Nämä ovat Liz Trussin salamaeron syyt: Ajoi hyvätuloisten veroja alas, kun julkinen talous romahtamispisteessä

5:20img
Liz Trussin pääministerikausi on Britannian historian lyhin, kertoo MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.
Julkaistu 20.10.2022 18:54

Silja-Riikka Seppälä

silja-riikka.seppala@mtv.fi

Britannian pääministeri Liz Truss kertoi erostaan tänään. Pääministerikausi jäi Britannian historian lyhyimmäksi, 45 päivään. Britannia saa tälle vuodelle pian jo kolmannen pääministerinsä.

Eroon ajoi Trussin epäonnistuminen talousohjelmassa. Trussin mukaan konservatiivipuolue ilmoittaa uudesta puolueen johdosta ja pääministeristä ensi viikolla. Kuinka poikkeuksellinen Trussin lyhyt pääministerikausi on?

– Ei tule mieleen mitään vastaavanlaista. Ennen Trussia lyhin kausi oli George Canningilla, jonka kausi jäi 119 päivän mittaiseksi vuonna 1827, kertoo MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.

Canningin lyhyeen kauteen vaikuttivat paitsi puolueen sisäiset ristiriidat, myös Canningin sairaus. Canning kuoli tuberkuloosiin.

Trussin kampanjoinnin aikaan odotukset olivat korkealla, ja häntä pidettiin lupaavana tulevana pääministerinä.

– Kyllä hän on viimeistään tänään tajunnut, että oman puolueen kannatus romahtaa. Maan talous on todella huonossa tilassa ja hän ei nauttinut enää brittienkään suosiosta, Hopsu sanoo.

Lue myös: 45 päivää: Liz Trussilla Britannian historian lyhyin pääministerikausi – "Ennenkuulumattoman ja häpeällisen lyhyt aika"

Työväenpuolueen suosio huipussaan

Suurin syy erolle oli talouspolitiikka. Huonossa taloustilanteessa Truss ajoi niin hyvinvoivien kuin yritysveroja alas ja nosti velkaa, vaikka maan julkinen talous oli romahtamispisteessä. 

Truss perääntyi monesta lupauksestaan lyhyen kautensa aikana. Trussin talouspolitiikka sekoitti markkinoita ja punta jatkoi laskuaan dollaria vastaan. Paine erota kasvoi, kun omat konservatiivikansanedustajat eivät seisseet enää Trussin takana.

Nähtäväksi jää, kuka nousee tulevaksi pääministeriksi.

– Vaaleja ei varmastikaan tule, koska konservatiivipuolueen kannatus on niin huono. Se on jopa 30 prosenttia huonompi, kuin työväenpuolueen. Joten jos nyt järjestettäisiin vaalit, konservatiivipuolue saisi pahasti turpaansa, Hopsu kommentoi.

Konservatiivipuolueen uudesta johtajasta tulee siis uusi pääministeri. Britit eivät siis pääse äänestämään asiasta.

– Se, mikä on tämän pääministeriäänestyksen legitimiteetti, on toinen asia.

Keskiviikkona sisäministeri Suella Braverman ilmoitti erostaan, mikä vauhditti Trussin eropainetta entisestään.

Valtiovarainministeri Jeremy Hunt perui alkuviikosta lähestulkoon kaikki Trussin kampanjoinnin aikana luvatut veronalennukset, ja Trussin kannatus oli pohjamudissa.

Lue myös: Trussin yllätyskäännös: Perui kaavaillut veronkevennykset – sitoutuu silti kohuttuun talousohjelmaansa

Opposito vaatii vaaleja

Britannian oppositiojohtaja eli työväenpuolueen Keir Starmer vaati tänään ennenaikaisten parlamenttivaalien järjestämistä.

Kilpailu ja hyötyminen Britannian poliittisesta kaoottisesta tilanteesta alkoi saman tien eron julkistuksen myötä – Starmes muun muassa twiittasi, että Britannialla ei ole varaa konservatiivien kaaokseen.

Työväenpuolueen, liberaalidemokraattien ja Skotlannin kansallispuolueen ohella myös Britannian vihreä puolue vaatii välittömiä uusia vaaleja.

Lue myös: Boris Johnsonin povataan jälleen asettuvan ehdolle pääministerikisaan

Boris Johnson jälleen pääministeriksi?

Uudeksi pääministeriksi on povattu Trussille hävinnyttä Rishi Sunakia sekä Penny Mordauntia.

– Myös Boris Johnsonilla on poliittisena eläimenä varmasti haluja tehdä paluu, kommentoi Hopsu.

Jopa entisen pääministerin Theresa Mayn on veikattu asettuvan ehdolle. May kommentoi Twitterissä, että toivoisi maan löytävän pätevän hallituksen "tällä kriittisellä hetkellä maamme kannalta."

Brexitin jälkeen talous on lähtenyt kääntymään alas, mutta britit eivät ainakaan toistaiseksi ole liiemmin kritisoineet EU:sta eroa.

– Brexitin jälkeen talous on mennyt huonommin, vaikka toki maailmanlaajuiset talouteen vaikuttavat tekijät vaikuttavat tähän myös.

Inflaatiota vauhdittavat Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja energiakriisi, sitä ennen taloutta ravisutti koronaviruspandemia. Hopsun mukaan on mahdollista, että Britannia alkaa elvyttää taloussuhteitaan EU:hun, jos politiikka jatkuu yhtä myrskyisänä.

Konservatiivipuolue vakuuttaa valitsevansa uuden pääministerin jo ensi viikon perjantaihin kuluessa. Nähtäväksi jää, onnistuuko tuleva pääministeri elvyttämään vakaana demokratiana tunnetun Ison-Britannian poliittisesta kaaoksestaan, ja tuleeko hän nauttimaan konservatiivien – ja kansan – luottamusta.

Lue myös: Britannian pääministeri Liz Truss eroaa

Tuoreimmat aiheesta

Liz Truss