Moni havittelee nyt posliinimaisen rypytöntä hymyä sosiaalisen median muokattujen kuvien takia. Asiantuntijan mukaan kovin tehokasta hoitokeinoa ei kuitenkaan ole.
Julkkiskaunottarien, kuten Kylie Jennerin ja Bella Hadidin, inspiroimana eräs asiantuntijoiden kritisoima kauneusoperaatio on nostanut viimeisen parin vuoden aikana suosiotaan. New York Post kertoo, että kasvojen nasolabiaalipoimusta halutaan nimittäin nyt eroon. Kansankielellä kyseessä ovat niin kutsutut naururypyt suun ympärillä.
Sosiaalisen median filttereiden ja kuvien muokkausten myötä moni haluaakin hoitaa muun muassa hymyilyn aiheuttamia kasvonjuonteita. Instagramin silotelluissa kuvissa kaikenlaiset rypyt, kuten myös suunympäryksen juonteet koetaan yleensä kauneusvirheiksi.
Nykyajan paljon vaativien kauneusihanteiden takia moni pitääkin nyt kasvoissa kyseistä ennen luonnollisena pidettyä anatomista ominaisuutta vanhentavana ja jopa rumana piirteenä.
Lue myös: Milloin plastiikkakirurgi voi kieltäytyä asiakkaan toiveista? Suomalaiskirurgi: "Silloin nostamme kädet pystyyn"
Haut sen kertovat
Googlen hakutietojen perusteella Yhdysvalloissa nasolabiaalipoimuun liittyvät haut ovat yli kaksinkertaistuneet vuoden 2021 luvuista. Suomessa kasvu on ollut maltillisempaa, mutta haut ovat yleistyneet vuoden 2022 jälkeen.
Bella Hadid. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
New York Post haastatteli 27-vuotiasta Sabrina Patriarcaa, joka maksoi viime vuonna 800 dollarin täyteainehoidot, jotta pääsisi eroon omista naururypyistään.
– Koin aina, että minulla oli keskimääräistä enemmän juonteita. Olin niistä aina hyvin epävarma, Sabrina kertoo.
Hän kertoo, että koki juonteiden vanhentavan ja tekevän hänen alakasvoistaan raskaan oloiset.
Valitettavasti täyteainehoidoista ei ollut pitkällä juoksulla juuri hyötyä Sabrinalle. Turvotuksen laskettua hän huomasi, että täyteaine levisi ihon alla ikävällä tavalla.
Hänelle on tehty useita erilaisia kosmeettisia toimenpiteitä, kuten huulten täyteainehoitoja, botuliinihoitoja, nenän korjausleikkaus ja rintaimplanttien laitto. Sabrina kertoo, ettei ole katunut mitään aiempia toimenpiteitä, mutta naururyppyjen täyttöyritystä hän katuu.
Lopulta Sabrina päätyi täyteaineiden kivuliaaseen poistoon. Poisto ei kuitenkaan toiminut täydellisesti.
– Näen edelleen, että täyteainejäämät jättävät eräänlaiset poskiheltat. Ne näyttävät kuin kahdelta pallolta, jotka vetävät kasvojani alaspäin, Sabrina kuvailee.
Beverly Hillsissä toimiva kauneuskirurgi Jonathan Sykes kertoo, että naururypyt ovat yksi yleisimmistä syistä, miksi hänen vastaanotolleen tällä hetkellä hakeudutaan. Selkeää ratkaisua hänellä ei kuitenkaan ole tarjota.
Sykes kertoo, että Sabrinan tarina ei ole millään tapaa ainutlaatuinen. Suunympärysjuonteista on hiukan epäreilusti tullut viime vuosina yksiä ikääntymistä symboloivia ominaisuuksia, joita ihmiset syynäävät turhankin tarkkaan suurennuslasilla.
– Ihmisistä tuntuu, että juuri kyseiset juonteet ikäännyttävät. En itse henkilökohtaisesti näe asiaa niin, Sykes kertoo.
Lue myös: "En näe kenenkään minua nuoremman meikkaavan niin" – menikö eyeliner muodista?
Hoidot eivät tehoa
Sykes tiedostaa, että juonteet ja rypyt perinteisesti koetaan esteettisesti vanhentavan ihmistä. Suunympärysjuonteet ovat usein muita kasvojen alueen juonteita syvempiä ja näkyvämpiä jo nuoresta iästä lähtien. Sen takia moni haluaa lähteä taistelemaan ikääntymisen merkkejä vastaan juuri keskittymällä naururyppyjensä hoitamiseen.
– Luonani käy asiakkaita, joilla on ollut naururyppyjä jo 15-vuotiaasta lähtien. Ei sellaisia saada millään hoidolla häivytettyä, Sykes toteaa.
Hän tuomitseekin suunympärysjuonteiden täytön tehottomaksi hoitometodiksi. Sen sijaan hän suosittelee keskittämään fokuksen poskipäihin, jos omaa ulkonäköä haluaa esteettisesti kohentaa. Vastaanotolla kannattaakin aina kuunnella asiantuntijan neuvoa.
Ariana Grande. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Rypyt voi editoida
Kuvista ryppyjen editoiminen pois on esteettisiä toimenpiteitä huomattavasti riskittömämpi vaihtoehto. Instagramissa muun muassa Bella Hadidin, Julia Foxin ja Ariana Granden on epäilty editoivan hymyjuonteita pois kuvistaan. Lopputulos muistuttaa usein kiiltävää posliininukkea.
Puhelimille on nykyisin myös tarjolla sovelluksia, jotka tekoälyä hyväksi käyttäen silottavat kuvista automaattisesti turhat rypyt ja virheet pois.
Julkkisten valokuvaaja Marina Kaya kertoo, että hän on nähnyt kuvia, joissa julkkisten naurujuonteet on poistettu epärealistisella tavalla. Omalla urallaan hän ei kuitenkaan ole tavannut julkisuuden henkilöä, joka olisi erikseen toivonut hänen poistavan kyseisiä juonteita kuvien jälkikäsittelyssä.
Hän kertoo poistavansa juonteita vain hyvin painavista syistä.
– Henkilökohtaisesti olen joskus poistanut juonteita kasvoista, jos ne ovat saaneet mallin näyttämään vaikka vihaiselta, Kaya kertoo.
Julia Fox. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hymyjuonteiden poisto on vain yksi uusi hyperfiksaatio johonkin tiettyyn piirteeseen ihmisen ulkonäössä.
– On ironista, kuinka näitä juonteita kutsutaan naururypyiksi, mutta ne ovat peräisin siitä, että olet ollut onnellinen, omista juonteistaan eroon päästä yrittänyt Sabrina pohtii.
Perinteisesti on ajateltu, että naurujuonteet vahvistuvat, mitä nauravaisempi ihminen on.
– Ne tulevat runsaasta hymyilystä ja sitäkö pitäisi välttää? Se on sääli, Sabrina toteaa.
Lue myös: Voiko pillillä juominen aiheuttaa ryppyjä?
Katso myös: Millaisia hoitoja täyteaineilla tehdään?
9:07
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: New York Post, Google Trends, Julia Fox/Instagram, Bella Hadid/Instagram ja Ariana Grande/Instagram