Pahkasian taru päättyi vuonna 2000 lehden ollessa 25-vuotias. Nyt "Pahkis" kuitenkin ilmestyy jälleen. – Se on kuin nuoruus pikakelauksella. Suurimman osan jutuista olen täysin unohtanut, päätoimittaja Markku Paretskoi kuvailee.
Ei suunnitelmana ollut tehdä mitään pysyvää lehteä. Varsinkaan pitkäaikaisesti.
– Mehän olimme lukiolaiskoltiaisia. Vuonna 1975 oli abivuosi menossa. Sattuman oikusta vanha käsikäyttöinen kopiokone päätyi meille. Mietimme kavereiden kanssa, mitäs tällä pitäisi tehdä. Päätettiin tehdä lehti, päätoimittaja Markku Paretskoi kuvailee puhelimitse.
Tuo lehti oli Pahkasika.
Lue myös: Huomasitko jo? Legendaarinen suomalaistuote katosi vähin äänin kaupoista: "Pitää valitettavasti paikkansa"
"Alkupään jutuissahan ei juuri mitään hauskaa ollut"
Lehti alkoi Paretskoin sanoin "infantiilista teinihuumorista", joka vuosien saatossa kypsyi ja kehittyi.
– Alkupään jutuissahan ei juuri mitään hauskaa ollut. Ainakaan en ymmärtänyt niitä vitsejä, ilmeisesti se oli hyvin infantiilia teinihuumoria. Mutta aika nopeasti se oma ilmaisu löytyi, Paretskoi naurahtaa.
Alussa ei ollut teknistä osaamistakaan. Kun Paretskoi vei ensimmäistä lehteä painoon, vanhempi kirjapainon tekninen johtaja totesi ystävällisesti, että painotuotteissa sivumäärän tulisi olla aina parillinen.
– Kysyin, minkä ihmeen takia. Hän otti käteensä paperiarkin ja sanoi, että niin, kun tässä on kaksi puolta: etupuoli ja takapuoli, eli kaksi.
Samaa ulkoasusapluunaa käytettiin loppuun saakka: lehdessä oli 64 sivua ja kartonkikannet, sisällä artikkeleita, lyhyitä sarjakuvia ja piirroksia.
– Mitä pidemmälle aika kului, sitä enemmän ilmaisuun tuli aikuismaista otetta. Viimeksi konservoin Pahkasian numeroa 32, joka ilmestyi muistaakseni 1988. Siinä vaiheessa lehdessä oli jo paljon viittauksia populaarikulttuuriin, yhteiskunnallisiin silloisiin asioihin, tietenkin televisioon, muihin medioihin.
Lue myös: Vieläkö muistat nämä vanhan ajan kännykkäpelit? Lähdimme nostalgiatripille kokeilemaan, onko tatsi hukkunut vuosien varrella
"Jostain syystä lehteä sitten kysyttiin aika paljon"
Oikeastihan Pahkasikaa piti ottaa vain sadan kappaleen painos. Se siinä. Ei muita suunnitelmia.
Paitsi.
– Jostain syystä lehteä sitten kysyttiin aika paljon ja lehdet menivät kaupaksi, joten päätettiin tehdä seuraava. Ja sitten vielä seuraava, kunnes oltiinkin vuodessa 1980, Paretskoi kuvailee.
Tuossa vaiheessa hän oli jo siirtynyt Tampereelle opiskelemaan. Vaihtoehtoja oli kaksi: lopettaa Pahkasika tai tehdä lehdestä virallinen.
– Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
Pahkasialle löytyi kustantaja, ja lehteä syntyi opiskelun ja lehtityön ohessa. 1985 perustettiin oma kustannusyhtiö, Banana Press.
Sitten jatkettiin, kunnes ei enää jatkettukaan.
Lehti täytti 25 vuotta vuonna 2000.
Taru päättyi vuonna 2000: "75 numeroa on ihan sopiva määrä"
Vuonna 1995 Paretskoi totesi Helsingin Sanomien haastattelussa, että sata numeroa Pahkasikaa pitäisi saada täyteen. Lopulta lehden taru päättyi jo aiemmin.
– Sata oli tavoite, mutta sitten ajattelin, että no, 75 numeroa on ihan sopiva määrä, Paretskoi sanoo.
Pahkasian taru päättyi vuonna 2000 lehden ollessa 25-vuotias. Paretskoi kuvaa olleensa tuolloin projektiin totaalisen kyllästynyt. Into palasi vasta vuosikymmenten jälkeen, kun Paretskoi jäi eläkkeelle.
– Ajattelin, että nythän on hyvä ottaa tällainen eläkeharrastus. Siitä ajatuksesta on pari vuotta aikaa, mutta en pysty muistamaan, mikä se into silloin oli. Jonkinlainen hetkellinen oivallus, että tämmöistäkin voisi tehdä, Paretskoi muistelee.
Lue myös: Moni ysärilapsi leikki välitunnilla "vettä kengässä", mutta mistä leikkien nimet tulevat? Selvitimme: "Riimi on tuntunut suussa mukavalta"
"Se on kuin nuoruus pikakelauksella"
Paretskoi alkoi eläkepuhteiksi toimittaa lehdistä uusia painoksia. Nyt hän on lukenut koko tuotannosta reilun kolmanneksen.
Se on ollut "ihan terapeuttista".
– Se on kuin nuoruus pikakelauksella. Suurimman osan jutuista olen täysin unohtanut. Kun ne saa silmiensä eteen, pääosa palautuu mieleen. On siellä joukossa sellaisiakin, ettei minkäänlaista kilahdusta ole siitä, mihin tämä liittyy ja kuka tämä on tehnyt. En muista nähneenikään! Kaikista nolointahan on tietenkin katsoa sisällysluettelosta, että onkin kirjoittanut sen itse, Paretskoi kuvaa.
Ote Pahkasika-lehdestä.
Lue myös: Minkä soittoäänen sinä valitsit vanhaan Nokian puhelimeesi? Tämä video on käsittämätön nostalgiatrippi – kuuntele vaikka
"Pahkasian elinkaaren voisi tiivistää myös niin, että..."
1970–1980-luvuilla Pahkasian suurin merkitys oli Paretskoin mukaan uudenlaisen ajattelumuodon tarjoamisessa. Lehti kertoi, että asioita voi miettiä toisinkin.
– Vakiintunut ajattelumalli ei ole se ainoa. Maailmahan oli silloin hyvin erilainen: mustavalkoinen 1970-luvun alku, jolloin oli kaksi tv-kanavaa ja kaksi radiokanavaa, muutama lehti eikä juuri kontakteja kotipitäjän ulkopuolelle. Se oli hyvin sulkeutunutta, yhteiskunta oli pienimuotoinen. Kun Pahkis pamahti, se oli raikas tuulahdus ummehtuneeseen ilmaan, Paretskoi kuvaa.
– Pahkasian elinkaaren voisi tiivistää myös niin, että se alkoi 1970-luvun puolivälissä ensimmäisen täysiverisen mediasukupolven eli 1950-luvulla, 1960-luvun alussa syntyneiden esiinmarssista ja päätyi sitten vuosituhannen vaihteessa suomalaisen yhtenäiskulttuurin saattohoitoon.
Peräsmies esiintyi usein Pahkasioissa.
Menneiden vuosikymmenten huumori on usein nykyihmisen silmissä hidasta, osoittelevaa ja selittelevää. Vanhat vitsit eivät välttämättä aukea, koska ymmärrystä ajan asiayhteyksistä ja tapahtumista ei ole. Huumori oli pitkään myös poliittisen taistelun väline, jolla moukaroitiin ja nolattiin ideologisia vastustajia.
– Sillä oli hyvin vähän tekemistä hauskan kanssa, Paretskoi sanoo.
Lue myös: Muistatko tuubipurkan? Vaaleanpunainen purukumi oli 1980-luvun ilmiö: "Annostelu tuubista suuhun oli se 'siisti' juttu"
Lehti akateemikoille: "Klassisen latinan luku auttoi kovasti"
Pahkasian juttujen ymmärtämisessä auttaa Paretskoin mukaan ainakin se, jos on saanut jonkinasteisen koulutuksen.
– Esimerkiksi klassisen latinan luku auttoi kovasti ymmärtämään, hän naurahtaa.
– Sellainen oli aikamoinen harppaus koulupoikien ränttätänttä-jutusta akateemiseen suuntaan. Kieli poskessahan lehteä tehtiin, tosissaan, muttei vakavissaan.
Erään kirjakaupan työntekijä kuvaili Paretskoille lehden tyypillistä ostajaa insinööriksi tai asianajajaksi – siis akateemisesti koulutetuksi kansalaiseksi.
Lue myös: Muistatko vielä tämä "kätevän" puhelimen? Viiden kilon painoista Mobira Talkmania mainostettiin "pienenä ja kompaktina"
Aluksi Pahkasikaa tehtiin lähipiirille, jonka Paretskoi tunsi. Opiskeluaikana hän eli omassa sosiaalisessa kuplassaan, ja lukijatkin olivat yleensä tuttuja myös muista yhteyksistä. Myöhemmin lukijakirjeitä kuitenkin tuli muiltakin, toisinaan paljonkin.
– Minullahan meni 5–6 vuotta lehden perustamisen jälkeen ennen kuin sitten yhtenä päivänä tuli äkillinen herätys. Tuli kirje, joka oli minulle erittäin kova henkinen kriisi, Paretskoi kuvailee.
"Muistan istuneeni 3–4 viikkoa hyvin synkissä ajatuksissa"
Kirjeessä kirjoittaja kiitteli Pahkasian artikkelia, jonka oli ymmärtänyt täysin väärin. Hän kiitteli vuolain sanoin artikkelia, jossa oli käytetty hyvinkin rasistista kieltä.
– Hänestä oli ollut hyvä, että kerrankin jutussa mainituille ihmisryhmille kunnolla tuli lunta tupaan. Muita lehdessä olevia juttuja hän ei ymmärtänyt. Muistan istuneeni 3–4 viikkoa hyvin synkissä ajatuksissa: ei hittolainen, minähän olin tehnyt jutussa parodiaa ennakkoluuloisista ihmisistä, Paretskoi kuvailee.
– Lehden ainoa agendahan oikeastaan oli suvaitsemattomuuden, ahdaskatseisuuden ja nurkkakuntaisuuden… Ei nyt vastustaminen, mutta parodiointi ja rökittäminen. Ja tämä ihminen oli ymmärtänyt tismalleen väärin. Siinä vaiheessa meinasi pensseli lentää santaan, mutta onneksi jostain syystä päätin kuitenkin jatkaa.
Lue myös: Muistatko sinä Maija-toffeen? Fazer paljastaa, miltä monien kaipaama retrohitti maistui, ja voisiko se vielä palata kauppoihin
Lehti on sukupolvikokemus
Jatkaminen kannatti. Pahkasika, Pahkis, jäi kulttimaineeseen ja sitä keräillään edelleen.
Osasyy lienee nostalgia. Lehti on monelle omaan kasvamiseen ja aikuistumiseen liittyvä asia, suoranainen sukupolvikokemus.
– Se on hyvin tärkeä vaihe ihmisen elämässä. Vaikka miten monta kertaa muuttaa, ei henno heittää nuoruuden levyjä ja DVD-leffoja pois. Niitä ei koskaan tule kuunneltua tai katseltua, mutta ne liittyvät siihen omaan kasvuprosessiin. Se on tämä sama ilmiö, eli nostalgia.
Moni keräilee Pahkasika-lehtiä.
Paretskoilla itselläänkin toki on tallessa jokainen lehti. Vuosikymmenten takaisten vitsien ja sarjakuvien selailu on tuonut eteen myös erikoisia yhteensattumia.
– Pahkasika numero 11 ilmestyi alun perin vuonna 1982. Siinä on kannessa taustalla itä-Euroopan kartta ja hilpeästi irvistelevä punainen ydinräjähdyspilvi. En tiedä, mikä tässä on vitsinä alun perin ollut, mutta kun katsoo tarkemmin, niin tämä pilvi nousee Ukrainasta, myöhemmin hyvin tunnetuksi tulleen pitäjän, Tshernobylin, läheltä, Paretskoi sanoo.
Pahkasian numero 11.
– Pahkasiassa 29, ilmestynyt 1987, pomppaa silmille luettelo keskittyjä, tekaistuja nimiä. Yksi niistä on Sanna Marin. En tiedä, mistä se on tullut. Se on kirjoitettu genetiivimuodossa, Sanna Marin. Kyllähän se vähän päräytti, kun siihen törmäsi.
Pahkasika ilmestyy jälleen: "Olen muutaman sata pilkkua pannut paikalleen"
Vuonna 2021 Pahkasika on jo 46-vuotias. Ensimmäinen kokoomakirja saatiin vuonna 2006; nyt niitä on julkaistu jo useampi. Joukkorahoitettu Pahkasian numero 79 ilmestyi syksyllä 2015, ja nyt albumeita julkaistaan uudelleen.
Uudelleenjulkaisua varten vitsejä ei editoida, vaan työ on lähinnä kielenhuoltoa.
– Olen muutaman sata pilkkua pannut paikalleen ja kuvia suoraan. Paljon on mokauksia, kuten tekstejä väärässä järjestyksessä. Jos alun perin on pantu viiva tai linja kieroon, juttu ei huonone, jos panen sen suoraan, Paretskoi sanoo.
– Oma helmasyntini oli tehdä liian pitkiä kappaleita ja lauseita, niitä olen pätkinyt. Siellä saattaa olla 20 senttiä ladelmaa yhtä kappaletta, jossa on kaksi virkettä. Sellaista on vähän raskassoutuinen lukea.
Monikymmenvuotinen yhteismatka lehden kanssa siis jatkuu. Paretskoi odottaa tulevien numeroiden perkaamista kiinnostuneena.
– Saa nähdä, kun jatkan tätä kavalkadia vanhojen numeroiden kanssa, että mitä sieltä löytyy vielä. Muutaman kerran on itseäkin naurattanut ihan oikeasti.
Lue myös: Tämän keskustelulinjan 1980-luvulla eläneet muistavat – 059 oli suoranainen hitti: "Kaikilta, jotka soittivat, kysyttiin aina sama asia"
Lue myös: Ysärilasten piti kelata elokuvat alkuun ennen katselua – muistatko vielä VHS-kasetit?
Katso myös: Soittoäänivideo on käsittämätön nostalgiatrippi: Minkä näistä sinä valitsit Nokia 3310:iin?
5:23
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Osittainen lähde: Yle.fi, Pahkasika.net/historia