MTV Uutiset kysyi suomalaisilta parasta presidenttiä. Istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö sai ylivoimaisesti eniten mainintoja. Millä perusteilla?
MTV Uutisten presidenttikyselyn selvälle ykkössijalle nousi Sauli Niinistö.
Vastaajia pyydettiin valitsemaan kolme parasta presidenttiä, ja Niinistö kuuluu valittujen joukkoon kolmella neljästä vastaajasta.
Seuraavaksi suosituimpia olivat Martti Ahtisaari ja Urho Kekkonen, tämän jälkeen loput äskettäisimmät presidentit, Mauno Koivisto ja Tarja Halonen.
Vastaajia pyydettiin myös perustelemaan valintojaan.
Presidentti Niinistön kohdalla yleisimpiin perusteluihin lukeutuvat jämäkkyys, rauhallisuus ja asiallisuus.
Moni antaa kehuja Suomen viemisestä sotilasliitto Natoon. Niinistö suhtautui presidenttinä pitkään Nato-jäsenyyteen hyvin kriittisesti, mutta muutti mieltään kevään 2022 aikana ja oli keskiössä, kun Suomi teki historiallisen päätöksen Natoon liittymisestä.
Muutamat vastaajat ovat olleet tyytymättömiä vuosien 2019–2023 pääministeriin Sanna Mariniin (sd.) ja ajattelevat Niinistön rajoittaneen hänen toimintaansa.
– Jämäkkä tolkun suomalainen kansan mies.
– Hoitanut tehtävänsä erittäin hienosti niin maan johtamisen kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Erittäin asiallinen, kansanläheinen, sympaattinen. Olisi niin toivonut, että hänellä olisi ollut mahdollisuus vielä jatkaa.
– On ollut sopiva tässä ajassa. Harkitsevainen ja rauhallinen.
– Nato. Arvojohtajuus. Marinin kurissapito.
– Sale on beast.
"Oli vain yksi Urho"
Listan toiseksi noussut vuosien 1994–2000 presidentti Martti Ahtisaari menehtyi lokakuussa, hieman yli kuukausi ennen kyselyn toteuttamista.
Viime vuonna Ahtisaari oli vastaavassa MTV Uutisten kyselyssä sijalla viisi.
Ahtisaaren parhautta perustellaan ennen kaikkea kiistattomilla ansioilla rauhantekijänä.
Moni mainitsee Nobel-palkinnon, jonka Ahtisaari voitti vuonna 2008. Yleisemminkin Ahtisaarea koskevat perustelut liittyvät montaa muuta presidenttiä vähemmän suoraan hänen virkakauteensa.
– Maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset olisivat edes puoliksi yhtä inhimillisiä kuin Martti Ahtisaari.
– Ahtisaari oli ensimmäinen oikeasti länsimielinen presidentti, olisi ehdottomasti ansainnut toisen kauden. Raikas tuulahdus päivänpolitiikan ulkopuolelta.
– Suomalainen suurmies, tosin en yksityiskohtaisesti muista Suomen johtamisen kohokohtia, paitsi että Suomi lähti lamasta nousuun.
Kolmannen sijan kyselyssä saa Urho Kekkonen, Suomen presidentti vuosina 1956–1982.
Urho Kekkosen kohdalla perusteluissa korostuu reaalipolitiikka ja etenkin taitava luoviminen Neuvostoliiton kanssa.
Monella vastaajalla on verrattoman vankka tunneside presidenttiin, jonka virkakausi kattoi lukuisten ikäluokkien koko lapsuuden ja nuoruuden.
– Välitti Suomesta ja suomalaisista. Jälkikäteen helppo arvostella neukkujen mielistelystä, mutta kyllä Suomi silloin nousi, kasvoi ja pärjäsi.
– Ei Suomen presidenteistä voi puhua mainitsematta Kekkosta. Kekkonen osasi pelata ison pahan naapurin kanssa.
– Kun olin lapsi, oli vain yksi Urho. Hän loi vakautta elämään ja elämä oli tasaista ja turvallista.
Uusimmat presidentit listalla ylimpänä
Presidenttimuistojen tuoreus voi selittää tuloksia melko merkittävästi, sillä kaikki neljä tällä vuosituhannella elänyttä presidenttiä yltävät kärkiviisikkoon.
Sota-ajan keulahahmot Carl Gustaf Emil Mannerheim ja Risto Ryti saavat hieman vähemmän mainintoja parhaudesta, itsenäisyyden alkuvuosien suurmiehet Kaarlo Juho Ståhlberg ja Pehr Evind Svinhufvud nousevat listalle hyvin vähäisesti.
Svinhufvud jakaa listan jumbosijan yhdessä vuosina 1925–1931 presidenttinä toimineen Lauri Relanderin kanssa.
– Reissu-Lasse oli hyvä, tuore pressa, perustelee eräs Relanderin arvostaja.
Kyselytutkimus toteutettiin verkkopaneelissa 22.–30.11. ja siihen vastasi 1533 henkilöä. Vastaajat ovat iän, sukupuolen ja asuinpaikan suhteen edustava otos täysi-ikäisistä suomalaisista. Virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teki MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy.