Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa on tänään päätetty ottaa tutkittavaksi hoitoa valvovan Valtiokonttorin toiminta. MTV Uutisten tietojen mukaan tutkinnan kohteena ovat sekä palvelujen laatu että valvonnan toteuttaminen.
– Valvonnan merkitys korostuu, kun asiakas ei itse kykene ilmaisemaan tahtoaan tai reagoimaan mahdollisiin epäkohtiin, toteaa esittelijäneuvos Lotta Hämeen-Anttila.
MTV Uutiset kertoi torstaina, että sotainvalidien hoidon ja sotaveteraanien kuntoutuksen laadunvalvontaa suorittava Valtiokonttori ei kykene edes omasta mielestään toteuttamaan määriteltyä valvontatehtäväänsä riittävällä tasolla.
Asian esiin tuonut sairaanhoitaja kertoi irtisanoutuneensa eettisistä syistä hoitolaitoksesta, jossa asiakkaina oli sodan kokeneita. Hoidon laatukriteerejä valvoo juuri Valtiokonttori.
Hoitajan mukaan mukaan työpaikalla ilmeni räikeitä epäkohtia. Hoitoyksikkö valtaosin kiistää hoitajan kritiikin.
Kyse haavoittuvassa asemassa olevista iäkkäistä
Aiemmissa ratkaisuissaan apulaisoikeusasiamies on useaan kertaan korostanut viranomaisten velvollisuutta noudattaa tarkasti asiakkaan suojaksi säädettyjä oikeusnormeja, kun asiakkaina on haavoittuvassa asemassa olevia iäkkäitä henkilöitä.
– Valvontaviranomaisten toiminnan lisäksi on aina arvioitava omavalvonnan toteutuminen yksiköissä ja se, onko työntekijöille annettu riittävästi tietoa siitä, miten toimia, jos heidän tietoonsa tulee mahdollisia epäkohtia, toteaa Hämeen-Anttila.