Näin järkyttävä määrä ihmisiä tupakoi edelleen

2:12img
Keuhkosyöpä on Suomessa kolmanneksi yleisin syöpä. Videolla kerrotaan, miten tauti oireilee.
Julkaistu 02.06.2021 20:24

UUTISPALVELU DUODECIM - MTV LIFESTYLE

Tupakointi on vähentynyt viime vuosikymmeninä, mutta silti yli miljardi ihmistä tupakoi. Tupakan aiheuttamiin sairauksiin menehtyy lähes 8 miljoonaa joka vuosi.

Lancet-lehdessä julkaistut luvut perustuvat vuosien 1990–2019 tietoihin 204 eri maasta, ja niiden perusteella vuonna 2019 hieman yli 1,1 miljardia ihmistä tupakoi säännöllisesti.

Tupakoivien osuus väestöstä pieneni 30–40 prosenttia vuodesta 1990, mutta väestönkasvun vuoksi tupakoivia on nykyään enemmän.

Lue myös: Uskotko näihin tupakkamyytteihin? Tutkimus tyrmää: "Paljon riskialttiimpaa kuin monet luulevat"

Viidennes miesten kuolemista liittyy tupakkaan

Vuonna 2019 arviolta 7,7 miljoonaa ihmistä menehtyi tupakoinnin seurauksena ja moninkertainen määrä kärsii tupakan aiheuttamista sairauksista. Arviolta viidennes miesten kuolemista liittyy tupakkaan, aineisto osoittaa.

Tupakointi on Suomessa vähentynyt huomattavasti edeltävien vuosikymmenten aikana, mutta yhä noin 15 prosenttia miehistä ja 10 prosenttia naisista tupakoi päivittäin.

Lue myös: 6 varhaista kurkkusyövän merkkiä – älä viivyttele hoitoon hakeutumisessa

Lue myös: Koronapandemia lisännyt halua lopettaa tupakointi – "Tarjoaa oikean kannustimen"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

2:10img

Copyright Duodecim 2021. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tuoreimmat aiheesta

Tupakka