Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä oleva B-2-häivepommikone on maailman kallein lentokone. Häiveteknologiaa hyödyntävä pommittaja pystyy kantamaan pommeja, ohjuksia sekä ydinaseita.
Kylmän sodan tuote, B-2 Spirit, on alun perin suunniteltu Neuvostoliiton ilmatorjunnan ohittamiseen. Sen suunnittelu aloitettiin salaisena projektina jo 1970-luvulla. Lentokone esiteltiin ensimmäistä kertaa vuonna 1988, mihin mennessä vain harvat henkilöt tiesivät, miltä se todellisuudessa näyttää.
Kehitystyön kokonaiskustannukset nousivat arvioiden mukaan jopa 42,8 miljardiin dollariin. Yhden B-2 Spiritin arvo on noin 2 miljardia dollaria, sillä niitä on valmistettiin 21 kappaletta.
– Se on todella ainutlaatuinen, täysin erilainen kuin mikään muu koskaan suunniteltu lentokone, kertoo ilmailualan asiantuntija Rebecca Grant.
Vaikea havaittava tutkassa
Pommittajan maksinopeus on 1010 kilometriä tunnissa, ja se pystyy lentämään yhdellä tankkauksella 11 000 kilometriä. Koneen pystyy tankkaamaan lennon aikana ilmassa. Sen siipien kärkiväli on 52,4 metriä ja korkeus on 5,1 metriä. B-2-pommittaja on häiveteknologian takia hyvin vaikea havaittava tutkassa.
Ensimmäinen B-2 -häivepommikone toimitettiin vuonna 1993 Whitemanin ilmavoimien tukikohtaan Missourissa, ja sitä on käytetty runsaasti pommikoneen roolissa. B-2 Spirit -häivepommikoneet lähetettiin muun muassa WTC-torneihin tehtyjen iskujen jälkeen Afganistaniin pommittamaan Al Qaeda- ja Taliban-kohteita.
Yhdysvaltojen suunnittelemaa B-2 Spiritiä ei myydä muille maille. Se on ainostaan yhdysvaltain ilmavoimien käytössä.
Uusi paranneltu malli suunnitteilla
B-2 Spiritistä on suunnitteilla salassa pidetty uudempi häivepommikonemalli nimeltään B-21 Raider, joka arvioiden mukaan otettaisiin käyttöön vuonna 2025. Joidenkin tietojen mukaan uusi malli pystyy lentämään miehittämättömänä.
Katso videolta, miltä maailman kallein lentokone näyttää.
Lähde: CNN