Näissä asioissa Suomi-kiekko voi ottaa mallia Pohjois-Amerikasta

Taklausharjoitus
Suomalaisia kiekkojunioreita on päässyt tällä viikolla amerikkalaisvalmentajan oppiin.MTV
Julkaistu 20.02.2015 11:05
Toimittajan kuva

Eemeli Pienimaa

Yhdysvaltalaisten kiekkovalmentajien vierailu on herätellyt suomalaisia kollegoita positiivisessa mielessä. USA:ssa kaikki pelaajat pyritään pitämään lajin parissa mahdollisimman pitkään.

Jari Ruottinen ja Olli Savikko työskentelevät Jääkiekkoliiton koulutustehtävissä Hämeen alueella. Miehet ovat olleet kahden jenkkivieraan kanssa tiiviisti muutaman päivän ajan.

– Samansuuntaisia ajatuksia meillä on jääkiekon suhteen. Tässä vaihdetaan ideoita ja luodaan kontakteja jatkoa varten, Savikko kertoo.

– Heidän positiivinen asenne on tehnyt vaikutuksen. He ovat olleet todella kovia pelimiehiä, mutta ovat myös valmiita oppimaan uutta, Ruottinen huomioi.

Esille on noussut joitakin eroavaisuuksia junioreiden harjoittelun suhteen. Esimerkiksi 17-vuotiaat jenkit treenaavat selvästi enemmän pienaluepeliä suomalaisiin ikätovereihin verrattuna.

– He harjoittelevat todella paljon pienessä ja ahtaassa tilassa koko junioriajan, kun meillä harjoitellaan enemmän koko kentän alueella, Savikko sanoo.

Sosiaalisesti ulospäin suuntautuneet jenkit ovat Suomea edellä ainakin yhdessä asiassa.

– Heidän tapansa kasvattaa peliä on ihailtavaa koko maailman laajuisesti. Myös heidän viestinsä on, että haluamme pitää kaikki mukaan tulleet pelaajat mukana mahdollisimman pitkään, Ruottinen kuvailee.

Toistaiseksi suomalaiset ovat esitelleet enemmän omia harjoittelumetodejaan vieraille. Vastavisiittiä Yhdysvaltoihin odotetaan jo innolla.

–Taklaaminen, laukominen, luistelu. Näihin asioihin haluan heidän näkökulmansa ja tapansa opettaa, Ruottinen listaa.

Tuoreimmat aiheesta

Leijonat