Karut kuvat paljastavat: turkistarhoilla lintuinfluenssan riskeistä "ei piitata lainkaan"

0:46img
Oikeutta eläimille: Nämä kuvat elokuulta paljastavat laiminlyönnit turkistarhoilla.
Julkaistu 30.08.2023 14:25
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi tiistaina eri turkistarhoilta kesän aikana otettuja kuvia. Järjestön mukaan kuvat osoittavat, etteivät tarhaajat noudata epidemiaa kitkeviä ohjeita.

Kuvat on otettu Halsuan, Vetelin, Korsnäsin, Närpiön ja Laitilan turkistarhoilla. Kuvissa näkyy muun muassa tarhan alueella oleskelevia lokkeja, minkä perusteella torjuntakeinot tarhoilla eivät ole toimineet. 

Ruokavirasto on varoittanut elokuun alussa, että olosuhteet turkistarhoilla ilman tehokasta lintusuojausta mahdollistavat virusten leviämisen luonnonvaraisista linnuista tarhattuihin eläimiin. 

–Tarhoilla yleisesti käytössä olevat verkot eivät pidä lintuja poissa, vaan aiheuttavat niille lain vastaisesti tarpeetonta kärsimystä, Oikeutta eläimille -järjestön tiedotteessa todetaan. 

Lisäksi kuvissa näkyy järjestön mukaan todisteita siitä, että kaikilla kyseisillä tarhoilla eläinten kasvatusolot ovat puutteelliset. Kuvissa näkyy muun muassa häkeissä lojuvia kuolleita kettuja ja minkkejä sekä kannibalismia. 

Uusimmat kuvat elokuulta

Halsualla sijaitsevalla tarhalla on todettu lintuinfluenssatartunta heinä-elokuun vaihteessa. Oikeutta eläimille -järjestön kampanja- ja viestintävastaava Kristo Muurimaa kertoo MTV Uutisille, että kuvat Halsuan tarhalta on otettu 10. elokuuta. Kuvat Korsnäsin turkistarhalta on otettu 13. elokuuta.

– Kuvista näkyy, että epidemiasta ei piitata lainkaan, Muurimaa sanoo viitaten lintuinfluenssaan.

Halsuan turkistarhalta otetuissa kuvissa Muurimaan mukaan eläimiä tapetaan. 

– Nyt olisi syytä viimeistään ajaa alas tämä toiminta. 

Hän korostaa, että asiantuntijoiden mukaan merkittävänä riskinä on, että eri virukset ihmisten ja eläimien välillä sekoittuvat keskenään, jonka myötä syntyy vaarallisia virusmuunnoksia. THL:n mukaan minkkien kohdalla riski on erityisen suuri. 

Oikeutta eläimille -järjestö kertoo, että turkistarhoilla otetut kuvat ovat anonyymien kuvaajien ottamia, ja että kuvauksissa on käytetty asianmukaisia suojavarusteita. 

Voit katsoa kesän aikana otetut kuvat Korsnäsin, Halsuan ja Laitilan turkistarhoilta artikkelin videolta. 

Tuoreimmat aiheesta

Turkistarhaus