Nasa on esitellyt perjantaina uuden yliäänikoneensa Yhdysvalloissa. X-59:stä tekee ainutlaatuisen sen hiljainen ääni, kertoo muun muassa CNN. Koneen on määrä ylittää äänivalli tuottamatta tyypillistä yliäänipamausta.
X-59 on uusin kone Yhdysvaltain liittohallituksen ilmailu- ja avaruushallintoviraston kokeilulentokoneiden sarjassa. X-1 ylitti vuonna 1947 ensimmäisenä miehitettynä lentokoneena äänen nopeuden. X-15 pitää hallussaan kaikkien aikojen nopeimman miehitetyn lennon ennätystä. Se on vuodelta 1967.
Amerikkalaisen ase- ja lentokonevalmistaja Lockheed Martinin suunnitteleman ja rakentaman X-59-koneen on määrä nousta ensimmäistä kertaa ilmaan myöhemmin tänä vuonna.
– Vain muutamassa vuodessa olemme päässeet kunnianhimoisesta konseptista todellisuuteen. Nasan X-59 auttaa muuttamaan matkustamisen tapaa tuomalla meidät lähemmäs toisiamme paljon nopeammin, Nasan apulaishallintojohtaja Pam Melroy totesi lausunnossaan CNN:n mukaan.
Lue myös: Everstiluutnanttikin joutui nöyrtymään suorassa lähetyksessä – näin hävittäjät ärjyivät Pirkkalan ilmasotaharjoituksessa
Pitkä ja terävä nokka vähentää paineaaltoja
Nasan mukaan X-59 on huomattavasti hiljaisempi kuin esimerkiksi Concorde.
– Se on äärimmäisen pitkä ja ohut kone. Sillä on pituutta lähes 30,5 metriä, mutta sen siipiväli on vain vajaat 9 metriä. Nokka on tämän lentokoneen tunnusmerkki: se on noin kolmasosa koneen pituudesta, Nasan vanhempi neuvonantaja Craig Nickol kuvailee.
Nasa uskoo, että sulavan muotoilunsa ansiosta X-59 tuottaa vain 75 desibeliä ääntä matkustaessaan yliääninopeudella. Concorde tuotti ääntä 105 desibeliä.
– Tämä tarkoittaa sitä, että tämä lentokone saattaa kuulostaa ihmisen korviin vain kaukaiselta ukkoselta horisontissa – tai siltä kuin joku sulkisi auton oven nurkan takana, Nickol maalailee.
X-59:n odotetaan lentävän 1,4 kertaa ääntä nopeammin.
Lue myös: Hävittäjät aiheuttivat yliäänipamauksen Washingtonissa – näin paikalliset reagoivat yllättävään ääneen
Yleisö mukaan testaukseen
Kun X-59 on lentänyt valittujen alueiden yli, Nasa ottaa yhteyttä paikallisyhteisöihin ja arvioi niiden reaktioita meluun, CNN kertoo.
Kerätyt tiedot esitetään Yhdysvaltain ilmailuhallinnolle ja kansainvälisille sääntelyviranomaisille.
Tavoitteena on vahvistaa teoria, jonka mukaan 75 desibelin melu on hyväksyttävää.
Nasa uskoo, että säännösten muuttaminen voi avata taivaat uudelle yliäänilentokoneiden sukupolvelle, joka voisi lentää reiteillä, jotka eivät ole nyt sallittuja aiheutetun melun takia. Lentoaika voisi lyhentyä suunnilleen puoleen.
Lue myös: Kuin Bond-leffassa! CIA:n arkistot kätkivät kunnianhimoisia ja maltaita maksaneita salaisuuksia: Yliääninopeudella lentävä lautanen, kissavakoojia ja jäämato
Vasta esittelykappale
Nasa muistuttaa vielä, että X-59 on vain esittelykappale eikä sitä ole tarkoitettu matkustajien kuljettamiseen.
– Tulevaisuudessa suunniteltava yliäänilentoon tarkoitettu liikennelentokone on varmasti erilainen kuin tämä, vaikka jotkin elementit voitaisiinkin siirtää suoraan, Nickol sanoo.
Pääosa yliäänikoneista sotilaskoneita
Pääosa yliääninopeuden saavuttavista lentokoneista on sotilaslentokoneita.
Poikkeuksen ovat tehneet vain kaksi matkustajakonetta, neuvostoliittolainen Tupolev Tu-144 ja ranskalais-englantilainen Concorde. Niiden molempien käyttö on taloudellisesti kannattamattomana lopetettu.