Sauli Niinistö Ylellä itärajan tapahtumista: "Havahduttaa eurooppalaiset näkemään, että näin Venäjä toimii"

0:43img
Presidentti Niinistö itärajasta: "Näytetään hakevan helpointa tietä Eurooppaan". Video on marraskuun 20. päivältä.
Julkaistu 02.12.2023 11:49(Päivitetty 02.12.2023 12:59)

MTV UUTISET – STT

Eri juristitkin saattavat harkita asioita eri tavalla, Niinistö sanoi.

Presidentti Sauli Niinistön mukaan itärajan sulkemisesta on tehtävä se johtopäätös, että ilmeisesti kyseessä on juridisesti hyvin mutkikas asia.

Niinistö sanoi Ylen Ykkösaamun haastattelussa lauantaina, että oikeudelliset kysymykset eivät aina anna selvää mustavalkoista vastausta. Hänen mukaansa eri juristitkin saattavat harkita asioita eri tavalla.

– Silloin päätöksentekijä joutuu asetelmaan, jossa hän joutuu miettimään tätä välimaastoa, Niinistö sanoi.

Tällä viikolla hallitus laittoi lopulta koko itärajan kiinni, kun oikeuskansleri Tuomas Pöysti antoi suunnitelmille vihreää valoa. Vielä viime viikolla apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ei hyväksynyt itärajan sulkemista kokonaan.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ehti jo vaatia viime viikonloppuna blogissaan, että poliittinen päätös itärajan sulkemisesta tulisi tehdä, vaikka laillisuusvalvoja ei olisi päätöksen takana.

"Hämmennystä siellä, hämmennystä täällä"

Viimeinen Suomen itärajalla auki ollut raja-asema Raja-Jooseppi Lapissa meni kiinni keskiviikkona iltapäivällä. Itärajan sulku alkoi virallisesti torstaina. Itärajan raja-asemat on toistaiseksi suljettu kahden viikon ajaksi eli joulukuun 13. päivään saakka.

Raja-Joosepin raja-aseman sulkemisesta lähtenyt viesti Venäjälle oli Niinistön mukaan lyhykäisyydessään se, että Suomi ei hyväksy välineellistettyä maahanmuuttoa.

Niinistö kertoi, että hänkin on hakenut Venäjän toiminnalle niin sanotusti suomilähtöisiä syitä. Tällainen tekijä voisi olla esimerkiksi Suomen vahva tuki Ukrainalle.

Samalla Niinistö sanoi, että tilanteessa näkyy väistämättä myös laajempi kuvio.

– Hämmennystä siellä, hämmennystä täällä. Sillä tavalla pyritään meihin vaikuttamaan.

– Kyllähän se tietysti hyvin ilkeä keino onkin käyttää ihmisiä tuollaisiin tarkoituksiin.

Niinistön mukaan täytyy nähdä, että nyt ehkä ensimmäisen kerran nimenomaan Venäjä jää selvästi vastaamaan tilanteesta. Hänen mukaansa tähän asti ihmisten saapuminen Puolaan ja Baltiaan on paljolti ohjautunut Valko-Venäjän kautta.

– Kyllä tämä varmaan havahduttaa muutkin eurooppalaiset näkemään, että näin Venäjä nyt toimii, Niinistö sanoi.

Lue myös: Arvio Yhdysvalloista: Putin sai Suomelta kaipaamansa tekosyyn

Itärajan tilanne voi jatkua vuosia – Suomen tulee tarvittaessa rikkoa turvapaikkasopimuksia, sanoo Pekka Toveri

Lavrov piikittelee Etyj-kokouksessa: "Hän pakeni – yksinkertaisesti pelkuruutta"

Pekka Toveri torjuu amerikkalaistutkijan väitteen Suomesta: "Venäjän puolella jouduttu itse asiassa miettimään pelikirjaa uusiksi"

Yksi kuva puhuu puolestaan: näin Venäjä höynäyttää afrikkalaisia Suomeen, vaikka raja on kiinni

Amerikkalaisasiantuntija: "Suomi pelaa Venäjän pussiin"

Pöllöraadin Silvasti rajaväännöstä: Purra rapautti ministeri-insituutiota – "Puhuiko siinä valtiovarainministeri vai Scripta-blogin 'Riikka'?"

Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"

Tuoreimmat aiheesta

Itäraja