Suomenkin luonnonvesistä löytyy bakteereja, leviä, viruksia ja alkueläimiä, jotka voivat aiheuttaa uimareille vatsa-, iho- tai silmäongelmia.
Suomessa on noin 336 000 kilometriä rantaviivaa, 188 000 järveä tai lampea, 179 000 saarta sekä puoli miljoonaa kesämökkiä, joista yli neljä viidesosaa sijaitsee rannalla tai rannan läheisyydessä. Kun ilmat pari kuukautta suosivat, moni suomalainen pulahtaakin veteen. Joskus sieltä saattaa tarttua mukaan muutakin kuin hyvä mieli.
Yleisillä uimarannoilla, joita on Suomessa muutama tuhat, veden laadusta ei sinänsä tarvitse itse kantaa huolta. Kuntien terveydensuojeluviranomaiset valvovat yleisten uimarantojen vesiä näytteillä, joiden ottotiheyden ja laadun kriteerit on määritelty sosiaali- ja terveysministeriön asetuksissa.
– Näytteistä seurataan läpi kesän muuttujia, jotka kertovat, onko uimavesi saastunut suolistoperäisillä mikrobeilla. Käytännössä puhutaan ulostesaastutuksesta, erikoissuunnittelija Outi Zacheus Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo.
Tarkkailussa ovat sellaiset bakteerit kuin Escherichia coli ja suolistoperäiset enterokokit.
– Jos uimavesi olisi saastunut vaikka jätevedellä, kyseisten mikrobien pitoisuus uimavedessä olisi suurempi ja kuvastaisi sitä, että siellä voi olla ulosteperäisiä taudinaiheuttajia.
Veden laadusta tiedotetaan uimarantojen ilmoitustauluilla sekä kuntien ja uimarannan ylläpitäjien verkkosivuilla virallisen uimakauden ajan eli suurimmassa osassa Suomea kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun.
– Yleisesti ottaen Suomessa on todella hyvälaatuinen uimavesi ja turvallista uida. Jos veden laadussa on joitain puutteita, ranta voidaan tarvittaessa laittaa tilapäiseen uintikieltoon, Zacheus sanoo.
Norovirus tarttuu herkästi
Viranomaisten valvonta ei kuitenkaan ulotu läheskään jokaiseen niemennokkaan ja saarelmaan, ja myös virallisesti valvotulla rannalla vesi voi saastua ennen kuin siihen ehditään reagoida.
Veden laadun heikentymisestä varoittava kyltti Tohloppijärven rannalla Tampereella heinäkuussa 2014.
– Kesällä 2014 Suomessa oli useammalla paikkakunnalla noroviruksesta johtuvia uimavesiepidemioita, Zacheus kertoo.
Noroviruksen tarttumiseen riittää pienikin määrä viruspartikkeleja.
– Jos joku altistuu uimarannalla, niin yleensä se tapahtuu vettä nielemällä. Vettä saatetaan hörpätä esimerkiksi sukeltaessa. Oikeastaan kaikki voivat saada uidessa hieman vettä suuhunsa, lapset ehkä vähän enemmän, jos oikein kunnolla polskivat.
Norovirus voi levitä niin ikään ranta-alueella, jos esimerkiksi käymälöiden pinnat ovat likaisia eivätkä ihmiset pese käsiään.
– Uimarannoilla kävijöitä onkin yritetty valistaa asianmukaisesta hygieniasta ja siitä, että rannalle ei saa mennä vatsataudissa.
– Taannoisten uimavesiepidemioiden aikaan mediassa oli virheellisesti tietoa, että norovirusta olisivat levittäneet luonnoneläimet tai koirat. Norovirus on kuitenkin ihan aina ihmisperäinen tartunta, eli ihmiset olivat itse tuoneet sen rannalle ulosteen tai oksennuksen mukana, Zacheus sanoo.
Sinilevävettä ei edes löylyvedeksi
Norovirusten ohella merkittävimpiä uimavesien saastuttajia ovat sinibakteerit, kansankielellä sinilevät.
– Sinilevää kehittyy ravinneolosuhteiltaan otollisessa, lämpimässä ja tyynessä vedessä. Se saattaa muodostaa massaesiintymän, joka näkyy ihan värimuutoksena vedessä ja rantavyöhykkeellä, Zacheus sanoo.
Sinilevä on ainoa myrkyllinen levä Suomen vesissä.
Sinilevän kanssa kosketuksiin joutuminen voi johtaa ihoärsytykseen, nuhaan, päänsärkyyn, oksenteluun tai ripulointiin.
– Onneksi sinilevästä yleensä varoitetaan hyvin. Ihmiset myös ovat siitä niin tietoisia, että havainnoivat uimaveden laatua itsekin silmämääräisesti eivätkä mene uimaan levän sekaan.
– On tärkeää muistaa mökilläkin, että sinilevän saastuttamaa vettä ei saa käyttää juoma-, pesu- tai löylyvetenä tai syötävien kasvien kasteluun.
Ei uimaan rikkinäisellä iholla
Tauteja voi tarttua uimariin myös luonnoneläinten ja niiden ulosteen kautta.
– Vesilinnut esimerkiksi kantavat kampylobakteeria, joka voi aiheuttaa ihmiselle vatsataudin, Zacheus sanoo.
Potilaan Lääkärilehdessä kerrotaan, että tartuntatautirekisteriin kirjataan joka vuosi runsaat 3 000–4 000 kambylobakteeritartuntaa, mutta kaikkiaan vuosittaisia tartuntoja saattaa olla jopa 40 000–50 000. Yleisimmin tartunta saadaan elintarvikkeen tai veden välityksellä. Bakteeria esiintyy usein järvi- ja jokivesissä, ja eniten tartuntoja ilmoitetaan heinä-elokuussa.
– Kampylobakteerien aiheuttamat sairastumiset eivät ole olleet niin yleisiä kuin norovirusten aiheuttamat, mutta ovat mahdollisia, Zacheus sanoo.
Vesilintujen loinen, mikroskooppisen pieni imumato, voi puolestaan aiheuttaa ihoreaktioina ilmenevää järvisyyhyä.
– Järvisyyhy saattaa tulla haasteeksi esimerkiksi ruovikkoisella mökkirannalla, jossa on paljon vesilintuja ja loisen väli-isäntänä toimivia kotiloita. Yleisiä uimarantoja ylläpidetään ja huolletaan sillä tavalla, että ainakaan niillä tämä ei ole laajamittainen ongelma, Zacheus sanoo.
Vesilinnut voivat kantaa kampylobakteeria ja loisia.
Mitä tulee meri- ja murtovesiin, veden lämpötilan noustessa korkealle niissä voi esiintyä vibriobakteeria.
– Vibrio voi aiheuttaa lievän ripulitaudin tai iho-oireita, kuten haavatulehduksia.
Yle uutisoi vuonna 2012, että kansainvälinen tutkijaryhmä oli löytänyt todisteita vibriobakteerikantojen yleistymisestä Itämeressä veden lämpötilan nousun seurauksena. Tartuntariski kasvaa, jos uimaan menee rikkinäisellä iholla. Avohaavasta verenkiertoon pääsevä bakteeri voi aiheuttaa vakaviakin yleisinfektioita.
”Akantameba osaa ryömiä sarveiskalvon sisään”
Vesistöissä on bakteerien ja levien sekä sinne kulkeutuvien virusten lisäksi alkueläimiä. Makeissa ja Suomen olosuhteita lämpimämmissä vesissä viihtyvä naegleria fowleri -niminen ameeba esimerkiksi tunkeutuu nenän kautta ihmisen aivoihin ja syö aivokudosta. Se on aiheuttanut ulkomailla kuolemantapauksia, mutta kyseiset tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia. Suomessa naegleria fowleria ei vesien viileyden takia tavata ollenkaan.
Suomen luonnonvesissä elää kuitenkin akantameba-nimisiä alkueläimiä, joista osa on ihmiselle vaarallisia. HYKS:n Silmäklinikan osastonylilääkäri Timo Tervo kertoo, että akantameba voi aiheuttaa akantameba keratiitti -nimisen silmätulehduksen. Yleensä siitä seuraa vain sarveiskalvon tulehtuminen, mutta hoitamattomana tai väärin hoidettuna tauti voi levitä syvemmällekin niin, että koko silmä tulehtuu ja tuhoutuu.
– Akantamebat kuuluvat Suomen luontoon. Sellaisen voi saada silmäänsä lammista, ojista tai järvistä. Merivedessä niitä ei yleensä ole, Tervo kertoo.
Akantameba keratiittiin sairastuu Suomessa alle kymmenen ihmistä vuodessa. Pelkkä veden osuminen silmään riittää harvoin sairastuttamaan ketään.
– Yleensä se vaatii sen, että silmän pinnassa on pieni vamma eli että sarveiskalvon epiteeli on jotenkin vahingoittunut. Akantameba osaa oikeasti ryömiä kudoksen läpi sarveiskalvon sisään.
Piilolinssien käyttö lisää huomattavasti riskiä saada silmään akantameba.
– Linssi tavallaan hautoo akantameban silmään kiinni. Akantameba voi myös kasvaa piilolinssien säilytysnesteissä, jolloin ihminen altistuu sille yhä uudelleen ja uudelleen.
Akantameba keratiitin oireet ovat samanlaisia kuin silmätulehduksissa yleensä: silmä on kipeä, punainen ja vuotaa vettä.
Tiesitkö?
– Porealtaat, joissa vesi on pitkään, voivat myös sisältää bakteereja. Ihmisten peräpäät ovat niissä, samoin varpaat, ja lämpötila on otollinen. En menisi julkisiin porealtaisiin mielelläni piilolaseissa, Timo Tervo sanoo.
– Alkuvaiheessa sarveiskalvon tuntohermot tulehtuvat ja ovat mikroskoopilla katsottuna paksuuntuneita. Silloin silmä on todella kipeä. Mutta kun tauti etenee, kipu lähtee pois. Jossakin vaiheessa se saattaa muistuttaa herpesvirusta.
Diagnoosin tekeminen on vaikeaa.
– Diagnosointia vaikeuttaa entisestään se, että potilaalle annetaan usein alkuvaiheessa kortisonitippoja tietämättä, mistä on kyse. Pitkälle edenneenä akantameba keratiitin pahin mahdollinen lopputulos on sokeutuminen ja koko silmän menettäminen.
Jos diagnoosi tehdään nopeasti ja oikein, potilas voi parantua täysin.
– Itse olen onnistunut palauttamaan potilaan näön täydellisesti, kun hoito on päästy aloittamaan viikon sisällä. Hoito on kuitenkin hankalaa, ja lääkkeitä ja hoitostrategiaa voidaan joutua vaihtamaan useaan otteeseen. Yleensä kaikki potilaat kyllä saadaan parannettua, mutta ei ilman näköön jääviä vaikutuksia, Tervo sanoo.
Lähteinä haastatteluiden lisäksi: Potilaan Lääkärilehti, Hus.fi, Terveyskirjasto, Suomi – Saarten ja vetten maa (Maa- ja metsätalousministeriön julkaisu)