Nainen nousi taksiin Helsingissä – vietiin asunnolle Espooseen ja raiskattiin

Päihtynyt nainen oli ottanut taksin taksitolpalta Helsingin Katajanokalla viikonloppuyönä.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina ehdottomaan vankeuteen miehen, joka raiskasi kotonaan päihtyneen naisen syksyllä 2020.

Syytteessä oli kyse tapahtumista syyskuisena viikonloppuyönä. Nainen nousi taksin kyytiin taksitolpalta Helsingin Katajanokalla hieman aamuviiden jälkeen. Taksi vei naisen hänelle tuntemattomaan asuntoon Espooseen.

Uhri oli tapahtuma-aikaan hyvin päihtynyt. Oikeudelle hän kertoi havahtuneensa vieraassa asunnossa siihen, että makaa sohvalla housut alhaalla ja hänen alapäähänsä sattuu.

Naisen mukaan sohvan vieressä sängyllä nukkui mies, joka osoittautui asunnon haltijaksi. Nainen kertoi olleensa paniikissa ja kysyneensä mieheltä, mitä oli tapahtunut, jolloin mies oli naisen mukaan "naureskellut ja ivaillut".

Yön aikana naisen puhelimesta oli loppunut akku. Hän kertoi antaneensa miehen viedä hänet kotiin, koska mies ei suostunut antamaan asuntonsa osoitetta.

Kertoi taksikuskikaverista

Nainen sanoi vaihtaneensa kotimatkalla miehen kanssa numeroita, koska halusi selvittää tapahtunutta. Nainen laittoi miehelle viestiä ja kysyi, miten oli päätynyt tämän asunnolle. Mies vastasi ensin, ettei muista, ja sitten, että nainen oli varmaankin tullut jonkun kyydillä.

Myöhemmin mies vastasi, että nainen oli tullut asuntoon miehen kaverin kanssa, joka on taksikuski. Miehen mukaan taksikuskikaveri oli tuonut naisen hänen luokseen, koska nainen ei ollut päihtymykseltään pystynyt kertomaan omaa osoitettaan.

Nainen pyysi mieheltä taksikuskin yhteystietoja, mutta mies ei vastannut. Paria päivää myöhemmin mies laittoi naiselle viestin, jossa kertoi tykkäävänsä naisesta ja että tämä on kaunis. Kun nainen jatkoi taksikuskin yhteystietojen kysymistä, mies esti naisen viestit.

Mies nykyään taksikuski

Tutkimuksissa naisen emättimestä ja alushousuista löytyi miehen dna:ta. Oikeudessa mies kiisti raiskaussyytteen ja sen, että olisi ollut yhdynnässä naisen kanssa. Sen sijaan hän sanoi yhteisymmärryksessä suudelleensa naista ja kosketelleensa tämän alapäätä heittäessään tätä myöhemmin kotiin. Hän arveli dna:nsa päätyneen silloin naiseen.

Mies myös kertoi työskentelevänsä nykyään taksikuskina, mutta kiisti, että olisi tehnyt sitä syksyllä 2020. Se, kuka naisen vei asunnolle, jäi käräjätuomion perusteella selvittämättä.

Käräjäoikeus piti miehen versiota tapahtuneesta periaatteessa mahdollisena, mutta kokonaisuutena tarkastellen ja näyttöön nähden epätodennäköisenä. Näyttöä kokonaisuutena harkiten oikeus katsoi, ettei miehen syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Näin ollen se tuomitsi Ismail Mohamed Jeelen, 34, raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat