Monipuolista ruokavaliota jaksaa noudattaa kitudieettiä pidempään. Asiantuntija muistuttaa, että ruoasta pitäisi osata myös nauttia.
Vaa'an sijaan kannattaisi kannattaisi katsoa peiliin. Katso yllä olevalta videolta inspiroivat kuvat, jotka kehottavat jättämään puntarin omaan arvoonsa.
Laihduttamiseen ja ruokavalioon liittyy paljon myyttejä, joihin ei olisi syytä uskoa. Ravintofysiologi Kristin Kirkpatrick paljasti Todaylle, millaisia uskomuksia hän on kuullut asiakkailtaan jo kyllästymiseen asti.
Hyvikset ja pahikset -ajattelu
Kirkpatrick kertoo, että vaikka osa ruoka-aineista on terveydelle haitallisia, ei sen perusteella pitäisi leimata koko ravintoaineryhmää. Esimerkiksi ranskalaiset eivät ole terveellisiä, mutta se ei tarkoita, että kaikki hiilihydraatit ja rasvat olisivat terveydelle haitallisia.
– Tavallisimmin ihminen pudottaa ruokavaliostaan rasvat tai hiilihydraatit, koska ajattelee, että ne lihottavat, Kirkpatrick sanoo.
Hän muistuttaa, että ihminen tarvitsee kaikkia kolmea pääravintoainetta: hiilihydraatteja, proteiineja sekä rasvaa.
Pakkomielle proteiiniin
Proteiini on yksi kolmesta pääravintoaineesta – mutta vain yksi. Valtaosa läntistä maailmaa asuttavista ihmisistä saa kuitenkin riittävästi proteiinia ruokavaliostaan. Lisäproteiinista hyötyvät lähinnä vanhukset, sairaat tai kehonrakentajat.
Liiallinen proteiini varastoituu elimistöön energiana ja lihottaa. Lisäksi runsasproteiininen ruokavalio voi olla haitallista munuaisille, eritoten munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville. Liiallinen eläinproteiinien syönti on osaltaan yhdistetty suurentuneeseen diabetesriskiin.
Eläinproteiinit onkin järkevää korvata kasvisproteiineilla, kuten pavuilla, linsseillä, kikherneillä ja tofulla.
Dieetti on väliaikaisratkaisu
Monet ajattelevat, että dieetillä on alku ja loppu.
– Ruoka pitäisi ennemmin pitää polttoaineena. Se auttaa näkemään paremmin, miten ruokaa koskevat valinnat vaikuttavat terveyteen, sanoo Kirkpatrick.
Elämäntapamuutokset kantavat pidemmälle kuin pikadieetit.
Paino putoaa gluteenittomalla ruokavaliolla
Kasvaneen kysynnän vuoksi gluteenittomien tuotteiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Gluteenittoman ruokavalion ei kuitenkaan ole todistettu auttavan painonpudotuksessa.
Harva on oikeasti herkistynyt gluteenille, jota löytyy esimerkiksi vehnästä, rukiista ja ohrasta, joten kalliiden gluteenittomien tuotteiden ostaminen vaa’an lukema mielessä on lähinnä rahanhukkaa.
Yksipuolinen ruokavalio
Monipuolinen ruokavalio auttaa pitämään ihmisen terveenä, antaa energiaa ja helpottaa painonpudotuksessa. Pelkkää kaalikeittoa sisällään pitävää dieettiä ei kurinalaisinkaan jaksa kauaa noudattaa.
– Ruoan pitäisi olla nautinnon lähde, ei pakkomielle, Kirkpatrick toteaa.
Lähde: Today, Prevention, Cleveland Clinic
***
0:16