Koronaan sairastuneen kannattaa huolehtia terveellisestä ja riittävästä syömisestä paranemista vauhdittaakseen.
Lieväkin korona on ikävä tauti, sillä harva haluaa olla kipeänä ja eristyksissä. Toipumista vauhdittaakseen on tärkeää huolehtia levosta ja nesteytyksestä, mutta myös oikeat ruokavalinnat voivat lyhentää sairastamiseen kuluvaa aikaa.
Vakuuttavaa tutkimustietoa tiettyjen ruoka-aineiden vaikutuksesta koronan paranemisaikaan ei ole, mutta terveellisen ja monipuolisen ruokavalion tiedetään tukevan elimistön vastustuskykyä. Ravitsemus voi tunnetusti vaikuttaa etenkin sairastumisherkkyyteen, mutta riittävästä energian ja ravintoaineiden saannista kannattaa pitää huolta myös sängyn omana.
Seuraavia ruokia koronaan sairastuneen kannattaisi syödä – ja toisaalta vältellä.
Hedelmät ja vihannekset
Hedelmät ja vihannekset ovat tunnetusti hyväksi terveydelle. Monet niistä sisältävät runsaasti vastustuskykyä tukevia vitamiineja, kivennäisaineita, antioksidantteja ja polyfenoleita, amerikkalainen sisätautilääkäri Adrienne Youdim kertoi Forbesille.
Lisäksi kasvikunnan tuotteiden monimutkaiset eli niin sanotut "hyvät" hiilihydraatit pitävät energiatasot tasaisina, mistä voi olla iloa koronan aiheuttaman väsymyksen kourissa.
Sairastumisen varalta pakastimeen on hyvä varastoida hedelmiä ja vihanneksia, sillä tuoreiden tuotteiden saaminen ei koronassa välttämättä onnistu. Mikäli viruksen aiheuttamat ylähengitystieoireet tekevät nielemisestä vaikeaa, voi terveyspommit soseuttaa esimerkiksi pirtelön tai keiton muotoon.
Sen lisäksi, että nestemäiset ruoat ovat helpompia niellä, auttaa niiden sisältämä vesi ylläpitämään hyvää nesteytystä.
Katso alla olevalta videolta, miltä näyttää suositeltu puoli kiloa kasviksia päivässä. Juttu jatkuu videon alla.
1:26
Proteiinit
Kipeänä on tärkeää syödä tarpeeksi, sillä riittävä energiansaanti auttaa elimistöä palautumaan. Brittiläinen ZOE-tutkimushanke muistuttaa koronaan sairastuneita myös proteiinien saannin tärkeydestä. Etenkin pahasti sairastuneilla riittävä proteiinin saanti auttaa ylläpitämään painoa ja lihasmassaa.
Hyviä proteiinin lähteitä ovat liha, kananmuna, kala, maitotuotteet, palkokasvit sekä pähkinät ja siemenet. Nämä ruoka-aineet sisältävät myös sinkkiä, jonka on todettu voivan lyhentää flunssan kestoa.
Maitotuotteet
Maitotuotteet sisältävät paitsi proteiinia myös vitamiineja, kivennäisaineita sekä muita terveydelle mahdollisesti hyödyllisiä ainesosia. Jogurtin, rahkan ja piimän kaltaisten hapatettujen maitotuotteiden sisältämät elävät bakteerit voivat tukea vastustuskykyä sekä suoliston terveyttä, sanoo Health-sivuston haastattelema ravitsemusterapeutti Toby Amidor.
Maitotuotteita ei tarvitsekaan kipeänä vältellä, vaikka joskus niiden kuulee väitettävän pahentavan räkäisyyttä. Maitoon valmistettujen pirtelöiden nauttiminen voi itse asiassa helpottaa kurkun tuntemuksia, sillä niiden maku on tyypillisesti mieto ja koostumus viilentävä.
Moniin maitotuotteisiin on myös lisätty D-vitamiinia, jonka tiedetään vaikuttavan immuunijärjestelmän toimintaan. Mikäli vitaminoidut maitotuotteet eivät maistu, saa D-vitamiinia myös kalasta.
Lue myös: Rasvattomat vai rasvaiset maitotuotteet? Tutkimus: Tämä on terveellisempi valinta
Nesteet
Kuten mainittua, koronan kourissa on tärkeää pitää huolta hyvästä nesteytyksestä. Etenkin jos koronaan liittyy kuumetta tai ripulia, tulisi nesteiden saantiin kiinnittää erityistä huomiota.
Veden lisäksi koronapotilaalle juotavaksi sopii esimerkiksi vitamiineja sisältävä mehu, tee ja palautusjuoma.
Sen sijaan kahvia ei kipeänä kannattaisi nauttia, sillä se voi heikentää elimistön nestetasapainoa. Erossa tulisi pysyä niin ikään alkoholista, joka haittaa vastustuskyvyn toimintaa ja kykyä taistella taudinaiheuttajia vastaan.
Vältä näitä ruokia kipeänä
Kahvin ja alkoholin lisäksi koronaan sairastuneen kannattaisi vältellä pitkälle prosessoitujen ruokien syömistä. Runsaasti kovaa rasvaa, sokeria ja suolaa sisältävät ateriat voivat pahentaa elimistön tulehdustilaa ja vaikuttaa kielteisesti vastustuskyvyn toimintaan. Epäterveellinen ruokavalio saattaa myös pahentaa väsymystä sairauden aikana.
Toisaalta kaikkea terveelliseksikään miellettyä ei kannata koronassa syödä. Esimerkiksi tulinen ruoka sekä sitrushedelmät voivat ärsyttää kurkkua tehden sairastuneen olosta entistä tukalamman.
Lue myös: Kuusi tapaa, joilla elimistö kertoo sinun juovan liikaa olutta: "Iso hälytysmerkki"
Lue myös: Nämä ovat koronan yleisimmät oireet juuri nyt – tutkimus vahvisti muutoksen
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Katso alla olevalta videolta, mitä flunssan jälkeen pitäisi ottaa treenissä huomioon.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: Forbes, The ZOE Health Study, Health