Näin Ukraina kontrolloi mediaa ja uhkailee toimittajia: "Valinta journalismin ja kuoleman välillä"

Ukrainan hallinto kiristää ja ohjailee paikallisia tiedotusvälineitä, uutisoi riippumaton media Meduza. Toimittajat ovat kertoneet jopa saaneensa uhkauksia rintamalle joutumisesta epämieluisten juttujen vuoksi.

Ukrainasta uutisoidaan harvoin mitään negatiivista. Länsimaissa asetelma on selvä: Venäjä on hyökkääjä, Ukraina uhri. Se, että venäläistä mediaa manipuloidaan Vladimir Putinin toimesta, ei liene kenellekään lännessä yllätys. Oppositiomedia Meduzan laajan raportin mukaan näin tehdään kuitenkin myös Ukrainassa.

Riippumaton oppositiomedia Meduza keskusteli lukuisten ukrainalaisten virkamiesten, toimittajien ja media-asiantuntijoiden kanssa siitä, miten viranomaiset Ukrainassa ovat pyrkineet tukahduttamaan kriittisen uutisoinnin ja muokkaamaan yleistä mielipidettä omien etujensa mukaiseksi.

Meduzan mukaan Venäjän täysmittaisen hyökkäyksen alkamisen jälkeen keväällä 2022 ukrainalaiset tiedotusvälineet liittoutuivat hallituksen ympärille ja tukivat presidentti Volodymyr Zelenskyä. Ne kritisoivat harvoin viranomaisten päätöksiä.

Muutamassa kuukaudessa tilanne alkoi kuitenkin muuttua. 

– Tajusimme kauhuksemme, että sota venyi, ihmisiä kuoli, eivätkä korruptoituneet virkamiehet lähteneet mihinkään, erään riippumattoman ukrainalaisen tiedotusvälineen lähde kertoo. 

Toimittaja Katerina Sergatskova muistelee Meduzalle tutkivien toimittajien tuskallisia keskusteluja siitä, miten he voisivat jatkaa työtään vahingoittamatta maataan. 

Useimmat toimittajat päättivät lopulta, että heillä oli eettinen velvollisuus raportoida hallituksen väärinkäytöksistä.

– Se oli kirjaimellisesti valinta journalismin ja kuoleman välillä, Sergatskova sanoi.

Presidentin hallinto paketoi uutisia

Hyvä esimerkki Ukrainan hallituksen mediakontrollista on Meduzan mukaan se, miten Ukrainan tiedotusvälineet kokonaisuudessaan käsittelevät ohjusiskuja.

Ensin toimittajat uutisoivat iskusta uutislähetyksessä. Sen jälkeen Ukrainan presidentin hallinnon "infrastruktuuri" ottaa tiedot ja "paketoi" ne eri alustoille ja yleisöille sekä lisää niihin oman arvionsa tapahtumasta.

Nimettömänä pysyttelevän toimittajan mukaan lopputuloksena on, että hallitus "hallitsee kerrontaa" lähes täysin.

Sensuroimattomia uutisia on Ukrainassa useiden toimittajien mukaan vaikeaa tai jopa mahdotonta tehdä, siitäkin huolimatta, että presidentti Zelenskyi on sanonut, ettei toimittajiin kohdistuvaa painostusta voida hyväksyä.

Vaikutuskeinona kutsu rintamalle

Eräs keino, jolla Ukrainan viranomaiset ovat pyrkineet vaikuttamaan toimittajien raportointiin, on ollut pakkomobilisointi.

Useat Ukrainan mediamarkkinoilla toimivat lähteet kertoivat Meduzalle tuntevansa tapauksia, joissa toimittajia on painostettu ja uhkailtu rintamalle lähettämisellä.

– Naiset ovat useimmiten niitä, jotka kirjoittavat juttuja hallitukselle epämieluisista aiheista - kuten itse mobilisaatioon liittyvistä ongelmista - koska me [uutistoimituksessa] ymmärrämme, että [miehille] voi aiheutua joitakin ongelmia pakkomobilisaation muodossa, eräs lähde sanoi.

Ukrainan viranomaiset käyttivät tätä taktiikkaa myös käänteisesti tarjoamalla joillekin toimittajille vapautuksia asepalveluksesta.

Toimittajat eivät uskalla puhua

Toimittajat ovat lisäksi kertoneet joutuneensa painostuksen kohteeksi hakiessaan sotilasakkreditointia, jota ilman he eivät voi raportoida rintamalta. 

Esimerkiksi ukrainalainen valokuvaaja Maxim Dondjuk kertoi Meduzalle, että sen jälkeen, kun hän oli puhunut New Yorkerille Ukrainan viranomaisilta saamistaan uhkauksista, hänen oli vaikea saada lupaa palata raportoimaan rintamalle.

Dondjukin tarina on yksi monista vastaavista tapauksista, joita on sattunut tänä vuonna, kertoi Meduzalle riippumattoman ukrainalaisen uutistoimiston omistaja ja lisäsi, että toimittajat pyrkivät yleensä olemaan puhumatta julkisesti kokemuksistaan.

Hänen mukaansa viranomaiset eivät enää niin helposti myönnä sotilasakkreditointeja ilman lisätarkastuksia, ja jotkut toimittajat ovat suoraan mustalla listalla.

– Ukrainan turvallisuuspalvelu keskustelee toimittajien kanssa ja kysy erilaisia kysymyksiä, kuten mitä aiheita he käsittelevät ja mitkä jutut kiinnostavat heitä. Joitakin he yrittävät värvätä yhteistyöhön tiedustelupalvelujen kanssa, toisia he yrittävät pelotella, uutistoimiston omistaja sanoi.

Johtava media-asiantuntija huomautti Meduzalle, että Ukrainan turvallisuuspalvelu kasvoi Ukrainan neuvostoaikaisesta KGB:stä eikä ole koskaan onnistunut täysin poistamaan neuvostoperintöään.

Lue myös:

    Uusimmat