Munasoluja voi nyt pakastaa jemmaan

Kuva otettu Naistenklinikan biologi Christel Hyden-Granskogin käänteismikroskoopilla. Oikealla lasiputki, jonka päässä munasolua pidetään alipaineella paikallaan. Vasemmalla neula, jolla siittiö mikrohedelmöityksessä tuodaan keskellä olevaan munasoluun.
Munasoluja voi nyt pakastaa ja lykätä näin lapsenhankintaa. (Kuvassa mikroskoopissa oikealla lasiputki, jonka päässä munasolua pidetään alipaineella paikallaan. Vasemmalla neula, jolla siittiö tuodaan keskellä olevaan munasoluun.)Lehtikuva
Julkaistu 18.09.2013 11:57(Päivitetty 18.09.2013 11:59)

Naisilla on vastaisuudessa mahdollisuus yrittää lykätä lapsenhankintaa pakastamalla omia munasolujaan. Pakastettuja munasoluja voidaan tarvittaessa käyttää myöhemmin hedelmöityshoidoissa.

Munasolujen ennakoiva pakastus on jo aloitettu Helsingissä. Palvelu on tarkoitettu niille naisille, joilla lasten hankinta viivästyy esimerkiksi elämäntilanteen vuoksi.

– Munasolujen ennakoiva pakastaminen tuo naiselle mahdollisuuden yrittää raskautta omilla munasoluillaan myöhemmin, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tuija Foudila Mehiläinen Felicitaksesta.

Myös Väestöliiton Lapsettomuusklinikalta kerrotaan, että heillä on vastaava valmius munasolujen pakastamiseen. Toistaiseksi sitä ei kuitenkaan ole käytetty aikalisän saamiseksi lasten hankintaan.

Munasolujen pakastuksia on kuitenkin tehty muista syistä, kuten hedelmöityshoidoissa. Menetelmää käytetään myös esimerkiksi ennen syöpähoitoja.

Naisten hedelmällisyys alkaa laskea 30 ikävuoden jälkeen. Munasolujen pakastaminen suositellaan tehtäväksi mieluiten 30 vuoteen mennessä tai viimeistään 35-vuotiaana.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa