Helsingin Sanomien mukaan hallitus on jo valmistellut pienessä piirissä monikymmensivuisen suunnitelman koronarajoituksista luopumiseksi.
Tanskassa ja Britanniassa on jo selvät sävelet siitä, miten maat ohjataan koronaepidemiasta takaisin kohti normaalia elämää.
Suomessakin hallitus on jo valmistellut pienessä piirissä rajoituksista luopumisesta monikymmensivuisen suunnitelman, joka lähetettiin tällä viikolla lausunnoille ministeriöihin, kertoo Helsingin Sanomat.
Valmistelun aikana ei kuitenkaan ole tihkunut julkisuuteen tietoa siitä, milloin Suomi alkaisi avautua ja miten se tehdään.
HS:n tietojen mukaan hallituksella olisi halua ilmoittaa tarkkoja päivämääriä rajoitusten purkamiselle, mutta samalla se kantaa huolta mahdollisesti nousevasta kritiikistä, mikäli koronatilanne ei mahdollistaisikaan päivämäärissä pysymistä. Hallituksen odotetaan jatkavan keskusteluja tästä niin sanotusta exit-strategiasta ensi viikolla.
Lue myös: Korona vei Jussin, Pekan ja Pertin kuolemanportille – näin ke kertovat sairastamisestaan ja hitaasta toipumisesta
Sen sijaan Tanskassa strategia koronaviruspandemiasta elpymiseksi julkaistiin jo maaliskuun jälkipuolella. Tuolloin koronavirustapausten ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti kahden viikon aikana oli Tanskassa hieman Suomea matalammalla eli noin 130. Suomessa luku oli vastaavaan aikaan yli 160.
Pääsiäisen jälkeen tanskalaisten arki alkaa vaiheittain palata kohti normaalia. Ensi viikolla etäopetuksessa olleet opiskelijat alakoulujen ylemmistä vuosiluokista lähtien palaavat osin lähiopetukseen.
Huhtikuun jälkipuolella auki ovat jo ostoskeskukset sekä ulkoilmaravintolat ja -kahvilat. Toukokuun lopulla jo suurin osa yhteiskunnasta on avoinna lukuun ottamatta suuria yleisötapahtumia, yökerhoja ja vapaata matkailua.
Tanskassa epidemian kontrolloinnissa otetaan käyttöön koronapassi, johon kirjataan rokotukset, sairastettu korona tai viimeisten päivien aikana saatu negatiivinen koronatestitulos. Ikään kuin kulkukorttina toimivan koronapassin avulla yhteiskuntaa voidaan avata aiemmin kuin se muuten olisi mahdollista, viranomaiset perustelivat.
Englannissa paluu normaaliin mahdollisesti ennen Suomen juhannusta
Britanniassa pahiten koronan kurittamassa Englannissa palvelut kuten erikoisliikkeet, kuntosalit, kampaamot ja ravintoloiden terassit on hallituksen suunnitelman mukaisesti määrä avata noin muutaman viikon kuluttua.
Toukokuun lopulla kokoontumisrajoitusten on määrä poistua ulkotiloissa ja suurin osa suljetuista sisätiloista avataan jälleen. Exit-strategian mukaan kesäkuun 21. päivä Englannissa voitaisiin poistaa kaikki sosiaalisia kontakteja rajoittavat toimet.
Rajoitusten purkamisen aikataulun on kuitenkin ilmoitettu kytkeytyvän selviin tavoitteisiin, jotka on saavutettava joka kerta, kun yhteiskuntaa avataan.
Näitä tavoitteita ovat muun muassa rokotusohjelman jatkuminen suunnitellusti ja se, että rokotteiden nähdään selvästi vähentävän kuolleisuutta ja sairaaloiden kuormitusta. Lisäksi esimerkiksi uusien virusvarianttien leviäminen olisi syy jatkaa sulkutoimia.
Pääministeri Boris Johnsonin mukaan exit-suunnitelma on joka vaiheessa kytketty (virus)dataan, ei päivämääriin.
BBC:n mukaan 93 prosenttia yli 50-vuotiaista englantilaisista on saanut koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen. Myös moniaalla muualla maassa tilanne alkaa olla yhtä hyvä. Koko kuningaskunnan alueella alkuvuoden jopa 60 000 päivittäisestä tartunnasta on laskeuduttu 3 000–4 000 päivittäiseen tartuntaan.