Leukemian eli verisyövän oireet ovat usein hyvin epämääräisiä. Oman kehon tunteminen ja huolestuttavien merkkien tunnistaminen auttaa hakeutumaan tutkimuksiin ajoissa.
Leukemia tarkoittaa suomeksi valkoverisyyttä. Termi kuvaa hyvin tautia, joka johtuu luuytimen valkosolujen esiasteiden muuttumisesta pahanlaatuisiksi syöpäsoluiksi. Yksittäistä kasvainta ei muodostu, vaan syöpäsoluja on veressä ja luuytimessä.
Leukemioita on montaa eri tyyppiä. Aikuisten yleisin leukemia on krooninen lymfaattinen leukemia, jota diagnosoidaan Suomessa noin 150 uutta tapausta vuodessa, kertoo yliopistosairaanhoitopiirien tuottama Terveyskylä-sivusto. Leukemia on lasten yleisin syöpä ja heillä taudin yleisin tyyppi on akuutti lymfaattinen leukemia.
Leukemian oireet on helppo sekoittaa vaarattomiin tauteihin, mikä voi tehdä taudin diagnosoimisesta hankalaa. Oman kehon tunteminen ja erikoisten muutosten tunnistaminen auttaa hakeutumaan tutkimuksiin ajoissa.
Terveyssivusto Health.com listasi yleisimpiä leukemian oireita. On hyvä huomata, että oireet johtuvat todennäköisemmin jostain muusta syystä. Huolestuttavista muutoksista on kuitenkin hyvä kertoa lääkärille mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.
Lue myös: Muistatko tämän riipaisevan kuvan? Äiti kertoo, miten syöpään sairastunut pikkupoika voi nyt
1. Herkästi ilmaantuvat mustelmat
Leukemiaan sairastuneen veressä on liikaa valkosoluja. Valkosolut eli leukosyytit ovat tärkeä osa elimistön puolustusjärjestelmää, sillä ne taistelevat taudinaiheuttajia vastaan.
Mutta kun valkosoluja on veressä liikaa, ne vievät tilaa happea kuljettavilta punasoluilta ja veren hyytymisjärjestelmän kannalta keskeisiltä verihiutaleilta. Verenvuotoherkkyys ja herkästi ilmestyvät mustelmat ovatkin yleisiä leukemian oireita.
2. Toistuvat infektiot
Toimivien eli terveiden valkosolujen puuttuminen heikentää vastustuskykyä. Tästä syystä leukemia voi oireilla infektioherkkyyden lisääntymisenä.
3. Jatkuva voimakas väsymys
Voimakas väsymys voi olla leukemian ensimmäisiä oireita. Verisolujen normaalin tuotannon häiriintyminen aiheuttaa usein anemiaa, joka puolestaan aiheuttaa väsymystä. Väsymys voi olla seurausta myös punasolujen puutteesta johtuvasta hapenpuutteesta.
Lue myös: Tutkijat kehittivät myrkyttömän ja halvan tavan hoitaa syöpää: "Parasta tässä on..."
4. Turvonneet imusolmukkeet
Vaikka leukemia on verisyöpä, se voi vaikuttaa myös imusuonistoon. Toisinaan sairastuneen imusolmukkeisiin kertyy syöpäsoluja.
Terveyskirjaston mukaan suurentuneet imusolmukkeet kaulalla, kainaloissa tai nivusissa ovat tyypillinen oire kroonisesta lymfaattisesta leukemiasta.
5. Palelu, kalpeus ja hengenahdistus
Punasolujen vähyydestä aiheutuva anemia voi edellä mainitun väsymyksen lisäksi aiheuttaa kalpeutta, kylmyyden tunnetta ja hengenahdistusta. Myös sydämen tykytys, korvien suhina ja huonovointisuus voivat olla anemian oireita, kertoo Docrates Syöpäsairaala.
6. Luusärky
Erityisesti pitkälle edennyt leukemia voi aiheuttaa kipua luissa. Luusärky johtuu syöpäsolujen määrän kasvusta luuytimessä.
Lue myös: Yksi syöpä on erityisen kivulias: "Voi olla yksi ensimmäisistä oireista"
7. Selittämätön kuumeilu ja yöhikoilu
Terveelle ihmiselle nousee kuume, kun keho taistelee infektiota vastaan. Kuumeilu ilman infektiota voi sen sijaan olla oire leukemiasta, etenkin kroonisesta leukemiasta. Tämä johtuu siitä, että syöpäsolut voivat tuottaa kuumetta aiheuttavia aineita eli pyrogeeneja, kertoo amerikkalainen syöpätutkimuskeskus Roswell Park.
Myös lisääntynyt hikoilu tai runsas yöhikoilu voivat olla oireita leukemiasta.
8. Tahaton laihtuminen
Laihtuminen on yksi yleisoireista, joita leukemia voi aiheuttaa. Tahaton laihtuminen on muutoinkin vaaranmerkki ja yleissääntönä voikin Terveyskirjaston mukaan pitää sitä, että jos paino laskee 3–5 kiloa ilman syytä, lääkäriin on aina syytä hakeutua.
Lue myös: Syöpälääkäri kertoo aivokasvaimen yleisimmät oireet – älä sivuuta olankohautuksella
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
2:17
Lähteet: Health.com, Terveyskylä, Terveyskirjasto 1, 2, 3 & 4, Docrates Syöpäsairaala, Roswell Park