Suomalaisnainen oli joutua hävyttömän huijausyrityksen kohteeksi sosiaalisessa mediassa, kun häneen otti vuonna 2018 yhteyttä amerikkalaisinsinööriksi esittäytynyt "Jackson".
Huijauksen anatomia käy ilmi Helsingin hovioikeuden tuomiosta, jossa yksi huijaukseen osallistunut sai tuomion törkeästä rahanpesusta.
Välit lähentyivät nopeasti
Yhteydenpito oli alkanut Facebookissa ja syventynyt pikkuhiljaa. Viestittelyn yhteydessä mies oli kertonut naiselle olevansa amerikkalainen insinööri, joka työskenteli merillä. Naisen kuvailun mukaan mies oli kuvien perusteella "tavallinen valkoihoinen amerikkalainen", joka kertoi olevansa leski ja kahden aikuisen lapsen isä.
Yhteyttä pidettiin viestein ja puhelimitse. Videoyhteyttäkin oli naisen mukaan yritetty, mutta se oli epäonnistunut.
Melko nopeasti mies oli lähtenyt viemään viestittelyä läheisempään suuntaan. Tapaamisestakin oli puhuttu, mutta syystä tai toisesta kasvokkainen näkeminen ei koskaan onnistunut. Esimerkiksi miehen vierailu naisen luona olisi tämän mukaan vaatinut sitä, että kutsun esittänyt nainen olisi maksanut liput.
Jossain vaiheessa mies oli alkanut kosiskella naista avioonkin kanssaan.
Video: Paljon puhuva esimerkki eräästä tapauksesta: Näin rakkaushuijarin siirappiset rakkaudentunnustukset muuttuvat rahojen kalasteluksi. Kuvat toisesta tapauksesta.
2:23
Puheeksi tuli raha
Muutaman viikon tai kuukauden jälkeen raha-asiat nousivat keskustelussa esiin, kun mies ja nainen keskustelivat työstään, palkastaan ja varallisuudestaan. Nainen oli kertonut miehelle omistavansa kaksi taloa, joita oli myymässä. Mies taas oli esittänyt varakasta ja näytti naiselle, että hänen tilillään olisi miljoonia euroja.
Ajan myötä esille nousi suunnitelma yhteisestä kodista Etelä-Eurooppassa. Vaikka mitään tiettyä asuntoa ei ollut mielessä, oli mies ehdottanut naista järjestämään käsirahaa asunnon hankintaan. Yhteistä tiliä ei ollut mahdollista järjestää, joten mies oli ehdottanut rahojen siirtämistä hänen ystävänsä tilien kautta. Rahan siirtämistä yritettiin lopulta kahden ulkomaisen tilin kautta – tuloksetta.
Tässä kohtaa amerikkalaismiehenä esiintynyt nettiromanssi ehdotti siirtämään rahat hänen Suomessa asuvan ystävänsä tilille. Nainen oli puhelimitse yhteydessä miehen ystäväksi kerrotulle miehelle ja siirsi tälle 35 000 euroa.
Pankki ja poliisi puuttuivat peliin
Rahojen saavuttua välikätenä toimineen miehen pankkitilille tämä oli yrittänyt nostaa ne tililtä, mutta pankki oli ilmoittanut haluavansa varojen siirtäjältä ensin selvityksen "lainaksi" merkityistä rahoista. Varat jäädytettiin.
Välikäsi pyysi naista antamaan pankille asiasta selvityksen, ja sen jälkeen ehdotti tälle, että tämä peruisi siirron ja toimittaisi hänelle rahat kasvokkain käteisenä.
Nainen teki pankille pyydetyn lisäselvityksen, jolloin pankki oli keskustellut hänen kanssaan verkossa tapahtuvista huijaustapauksista. Tämän jälkeen keskusrikospoliisi otti naiseen yhteyttä, nainen teki asiasta rikosilmoituksen ja poliisi takavarikoi ja palautti naiselle tämän lähettämät rahat.
Nainen kertoo ymmärtäneensä huijauksen vasta jälkikäteen
Oikeus katsoi, että rikos jäi toteutumatta vain pankin ja poliisiviranomaisten toiminnan ansiosta.
Samalla "Jackson" katosi Facebookista. Nainen kertoi tuomion mukaan jälkikäteen ymmärtäneensä, että häntä oli yritetty huijata. Myöhemmin "Jackson" oli jälleen ottanut yhteyttä naiseen ja yrittänyt selitellä asiaa ja tapahtunutta. Poliisitutkinnassa ei selvinnyt, kuka tänä Jacksonina tosiasiassa esiintyi.
Käräjäoikeus tuomitsi 1987 syntyneen, rahojen välikätenä toimineen miehen törkeästä rahanpesusta 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hovioikeus ei nähnyt syytä muuttaa tuomiota.
Rikospaikka-ohjelma avasi vuonna 2020 rakkaushuijausten uudet kuviot: Lähetti toi miljoonan dollarin kassakaapin vakuudeksi – "amerikkalaiskenraali" sai 70-vuotiaalta naiselta 100 000 euroa vakuudeksi.
3:21