin tviitti ministereiden matkasta, jota hän kutsui "historialliseksi".
23.07 Euroopan neuvosto vaatii Venäjää eroamaan
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous vaatii Venäjää eroamaan Euroopan neuvostosta. Yleiskokous käsitteli Venäjän hyökkäystä Ukrainaan maanantaista tiistaihin järjestetyssä ylimääräisessä istunnossa, kertoi eduskuntatiedotus.
Istunnon päätteeksi yleiskokous äänesti lausunnosta, jota Euroopan neuvoston ministerikomitea oli yleiskokoukselta Venäjän jäsenyydestä pyytänyt. Lausunto syntyi yksimielisesti äänin 216–0 kolmen edustajan äänestäessä tyhjää.
Venäjä kertoi jo aiemmin käynnistäneensä prosessin maan eroamiseksi Euroopan neuvostosta. Yleiseurooppalaisen ihmisoikeuselimen jättämisestä ilmoitti tiistaina Venäjän ulkoministeriö.
23.03 Yhdysvallat lisää humanitaarista tukea Ukrainan pakolaisten auttamiseksi
Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken ilmoitti tiistaina, että Yhdysvallat lisää Ukrainan pakolaistukea 186 miljoonalla dollarilla, eli noin 170 miljoonalla eurolla.
23.00 Piiritetystä Mariupolista on saatu evakuoitua liki 20 000 ihmistä, kertoo Ukraina
Ukrainassa liki 20 000 ihmistä on evakuoitu piiritetystä Mariupolin satamakaupungista maan eteläosassa, kertovat Ukrainan presidentinkanslian lähteet.
Sen sijaan Mariupoliin lähetetyt avustustarvikkeet ovat jo kolmatta päivää jumissa läheisessä Berdjanskin satamakaupungissa, jonka venäläisjoukot ovat ottaneet haltuunsa.
Mariupolissa edelleen olevien asukkaiden tilanne on epätoivoinen, koska kaupungissa ei enää juuri ole ruokaa tai puhdasta vettä.
22.53 Ukraina: Neuvottelut Venäjän kanssa vaikeita, yhä mahdollisuus kompromisseihin
Ukrainan ja Venäjän väliset neuvottelut mahdollisen tulitauon saamisesta aikaan ovat tänään jatkuneet vaikeina. Ukrainan neuvottelija Myhailo Podoljak kertoo Twitterissä, että maiden välillä on edelleen perustavia ristiriitoja.
Podoljak sanoo kuitenkin, että kompromisseihin on edelleen mahdollisuus.
Neuvotteluja on määrä jatkaa jälleen huomenna. Neuvottelutauon aikana työryhmät jatkavat ratkaisun etsimistä.
22.47 Sisäministeriö valmistelee rajamenettelyn käyttöönottoa Suomessa
Sisäministeriön asettamassa hankkeessa valmistellaan lakimuutokset, jotka mahdollistaisivat rajamenettelyn ottamisen käyttöön Suomessa.
Rajamenettelyssä todennäköisesti perusteettomia turvapaikkahakemuksia voitaisiin käsitellä nopeasti heti rajalla tai sen läheisyydessä. Näin ehkäistäisiin ministeriön mukaan hakijoiden liikkumista Suomen alueella tai edelleen muihin EU-maihin.
Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella.
Rajamenettely vahvistaisi sisäministeriön mukaan varautumista hybridivaikuttamiseen.
22.02 FOX News: Kaksi toimittajaa kuollut Kiovassa
Fox Newsin ja New York Timesin mukaan Foxin kameramies sekä avustava ukrainalaisjournalisti olisivat kuolleet tulituksessa Kiovan ulkopuolella.
Kameramiehenä työskennellyt 55-vuotias Pierre Zakrzewski sekä 24-vuotias Oleksandra Kuvshinova olivat molemmat ajoneuvossa, joka joutui tulituksen kohteeksi.
Samaisessa ajoneuvossa oli myös Foxin kirjeenvaihtaja Benjamin Hall, joka loukkaantui NYTin mukaan Horenkan kaupungissa tapahtuneessa hyökkäyksessä.
21.19 Joe Biden hyväksyi ”historiallisen” rahoituksen Ukrainalle
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden kertoi Twitterissä hyväksyneensä ”historiallisen” 13,6 miljardin dollarin, eli noin 12,4 miljardin euron rahoituksen Ukrainalle.
Jos et näe tviittiä, voit katsoa sen täältä.
21.02: Punaisen Ristin mukaan yli sata evakuointibussia on lähtenyt Sumyn kaupungista
Ukrainassa tuhansia siviilejä evakuoidaan Sumyn kaupungista maan koillisosasta, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n mukaan yli sata evakuointibussia on lähtenyt kaupungista kahdessa saattueessa.
ICRC:n mukaan Venäjä on näyttänyt vihreää valoa siviilien evakuoinneille, mutta bussit eivät silti välttämättä voi kulkea suorinta reittiä pitkin kohti maan keskiosassa sijaitsevaa Pultavaa.
Venäläisjoukkojen piirittämä Sumy on ollut viime päivinä tulituksen ja ilmaiskujen kohteena.
20.55 Venäjällä suorassa tv-lähetyksessä sotaa vastustanut toimittaja sai 250 euron sakot
Ukrainan sotaa vastustavan julisteen kanssa Venäjän ykköskanavan suoraan uutislähetykseen juossut toimittaja Marina Ovsjannikova selvisi sakoilla oltuaan tänään oikeuden edessä Moskovassa.
Asiasta kertoivat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC, brittilehti Guardian ja uutistoimisto AFP.
Ovsjannikovalle määrättiin 30 000 ruplan eli noin 250 euron sakot videosta, jonka hän oli nauhoittanut ennen mielenilmaustaan.
Toimittajaa syytetiin "luvattoman julkisen tilaisuuden järjestämisestä".
Ovsjannikova kiisti syyllistyneensä rikokseen.
BBC:n mukaan ei ole selvää, nostetaanko häntä kohtaan vielä erillisiä syytteitä mielenosoituksesta suorassa uutislähetyksessä.
Lue myös: Tv-lähetyksessä protestoinutta toimittajaa ei syytetäkään "valeuutisten" levittämisestä – Ovsjannikova tuomittiin 30 000 ruplan sakkoihin
20.45: BBC: Venäläisjoukot ovat ottaneet tehohoitosairaalan henkilökunnan panttivangiksi Mariupolissa
Venäjän joukot ovat tunkeutuneet Mariupolin kaupungin suurimpaan sairaalaan ja estävät lääkäreitä ja potilaita poistumasta rakennuksesta. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle kaupungin apulaispormestari. Hänen mukaansa venäläisten panttivankina tehohoitosairaalassa on noin 400 ihmistä.
Donetskin alueen kuvernööri Pavlo Kirilenko kertoi Facebookissa julkaisemassaan viestissä, että yksi sairaalan työntekijä oli onnistunut varoittamaan viranomaisia tilanteesta.
Ukrainalaisen Media Initiative for Human Rightsin mukaan venäläisjoukot ovat ampuneet ihmisiä, jotka ovat pyrkineet pakenemaan sairaalasta.
20.10: Puolan pääministeri Kiovasta: Ukraina voi luottaa ystävän apuun
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kertoo sosiaalisen median päivityksissään olevansa nyt Kiovassa Ukrainassa.
– Täällä sodan runtelemassa Kiovassa tehdään historiaa. Täällä vapaus taistelee tyranniaa vastaan. Täällä meidän kaikkien tulevaisuutemme on vaakalaudalla. EU tukee Ukrainaa, joka voi luottaa ystäviensä apuun – toimme tämän viestin Kiovaan tänään, Morawiecki viestitti.
Kiovaan Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä tapaamaan ovat matkustaneet myös Tshekin ja Slovenian pääministerit.
Heidän tarkoituksenaan on osoittaa koko Euroopan unionin tukevan Ukrainan itsenäisyyttä.
20.00: Harkovan pormestari: Yli 600 rakennusta on tuhoutunut
Venäjä on tuhonnut Harkovan kaupungissa Koillis-Ukrainassa yli 600 rakennusta sen jälkeen, kun se hyökkäsi Ukrainaan.
Asiasta kertoo kaupunginjohtaja Ihor Terekhov televioidussa haastattelussaan Reutersin mukaan.
– Kouluja, lastentarhoja ja sairaaloita on tuhoutunut. Venäjän armeija pommittaa meitä jatkuvasti niin maasta kuin ilmastakin käsin.
19.53: Asiantuntija: Putinin väite on uskottava, niin kauan kuin neuvottelut jatkuvat
Presidentti Sauli Niinistön mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ei vaadi Ukrainan hallituksen vaihtamista.
Niinistö totesi uutiskanava CNN:n haastattelussa, että Putinilla on lista Ukrainaa koskevista vaatimuksista, mutta näyttää siltä, että Ukrainan hallituksen muuttaminen ei ole enää listalla.
Niinistö ja Putin keskustelivat puhelimessa viime viikolla.
Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro arvioi MTV Uutiset Livessä sitä, miten uskottava Niinistön välittämä Putinin väite on.
– Mikäli rauhansopimukseen aiotaan päästä näissä neuvotteluissa, joita Venäjä nyt Volodymyr Zelenskyin johtaman hallinnon kanssa käy, Zelenskyin tunnustaminen presidentiksi on ainoa tie viedä neuvottelut eteenpäin.
– Tässä suhteessa kyllä. Mutta tietenkin siinä vaihtoehdossa, että neuvottelut kariutuisivat ja sota jatkuisi ja Venäjä etenisi Ukrainassa, sodan logiikka voi viedä myös toisenlaisiin johtopäätöksiin ja koveneviin vaatimuksiin.
23:23
19.38: Presidentti Niinistö: Suomi saa Britannialta täyden tuen turvallisuusratkaisuille
Lontoossa vierailleen presidentti Sauli Niinistön mukaan Britannialta tulee Suomelle täysi tuki, joka ulottuu myös turvallisuusratkaisuihin.
Britannian pääministerin Boris Johnsonin tänään tavannut Niinistö kuvaili, että Britannia ymmärtää Suomen tilannetta varsin hyvin ja maa tukee Suomea turvallisuusratkaisuissa, päätyipä Suomi niissä mihin suuntaan tahansa.
Tukea Britannialta olisi luvassa myös silloin, jos Suomi päättäisi tavoitella sotilasliitto Naton jäsenyyttä.
Lue myös: Presidentti Niinistö JEF-maiden kokouksessa Lontoossa: ”Meillä on täysi Britannian tuki puolellamme”
19.35: Venäjä käynnisti toimet Euroopan neuvostosta eroamiseksi
Venäjä on käynnistänyt prosessin maan eroamiseksi Euroopan neuvostosta. Yleiseurooppalaisen ihmisoikeuselimen jättämisestä ilmoitti tänään Venäjän ulkoministeriö.
Kyse on joidenkin asiantuntijoiden mukaan ollut siitä, eroaako Venäjä Euroopan neuvostosta vai ehtiikö neuvosto erottaa sitä ennen Venäjän.
Kun hyökkäys Ukrainaan oli alkanut, Euroopan neuvosto kertoi helmikuun lopulla estävänsä Venäjän edustajilta osallistumisen ihmisoikeuselimen toimintaan. Päätöksen syyksi ilmoitettiin Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan.Euroopan neuvosto on vuonna 1949 perustettu hallitustenvälinen organisaatio. Jos Venäjä lähtee neuvostosta, siihen jää 46 jäsenvaltiota.
19.25: Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Euroopassa ensi viikolla
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden vierailee ensi viikolla Euroopassa.
EU-virkamieslähteen mukaan Biden osallistuu torstaina EU-maiden johtajien huippukokoukseen Brysselissä.
EU-maiden johtajat olivat edellisen kerran koolla viime viikolla, kun Ranskan Versailles'ssa järjestettiin epävirallinen huippukokous. Silloin EU-maiden johtajat linjasivat, että EU:n tulisi pyrkiä eroon venäläisenergiaan kohdistuvasta riippuvuudestaan mahdollisimman pian.
18.55 Eurooppa-neuvoston Charles Michel vaatii Venäjää lopettamaan siviilien pommittamisen Ukrainassa
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel vaatii Twitterissä Venäjää lopettamaan pommitukset Ukrainan siviiliväestöä kohtaan.
Lisäksi Michel vaatii Venäjää lopettamaan sotatoimet välittömästi ja vetäytymään Ukrainasta.
Samaisessa tviittiketjussa Michel vaatii, että Venäjä varmistaa humanitaaristen väylien mahdollisuuden Ukrainassa.
18.43 Joe Bidenille laitettiin maahantulokielto
Venäjä ilmoitti tiistaina asettaneensa vastapakotteita Yhdysvalloille. Presidentti Joe Biden ja kymmenkunta korkeaa virkamiestä ovat saaneet maahantulokiellon Venäjälle vastavuoroisena toimena Yhdysvaltain määräämiin pakotteisiin.
Venäjän pakotteiden piiriin kuuluvat Bidenin lisäksi esimerkiksi ulkoministeri Antony Blinken ja puolustusministeri Lloyd Austin.
Venäjän ulkoministeriö ilmoitti lausunnossaan, että sanktiot ovat seurausta Yhdysvaltain nykyisen hallinnon "äärimmäisen russofobisesta politiikasta".
18. 26 Venäjä lopettaa viljan viennin liittolaismaihinsa suojellakseen kotimaan markkinoita
Venäjä on ilmoittanut lopettavansa väliaikaisesti viljan viennin Euraasian talousunionin maihin. Vientikiellon tarkoituksena on varmistaa ruuan riittävyys kotimaassa ja estää ruuan hinnan voimakas nousu.
Euraasian talousunioniin kuuluvat Venäjän lisäksi Armenia, Kazakstan, Kirgisia ja Valko-Venäjä, jotka kaikki ovat entisiä neuvostotasavaltoja ja Venäjän liittolaismaita.
Vientikielto koskee vehnää, ruista, ohraa, maissia ja säilörehua. Kielto on voimassa kesäkuun loppuun.
16.55: Kiina ei halua joutua kärsimään lännen Venäjä-pakotteista
Kiina ei halua, että lännen Venäjälle asettamat pakotteet vaikuttavat myös Kiinaan taloudellisesti. Asiaa kommentoi Kiinan tiedotusvälineiden tänään julkaiseman uutisen mukaan maan ulkoministeri Wang Yi.
Wangin kerrotaan korostaneen Espanjan ulkoministerille Jose Manuel Albaresille puhelinkeskustelussa, että Kiina ei ole Ukrainan "kriisin osapuoli" ja vielä vähemmän Kiina haluaa joutua pakotteiden vaikutuspiiriin.
Wang Yi myös sanoi, että Kiina on aina vastustanut pakotteiden käyttöä ongelmien ratkaisemiseksi.
Venäjä ja Kiina ovat viime aikoina lähestyneet toisiaan, eikä Kiina ole avoimesti tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Maanantaina uutisoitiin väitteitä, joiden mukaan Venäjä olisi pyytänyt Kiinalta taloudellista ja sotilaallista apua.
Kiina on tarjoutunut sovittelijaksi Venäjän ja Ukrainan välillä ja kehottanut osapuolia "maksimaaliseen pidättyväisyyteen" ja "suojelemaan siviilejä".
16.43 Ukrainan presidentin mukaan viisi kuollut venäjän ilmaiskuissa Kiovassa
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan varhain tiistaina Kiovaan tehdyissä Venäjän ilmaiskuissa menehtyi viisi ihmistä, aiemmin kerrotun neljän sijaan.
Ukrainan parlamentti äänesti aiemmin tänään maan poikkeustilan jatkamisesta 30 päivällä.
16.42 Venäjä torjuu pakotteiden vaikutusta triljoonalla ruplalla
Reutersin mukaan Venäjän hallinto pyrkii torjumaan Lännen talouspakotteiden vaikutuksia suuntaamalla talouteen triljoona ruplaa, eli noin 8,3 miljardilla eurolla.
Venäjän pääministeri Mihail Mišustin toivoo, että rahasumma vaimentaa edes osittain maalle asetettujen pakotteiden vaikutusta.
Yli satakohtaisessa suunnitelmassa keskitytään pääministerin mukaan tuotanto- ja toimitusketjujen palauttamiseen.
16.19 Naton Stoltenberg pelkää Venäjän lavastan iskun kemiallisilla aseilla
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi tiedotustilaisuudessa, että sotilasliitto pelkää Venäjän suunnittelevan kemiallista valeiskua Ukrainassa.
Stoltenberg sanoi myös, että Kiinan pitäisi tuomita Venäjän Ukrainan invaasioyritys.
16.13 Yhdysvallat asettaa Venäjälle lisäpakotteita
Yhdysvaltojen valtionrahaston verkkosivujen mukaan maa asettaa jälleen uusia Venäjän sotatoimista johtuvia pakotteita.
Viidentoista yksittäisen henkilön joukossa on muun muassa venäläinen oikeustuomari Natalya Mushnikova.
16.03 Venäjä antaa oman YK: julkilausumansa Ukrainan humanitaarisesta tilanteesta
Reutersin mukaan Venäjä aikoo julkaista YK:ssa oman ehdotuksensa liittyen Ukrainan humanitaariseen tilanteeseen.
Lisäksi Venäjän YK-lähettiläs Vassily Nebenzia kertoi toimittajalle tiistaina, että Venäjä lopettaa hyökkäyksensä Ukrainassa sen jälkeen, kun maan erikoisoperaatioksi kutsuman sotilasoperaation kaikki tavoitteet on saavutettu.
15.50 Punainen Risti: 70 bussia valmiina evakuointeihin Sumyssä
Punaisen Ristin mukaan 70 linja-autoa on valmiina Sumyn Koillis-Ukrainassa evakuoimaan siviilejä pois kaupungista, kertoo Reuters. Järjestö toivoo evakuointien voivan alkaa tänään.
15.29: 2 000 siviiliajoneuvoa päässyt pois Mariupolista
Ukrainassa noin 2 000 siviiliajoneuvoa on onnistunut ajamaan pois saarretusta Mariupolista evakuointireittiä pitkin.
Asiasta kertoi Mariupolin kaupunginvaltuusto tänään uutistoimisto AFP:n mukaan.
Noin 2 000 autoa on jäänyt vielä odottamaan pääsyä pois kaupungista.
Paikallisviranomaisten mukaan kaupungissa on saarroksissa noin 350 000 ihmistä.
15.17: Kiovassa kolme ilmaiskua asuinalueille – ainakin neljä kuollut
Venäjä on tehnyt kolme ilmaiskua asutusalueille pääkaupungissa Kiovassa, uutistoimisto AFP kertoo.
BBC:n mukaan ainakin neljä ihmistä on kuollut aamuisissa pommituksissa.
Yksi iskuista osui Sviatoshynskin alueella sijaitsevaan asuinkerrostaloon. Tuhoutuneesta talosta pelastettiin 27 ihmistä.
Myös toinen kerrostalo Podilskin alueella syttyi palamaan tulituksen seurauksena. Lisäksi yksi iskuista osui asuintaloon Osokorkyn alueella Kiovan kaakkoisosassa.
Yölliset pommitukset aiheuttivat myös "massiivista" tuhoa Dnipron lentokentällä, paikallisviranomaiset kertoivat AFP:n mukaan. Iskuissa tuhoutui kentän kiitorata ja terminaali vahingoittui, alueen kuvernööri kertoi.
BBC kirjoittaa, että ilmaiskuista varoittavat sireenit ovat soineet Kiovan lisäksi Odessassa, Umanissa ja Hmelnytskyin alueella.
Iskujen jälkeen Kiovaan on määrätty uusi, 35 tuntia kestävä ulkonaliikkumiskielto tiistaina iltakahdeksasta alkaen.
– Tänään on vaarallinen hetki, sanoi kaupunginjohtaja Vitali Klitshko määräyksestä kertovassa tiedotteessa uutistoimisto AFP:n mukaan.
YK:n mukaan jo yli kolme miljoonaa ihmistä on paennut sotaa Ukrainasta Venäjän hyökättyä maahan lähes kolme viikkoa sitten.
YK:n mukaan paenneista lähes puolet, 1,4 miljoonaa, on lapsia. Yli puolet eli 1,7 miljoonaa paenneista on suunnannut naapurimaahan Puolaan. Moni on myös päätynyt Romaniaan, Moldovaan, Unkariin ja Slovakiaan.
14.53: Supo ei näe Venäjältä Suomeen matkustavia turvallisuusuhkana
Suojelupoliisi (supo) ei näe Venäjältä Suomeen tulevia ihmisiä turvallisuusuhkana, supo kertoo Twitterissä.
Tilanne on supon seurannassa.
– Venäläiset tarvitsevat Suomeen ja Schengen-alueelle tullakseen viisumin, joten viranomaisilla on yleisesti ottaen hyvä kuva tulijoista, supo kirjoittaa.Supo kommentoi asiaa, sillä sen mukaan julkisuudessa on ollut paljon huolta Venäjältä Suomeen matkustavista ihmisistä.
Suuri osa tulijoista jatkaa Suomesta lentäen eteenpäin, supo kertoo. Junayhteys Helsinkiin on tällä hetkellä yksi harvoista reiteistä Venäjältä EU-alueelle.Supon mukaan Venäjältä lähtee nyt erityisesti presidentti Vladimir Putinin hallinnon vastustajia.
Lue myös: Supo ei näe Venäjältä Suomeen matkustavia turvallisuusuhkana: "Viranomaisilla on yleisesti ottaen hyvä kuva tulijoista"
14.33: Presidentti Niinistöä kuvaili Putinia CNN:llä tämän KGB-taustan pohjalta
Presidentti Sauli Niinistö on kommentoinut yhdysvaltalaisen uutiskanavan CNN:n haastattelussa puheluaan Vladimir Putinin kanssa ja sitä, millainen Venäjän presidentti on luonteeltaan.
– KGB-upseerin tausta tarkoittaa sitä, että hän on aina taistelukentällä, Niinistö sanoi.– Hän on taistelija. Kerroin sen myös presidentti Donald Trumpille ennen kuin hän tapasi Putinin Helsingissä (vuonna 2018).
Toimittaja Christiane Amanpour kysyy Niinistöltä myös, pelkääkö hän.
– En ole peloissani, eivätkä suomalaiset ole, mutta olemme varmasti täysin hereillä, Niinistö totesi.
Lue myös: CNN pyysi Niinistöä kuvailemaan Putinia – kylmäävä vastaus: "KGB-upseerin tausta tarkoittaa, että hän on aina taistelukentällä"
15:05
14.13: BBC: Tunnettu venäläinen uutisankkuri lopetti työnsä
Uutisankkurina venäläisellä VTV-kanavalla työskennellyt Lilia Gildeyeva on lopettanut työnsä ja lähtenyt Venäjältä. Muun muassa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n uutisoima tieto perustuu venäläisen bloggaajan Ilja Varlamovin Telegram-kanavalla julkaisemaan viestiin.
– Ensin lähdin Venäjältä, koska pelkäsin, että he eivät päästäisi minua lähtemään noin vain. Sitten toimitin eroanomukseni, Gildeyeva kertoo.
NTV on Venäjän kolmannerksi suurin kanava. Sen omistaa Kreml-myönteinen Venäjän valtiollinen kaasuyhtiö Gazprom.
Gildeyeva sai presidentti Vladimir Putinilta vuonna 2021 tunnustusta ansioistaan.
13.59: HS: Ukrainan Javorivissa oli tuhoisan ohjusiskun aikaan suomalaisia vierastaistelijoita
Helsingin Sanomien tietojen mukaan Ukrainan Javorivissa oli Venäjän tuhoisan ohjusiskun aikaan muutama suomalainen vierastaistelija.
– Javorivin tukikohtaan on koottu ulkomailta tulleita taistelijoita ennen varsinaisille sotatoimialueille lähettämistä. Tuntuisi todennäköiseltä, että vierastaistelijoita olisi ollut myös sunnuntain uhrien joukossa, lehti kirjoittaa.
Ukrainankansainvälisen legioonan mukaan kukaan legioonaan kuuluvista taistelijoista ei haavoittunut Javorivin iskussa.
– Tämä on tupla- ja triplavarmistettu asia, norjalainen tiedottaja sanoo.
13.34: Saksan liittokansleri Olaf Scholz: Ukrainaan saatava tulitauko heti
Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin mukaankaikki diplomaattiset kanavat tulisi pitää auki tulitauon saamiseksi Ukrainaan heti.
– Kaikkia dialogin muotoja on käytettävä jaylläpidettävä nopeasti, jotta tulitauko saataisiin aikaiseksi heti, hän kertoi toimittajilletavatessaan Jordanian kuninkaan Abdullahin Berliinissä tänään.
Asiasta uutisoi Reuters.
13.27: Ruokavirasto: "Ukrainasta tuotujen lemmikkieläinten aiheuttamat terveysriskit syytä tiedostaa"
Ruokavirasto muistuttaa, että Ukrainasta tuodut lemmikkieläimet saattavat aiheuttaa riskejä sekä ihmisille että muille eläimille.
Suomeen tulee tällä hetkellä sotaa pakenevien ihmisten mukana myös lemmikkejä, jotka eivät täytä olosuhteista johtuen kaikkia etukäteisvaatimuksia.
Ruokavirasto huomauttaa, että Ukrainassa esiintyy eläimissä esimerkiksi raivotautia eli rabiesta. Tästä syystä sieltä tulleiden lemmikkien pitäisi pysyä eristettyinä perheen ulkopuolisista ihmisistä ja eläimistä vähintään 30 vuorokauden ajan. Lisäksi lemmikkien omistajat tulisi ohjata ottamaan yhteyttä eläinlääkäriin pikaisesti maahan tulonsa jälkeen.
12.58: EU kieltää luksustuotteiden viennin Venäjälle
EU on julkistanut neljännen pakotepakettinsa Ukrainaan hyökännyttä Venäjää vastaan, kertoo BBC. Uudet sanktiot on kohdistettu luksustavaroihin ja investointeihin Venäjän energiasektorille.
EU myös lisää uusia oligarkkeja ja disinformaatiota levittäviä henkilöitä varojen jäädyttämistä koskevien henkilöiden luetteloon.
Lue lisää: EU kieltää luksustuotteiden viennin Venäjälle, kertoo BBC – tällainen on uusi pakotepaketti
12.32: Turkki evakuoinee kansalaisiaan Ukrainan satamakaupungista Mariupolista
Turkin ulkoministerin mukaan on odotettavissa, että Turkki pääsee evakuoimaan kansalaisiaan Ukrainan eteläisestä satamakaupungista, Mariupolista joko tänään tiistaina tai huomenna.
Ulkoministeri Mevlüt Çavuşoğlun kertoo keskustelleensa asiasta Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa.
– Edellytykset (Turkin) kansalaisten evakuoimiseksi Mariupolista ovat syntymässä. Odotamme hyviä uutisia – joko tänään tai huomenna, Turkin ulkoministeri totesi Ankarassa.
Tähän mennessä noin 14 800 turkkilaista on evakuoitu sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainassa (24.2.).
12.23: Euroopan komission puheenjohtaja: Painostamme Kremliä, kunnes Venäjän hyökkäys päättyy
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on tyytyväinen siihen, että Euroopan unionin jäsenvaltiot hyväksyivät pakotepaketin niin nopeasti. Kyseessä on jo järjestyksessään neljäs Venäjän vastainen pakotepaketti.
– Pakotepaketti lamauttaa edelleen (Vladimir) Putinin kykyä rahoittaa tätä perusteetonta sotaa.
– EU ja sen kumppanit jatkavat Kremlin painostusta kunnes se lopettaa hyökkäyksen Ukrainassa, komission puheenjohtaja tviittaa.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
12.17: Yli kolme miljoonaa ihmistä on paennut sotaa Ukrainasta
Jo yli kolme miljoonaa ihmistä on paennut sotaa Ukrainasta Venäjän hyökättyä maahan lähes kolme viikkoa sitten.
Asiasta kertoi YK tänään tiistaina. YK:n mukaan paenneista lähes puolet, 1,4 miljoonaa, on lapsia.
Paenneista 1,7 miljoonaa ihmistä eli yli puolet on suunnannut naapurimaahan Puolaan. Moni on myös päätynyt Romaniaan, Moldovaan, Unkariin ja Slovakiaan.
11.20: Kiovaan julistetaan ulkonaliikkumiskielto
Kiovan pormestari on ilmoittanut 35-tuntisesta ulkonaliikkumiskiellosta, joka on voimassa pääkaupungissa ainakin tästä illasta torstaiaamuun asti.
Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters.
Venäjä on tehnyt ainakin kaksi ilmaiskua asutusalueisiin Kiovassa varhain aamulla, uutistoimisto AFP kertoo.
AFP:n mukaan ainakin kaksi ihmistä kuoli Sviatoshynskin alueella sijaitsevaan asuinkerrostalon pommituksessa. Tuhoutuneesta talosta pelastettiin 27 ihmistä. Myös toinen kerrostalo Podilskin alueella syttyi palamaan tulituksen seurauksena.
Lisäksi yksi iskuista osui asuintaloon Osokorkyn alueella Kiovan kaakkoisosassa.
10.24: Puolan Tsekin ja Slovenian pääministerit vierailevat Kiovassa
Ukrainan presidentinkanslia vahvistaa, että Puolan, Tsekin ja Slovenian pääministerit vierailevat Kiovassa tänään tiistaina.
Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kertoo Facebookissa, että Kiovan-matkasta on sovittu yhdessä EU:n ja YK:n kanssa.
Pääministeri vahvistaa asian myös Twitter-tilillään. Hän kertoo, että ministerien on määrä tavata Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskeyi Kiovassa.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Niin ikään Tsekin pääministeri Petr Fiala vahvistaa asian Twitter-tilillään. Hän kertoo, että pääministerikolmikko vierailee Kiovassa Eurooppa-neuvoston edustajina. Presidentti Zelenskyin lisäksi kolmikon on määrä tavata Ukrainan pääministeri Denys Šmyhal.
Lue lisää: Puolan, Tsekin ja Slovenian pääministerit matkustavat Kiovaan – tästä syystä kolmikko vierailee Venäjän pommittamassa kaupungissa
09.58: Kiina: G20-ryhmä ei ole oikea foorumi Ukraina-kysymyksille
G20- maiden muodostama ryhmä ei ole Kiinan mukaan oikea paikka keskustella Ukrainan tilanteeseen liittyvistä kysymyksistä, sanoo Kiinan ulkominitseriön tiedottaja. Asiasta uutisoi muun muassa uutistoimisto Reuters.
G20-ryhmä koostuu 19 maasta, joihin siis myös Kiina lukeutuu. G20-maiden kokous järjestetään seuraavan kerran lokakuussa.
09.46: Venäläiset eivät ole onnistuneet edelleenkään valtaamaan Kiovaa
Pääkaupunki Kiova on edelleen venäläisjoukkojen tulituksen kohteena. Kaksi Kiovan puolustuksesta vastaavaa kenraalia kertoo brittiläiselle BBC:lle, että ukrainalaisjoukot ovat tehneet valtavasti töitä pitääkseen venäläisen tykistön kantomatkan ulottumattomissa.
Ehkä juuri siksi sekä paikallisen haastavan maaston ansiosta Kiovan ydinkeskusta ja monet esikaupunkialueet ovat edelleen koskemattomia venäläisaseista.
Maanantaiaamuna venäläiset onnistuivat ampumaan ohjuksen 9-kerroksiseen kerrostaloon. Ainakin yksi ihminen kuoli rakennuksen tuhouduttua iskussa.
09.35: Televisiotorniin tehdyn iskun uhriluku kasvaa
Länsi-Ukrainassa sijaitsevan Rivnen kaupungin pohjoisalueen kuvernööri Vitali Koval kertoo, että televisiotorniin kohdistetun ilmaiskun uhriluku on kasvanut. Nyt iskussa menehtyneitä on 19, kertoo uutistoimisto Reuters.
Venäläisjoukkojen iski televisiotorniin eilen maanantaina.
09.34: Ukraina haluaa avata humanitaarisia käytäviä
Ukraina suunnittelee avaavansa yhdeksän niin kutsuttua humanitaarista käytävää siviilien evakuoimiseksi Venäjän sotilaiden piirittämiltä alueilta, kertoo uutistoimisto Reuters.
Lisäksi käytävien kautta pyritään viemään humanitaarista apua venäläisjoukkojen pahoin tuhoamaan ja edelleen piirittämään Mariupoliin.
Humanitaaristen käytävien avaamisesta tiedotti Ukrainan vapapääministeri Iryna Vereshchuk tänään tiistaina.
09.25: Venäjä kertoo ottaneensa koko Hersonin alueen täydellisesti haltuunsa
Venäjän puolustusministeriön tiedottajan Igor Konashenovin mukaan venäläisjoukot ovat ottaneet täyden kontrollin koko Hersonin alueella.
Asiasta kertovat Reutersin mukaan venäläiset uutistoimistot.
Uutistoimisto Interfax kertoo, että ministeriön mukaan venäläisjoukot ovat ampuneet alas kuusi Ukrainalle kuuluvaa dronea viimeisen vuorokauden aikana.
Reuters ei ole toistaiseksi onnistunut vahvistamaan venäläismedioiden tietoja.
08.45: Apulaisprofessori Antti Paronen arvioi Ukrainan puolustusta
Maanpuolustuskorkeakoulun apulaissotilasprofessori Antti Paronen arvioi Venäjän hyökkäyksen tämänhetkistä tilannetta Twitter-tilillään.
Parosen mukaan sodan jatkuessa ajan voi katsoa olevan monessakin suhteessa puolustajan, eli tässä tapauksessa Ukrainan, etu.
– On myös selvää, että taistelutilan muokkausten ja valmistelujen suhteen aika palvelee puolustajaa, Paronen kirjoittaa tviitissään.
– Tämä tarkoittaa esimerkiksi suojan parantamista yhä vankemmilla linnoitteilla, johtamisyhteyksien varmentamista, reservin kouluttamista ja suluttamista, Paronen tarkentaa.
Parosen mukaan muun muassa venäläisjoukkojen tappiot antavat ymmärtää, että syvä suluttaminen Ukrainan puolustusryhmityksessä on käynnissä.
– Tämä edellyttää ilmatorjunnan taistelukyvyn parantumista, Paronen huomauttaa.
– Suluttaminen on toki osa tulenkäyttöä, jonka keskeisenä tavoitteena vaikuttaa olevan Ukrainan tapauksessa, ei vain kriittisten maastonkohtien pitäminen, vaan myös vihollisen tuhoaminen.
– Näin siksi, että tappioiden kertaantuessa, ei eteneminen syvälle Ukrainaan voi jatkua., Paronen arvioi.
Jos tviittiketju ei näy, voit katsoa sen täältä.
08.38: Ukrainan ja Venäjän neuvottelut jatkunevat tänään
Ukrainan ja Venäjän väliset neuvotteluiden on määrä jatkua tänään. Maat keskustelivat eilen maanantaina videoyhteyden avulla. Neuvotteluissa ei kuitenkaan tapahtunut edistystä.
Ukrainan puolesta neuvotteluihin osallistuva virkamies on todennut, että neuvotteluissa Ukrainan tavoitteena on taata tulitauko, venäläisjoukkojen välitön vetäytyminen sekä turvatakuut.
Seuranta jatkuu videoklipin jälkeen.
1:37
08.36: Eduskunnan täysistunnossa keskustellaan jälleen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
Eduskunta käy tänään jälleen ajankohtaiskeskustelun ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta täysistunnon aluksi. Keskustelulle on varattu aikaa noin 45 minuuttia. Keskusteluun osallistuu näillä näkymin kymmenen ministeriä.
Puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on katsonut, että niin kauan kuin sota Ukrainassa jatkuu, eduskunnassa on tarve normaalien kyselytuntien lisäksi viikoittaiseen keskustelu- ja informaationsaantimahdollisuuteen.
08.34: Öljyn hinta sukelsi
Öljyn hinta syöksyi aikaisin tiistaina Suomen aikaa. Esimerkiksi WTI-viitelaatu laski alle sataan Yhdysvaltain dollariin tynnyriltä.
Viitelaadun hinta putosi 5,7 prosenttia, kun Brent-viitelaatu laski kuutisen prosenttia 100,54 dollariin tynnyriltä.
Öljyn hinta lähti aiemmin nousuun sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjä on yksi maailman suurimmista öljyntuottajista.
Kiinan talouden mahdollinen hidastuminen on saanut sijoittajat arvioimaan uudelleen öljynkysyntää.
08.14: Venäläisjoukot eivät ole juurikaan edenneet – ohjusiskut jatkuvat
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan eivät ole juurikaan edenneet Ukrainassa. Siitä huolimatta Venäjä on jatkanut ohjusiskujen kohdistamista kriittisiin infrastruktuurin kohteisiin.
Venäläisjoukot ovat käyttäneet hyödykseen ukrainalaisia terveydenhuoltotiloja, joissa haavoittuneita on hoidettu.
Ukrainalaiset ovat edelleen onnistuneet pitämään satamakaupunki Mariupolin hallussaan, vaikka venäläisjoukot ovat tehneet kaupungissa kammottavaa jälkeä päiviä kestäneen saartamisen aikana.
Seuranta jatkuu videoklipin jälkeen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
07.51: Kiina: Nyt ei pidä lisätä bensaa liekkeihin
Kiinan mukaan Ukrainan tilanteessa on nyt tärkeä helpottaa sen sijaan, että lisättäisiin bemnsaa liekkeihin. Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters, jonka mukaan Kiinan Lointoon-suurlähetystön sanoo, että Ukrainan tilanteen eskaloituminen on estettävä.
Lue lisää: CNN:n diplomaattilähde: Kiina osoittanut merkkejä halustaan auttaa Venäjää – ruoka-avun antaminen mahdollinen vaihtoehto
07.16: Viron parlamentti vaatii lentokieltoalueen perustamista Ukrainan ylle
Viron parlamentti riigikogu vaatii lentokieltoalueen perustamista Ukrainan ylle. Riigikogu hyväksyi eilen Venäjän sotatoimia Ukrainassa koskevan lausunnon, joka on osoitettu EU:n jäsenmaiden ja sotilasliitto Naton jäsenten sekä muiden valtioiden parlamenteille.
Riigikogu peräänkuuluttaa YK:n jäsenvaltioita ryhtymään välittömiin toimiin lentokieltoalueen perustamiseksi, jotta voitaisiin välttyä mittavalta määrältä siviiliuhreja.
Lisäksi lausunnossa vaaditaan, että valtiot sulkisivat omat ilmatilansa ja satamansa venäläisaluksilta.
Lue lisää: Viro vaatii lentokieltoalueen perustamista Ukrainan ylle siviiliuhrien välttämiseksi
07.14: Yli 3 400 ukrainalaista on hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta
Maanantaihin mennessä 3 408 Ukrainan kansalaista oli hakenut kansainvälistä suojelua Suomesta. Suurin osa heistä haki tilapäistä suojelua, joka mahdollistui viime viikolla.
Maahanmuuttovirasto Migriin rekisteröityneistä ukrainalaisista reilu kolmasosa majoittuu vastaanottokeskuksissa, loput yksityisesti.
Migrissä on varauduttu siihen, että ukrainalaisten pakolaisten määrä vielä nousee, mutta tarkemmin tulijoiden määrää ei osata arvioida.
07.08: Suomen Nato-myönteisyys on pistetty merkille
Ruotsin entinen pääministeri sekä turvallisuuspolitiikan aktiivinen seuraaja ja kommentaattori Carl Bildt on pistänyt Suomen Nato-gallupit ja etenkin niiden tuloksissa nähtävät muutokset merkille.
Hän jakoi Twitteirssä Ylen graafikan, jossa käy ilmi, että helmikuun loppupuolella 53 prosenttia suomalaisista kannatti Suomen Nato-jäsenyyttä. Vain kaksi viikkoa myöhemmin sama luku oli 62 prosenttia.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
07.00: Ukraina: Sota on todennäköisesti ohi toukokuussa
Ukrainan presidentinkanslian neuvonantaja arvioi ukrainalaismedioissa julkaistulla videolla, että sota on todennäköisesti ohi toukokuussa.
Qatarilaisen al-Jazeera-kanavan mukaan neuvonantaja Oleksi Arestovytsh sanoo, että tuolloin Venäjällä ei olisi enää resursseja jatkaa hyökkäystä Ukrainaan.
Presidentinkanslian neuvonantajana toimiva Arestovytsh kuvailee sodan olevan nyt tienristeyksessä: joko rauhansopimus saadaan aikaiseksi viikossa parissa tai sitten Venäjä yrittää vielä kasata joukkoja kokoon esimerkiksi Syyriasta "toista kierrosta" varten.
Hän näkee, että toisessa vaihtoehdossa rauhansopimus syntyisi huhtikuussa.
06.59: Kiovassa kuultu tänäkin aamuna räjähdyksiä
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa on kuultu äänekkäitä räjähdyksiä aikaisin aamulla, kertovat useat mediat. Räjähdyksiä kerrotaan olleen kaksi.
Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo ukrainalaisen paikallismedian kertoneen kahdesta räjähdyksestä Kiovan läntisellä esikaupunkialueella.
Heti räjähdysten jälkeen oli epäselvää, mistä ne johtuivat.
BBC kirjoittaa, että ilmaiskuista varoittavat sireenit ovat soineet Kiovan lisäksi Odessassa, Umanissa ja Hmelnytskyin alueella.
Seuranta jatkuu videoklipin jälkeen.
1:13
06.24: Nato-johtajat saattavat kokoontua hätäkokoukseen
Nato-johtajat saattavat tavata ensi viikon lopulla ylimääräisessä kokouksessa Venäjän hyökkäyksen tiimoilta. Jo eilen uutistoimisto Reuters tiesi kertoa, että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden matkustaisi tulevina viikkoina Eurooppaan ja keskustelisi Venäjän ja Ukrainan tilanteesta liittolaisten kanssa.
Toistaiseksi Nato-johtajien kokoontumista tai Bidenin Euroopan-matkaa ei ole vahvistettu. Nato-johtajien mahdollisesta kokoontumisesta kertovat muun muassa CNBC ja CNN.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
06.19: Presidentti Volodymyr Zelenskeyi: Venäjän armeija on vastuussa sotarikoksista
Ukrainan Presidentti Volodymyr Zelenskyi piti tiistain vastaisena Telegrammissa videopuheen, jossa hän muun muassa sanoi Venäjän armeijan olevan "vastuussa sotarikoksista".
– Vasuu tahallisesta humanitaarisesta katastrofista ukrainalaisissa kaupungeissa on väistämätöntä, presidentti totesi puheessaan.
Venäläisjoukot ovat tehneet valtavaa tuhoa eri puolilla Ukrainaa, esimerkiksi Mariupolissa ja Harkovassa.
Seuranta jatkuu videoklipin jälkeen.
2:01
06.10: Myös Etelä-Korea lähettää tarvikkeita Ukrainaan
Etelä-Korea aikoo lähettää sotilastarvikkeita Ukrainaan, kertoo maan puolustusministeriön tiedottaja Boo Seung-chan CNN:n mukaan. Tarvikkeiden joukossa on muun muassa luodinkestäviä kypäriä, telttoja, huopia, ruokapakkauksia sekä ensiapulaukkuja.
Sodan runtelemaan maahan lähtevien tarvikkeiden arvo on CNN:n mukaan kaikkiaan noin 800 00 dollaria.
05.37: Japani kohdistaa lisää pakotteita venäläisille sodan takia
Japanin valtiovarainministeriö on jäädyttänyt useiden venäläisten omaisuutta Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Japani lisäsi pakotelistalleen 11 uutta venäläistä, joihin lukeutuu muun muassa duuman jäseniä.
Kaikkiaan Japani on kohdistanut pakotteita 61 venäläiselle.
05.35: Tshernobylin ydinvoimalan sähköt on saatu palautettua
Ukrainassa on saatu jälleen palautettua sähköt Tshernobylin ydinvoimalaan, kertoo Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ukrainan energiaoperaattori Ukrenergo kertoi maanantaina, että "miehitysjoukkojen" eli venäläisten toimet olivat vaurioittaneet voimalinjaa Tshernobyliin ja Slavutytshin kaupunkiin.
Tämän seurauksena vuoden 1986 tuhoisasta ydinvoimalaonnettomuudesta tunnettu Tshernobyl oli jäänyt jälleen ilman sähköä.
Ukrainan ydinvoimaloita operoiva Energoatom puolestaan on syyttänyt Venäjän asevoimia räjähdyksistä Ukrainan eteläosassa sijaitsevan Zaporizhzhjan ydinvoimalan alueella.
05.28: Presidentti Joe Biden lupaa tukea Ukrainaan ja ukrainalaisille
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lupaa tukea Ukrainaan ja ukrainalaisille.
– Varmistamme, että Ukrainalla on aseita puolustautuakseen hyökkääviltä Venäjän joukoilta. Lähetämme rahaa, ruokaa ja muuta apua pelastaaksemme ukrainalaisten henkiä.
– Toivotamme ukrainalaiset pakolaiset avosylin tervetulleiksi, Biden kirjoittaa viimeisimmässä tviitissä.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Biden on ottanut Twitter-tilillään kantaa Venäjän hyökkäykseen liittyen liki päivittäin samalla muun muassa muistuttaen, miten yhtenäinen sekä Yhdysvallat että länsimaat ovat tukiessaan Ukrainaa sodan keskellä.
05.12: Presidentti Sauli Niinistön CNN-haastattelua kiitellään sosiaalisessa mediassa
Presidentti Sauli Niinistön maanantaina antamaa CNN-haastattelua jaetaan ja kehutaan sosiaalisessa mediassa.
Myös presidentti itse on jakanut haastattelun Twitter-tilillään.
– Kiitos Christiane Amanpour hyvästä haastattelusta. Suolamaiset eivät ole peloissaan, mutta olemme jatkuvasti hereillä, Niinistö kirjoittaa viitaten haastatteluunsa.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue myös: "En ole peloissani, eivätkä suomalaiset ole" – näin Presidentti Niinistö kommentoi CNN:lle puheluaan presidentti Putinin kanssa
Niinistö on tällä hetkellä vierailulla Lontoossa, missä hän hän osallistuu JEF-maiden päämieskokoukseen. Kokous kestää kaksi päivää. Lisäksi Niinistöllä on kahdenvälisiä kokouksia. Niinistö kertoo keskustelleensa vierailunsa aikana myös Walesin prinssi Charlesin kanssa.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
03.59: Tuoreet satelliittikuvat paljastavat sodan aiheuttamat tuhot Mariupolissa
Tuoreissa satellittikuvissa näkyy, millaista tuhoa sotilaalliset iskut ovat tehneet muun muassa piiritetyssä Mariupolissa, kertoo uutiskanava CNN.
Venäjän joukkojen piirittämästä Mariupolin satamakaupungista pääsi maanantaina ajamaan pois yli 160 yksityisautoa. Ajoneuvot poistuivat kaupungin viranomaisten mukaan humanitaarista käytävää pitkin.
Tiedossa ei ole, kuinka paljon matkustajia autoissa oli. Kyse on kuitenkin merkittävästä evakuoinnista sen jälkeen, kun Venäjän joukot piirittivät kaupungin tämän kuun alussa.
Viime viikkoina useat evakuointisuunnitelmat humanitaaristen käytävien kautta ovat epäonnistuneet Venäjän joukkojen tulituksen takia.
Lue lisää: Video ja tuoreet satelliittikuvat kertovat karua kieltä Venäjän aggressiivisesta hyökkäyksestä Mariupolissa
Seuranta jatkuu kuvien jälkeen.
03.11: Presidentti Volodymyr Zelenskeyi kiitti venäläisnaista, joka osoitti mieltään TV-lähetyksessä
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiitti tuoreimmalla videollaan TV-työntekijää, joka juoksi Venäjän ykköskanavan suoraan uutislähetykseen maanantai-iltana. Naisella oli käsissään juliste, jossa kehotettiin ihmisiä olemaan uskomatta propagandaa. Julisteessa vastustettiin sotaa ja vaadittiin sen lopettamista.
Ukrainan presidentin kanslian sivuilla julkaistun käännöksen mukaan Zelenskyi sanoi olevansa kiitollinen niille venäläisille, jotka taistelevat väärää tietoa vastaan ja kertovat totuuden.
0:45
03.00: Pohjois-Euroopan maat keskustelivat turvallisuudesta – mukana myös presidentti Sauli Niinistö
Britannian johtamaan JEF-puolustusyhteistyöhön osallistuvat maat jatkavat tänään tapaamistaan Lontoossa. Suomea kokouksessa edustaa presidentti Sauli Niinistö.
JEF-yhteistyöhön kuuluu pohjoiseurooppalaisia maita.
Tapaamisessa keskustellaan erityisesti Euroopan turvallisuustilanteesta Ukrainaan kohdistuneen Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Britannian pääministerin Boris Johnsonin mukaan yhteistyön kautta tulisi vahvistaa maiden resilienssiä Venäjän uhkaa vastaan.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Presidentti Niinistön on määrä pitää iltapäivällä tiedotustilaisuus tapaamisen jälkeen.
01.38: Venäjä saattaa käyttää kemiallisia aseita Ukrainassa, kertoo Britannian puolustusministeriö
Britannian puolustusministeriön tiedustelutietojen mukaan Venäjä saattaa suunnitella kemiallisten tai biologisten aseiden käyttöä lavastetun iskun jälkeen.
Ministeriö avaa tviitissään, että Venäjä saattaisi esimerkiksi lavastaa hyökkäyksen tai todistusaineistoa, jonka mukaan Ukraina suunnittelisi kemiallisten tai biologisten aseiden käyttöä.
Tviitissä sanotaan, että ministeriö ei ole löytänyt todisteita Venäjän syytöksille, että Ukraina aikoisi käyttää kemiallisia tai biologisia aseita.
Ministeriö näkee, että Venäjä yrittäisi oikeuttaa mahdollisella lavastetulla hyökkäyksellä myös Ukrainaan hyökkäämisen viime kuun lopulla.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
00.59: Venäjä on pyytänyt Kiinalta myös ruoka-apua, kertoo CNN
Ukrainassa sotaa käyvä Venäjä on pyytänyt Kiinalta myös ruoka-apua, kertoo uutiskanava CNN. Venäjä on pyytänyt naapurimaaltaan Kiinalta sekä sotilaallista että taloudellista apua.
CNN:n lähteiden mukaan Venäjä on pyytänyt myös saada hyvin säilyviä ja valmiiksi pakattuja kenttämuona-annoksia.
Yksi uutiskanavan lähteistä arvioi, että Kiina voi jopa tarttua ruoka-avunpyyntöön, sillä maa voisi tukea naapuriaan antamatta suoraa sotilaallista apua.
Sotilasanalyytikot ja muut viranomaiset ovat arvioineet, että Venäjän sotilaiden etenemistä Ukrainassa ovat haitanneet erinäiset logistiset haasteet ja muun muassa joukkojen ruokahuolto.