Liiallinen eläinproteiinien syönti voi tuoreen tutkimuksen mukaan johtaa suurentuneeseen diabetesriskiin.
Paljon eläinperäistä proteiinia ravinnostaan saavat näyttäisivät sairastuvan aikuistyypin diabetekseen muita todennäköisemmin, Harvardin yliopiston tutkimus osoittaa. Samanlainen yhteys on havaittu myös tutkimuksissa, joissa on tutkittu punaisen lihan ja teollisten lihatuotteiden syöntiä.
Nyt julkaistut tulokset perustuvat kolmen suuren terveystutkimuksen aineistoihin, jotka yhteensä koostuvat yli 200 000 terveysalan ammattilaisen seurantatiedoista. Osallistujia seurattiin 18–26 vuoden ajan ja diabetestapauksia ja ruokavaliota kyseltiin useita kertoja seurannan aikana.
Valitse proteiinisi tarkkaan
Tulosten perusteella riski sairastua aikuistyypin diabetekseen oli suurin osallistujilla, jotka saivat eniten proteiinia ravinnostaan. Erityisesti tämä koski paljon eläinperäisiä proteiineja syöviä.
Kasviproteiineja suosivien diabetesriski oli hieman muiden riskiä pienempi, mutta vaikutus ei ollut kovin suuri, tutkijat havaitsivat. Sairastumisriskit sen sijaan pienenivät enemmän, jos kasvisproteiineilla korvasi eläinproteiineja tai huonoja hiilihydraatteja.
Joissain lyhyissä tutkimuksissa proteiinien saannin on nähty parantavan glukoosiaineenvaihduntaa, mutta myös toisenlaisia tuloksia on saatu etenkin eläinproteiinin suhteen. Nyt julkaistut tulokset lisäävätkin näyttöä eläinproteiinien mahdollisista haitoista ja viittaavat ainakin siihen, ettei eläinperäisillä proteiineilla ole osaa diabeteksen ehkäisyssä.
Aiemmissa tutkimuksissa diabetesriski on yhdistetty runsaaseen punaisen lihan sekä makkaran ja muiden teollisten eläintuotteiden syömiseen. Onkin mahdollista, että nyt saadut tulokset selittyvät proteiinin sijaan joillain muilla lihan ja lihapainotteisen ruokavalion ominaisuuksilla.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.