Nerokas keksintö Lohjalla: Kakkosluokkalainen Onni tietää nyt, millä kiusaaminen saadaan loppumaan
Koulukiusaaminen on ikuisuusongelma, johon voi olla vaikea puuttua, sillä se jää usein opettajilta ja muilta aikuisilta piiloon.
Lohjan Mäntynummen yhtenäiskoulussa kiusaamista tuodaan näkyväksi aivan uudella keinolla: Luokkahenki-nimisen yrityksen seurantapalvelulla.
Seuranta toimii niin, että luokassa oleva kännykkä ilmoittaa opettajalle, milloin on kyselyn aika. Kännykkä pannaan kiertoon luokassa, ja jokainen oppilas vastaa kuuteen kiusaamiseen liittyvään kysymykseen.
Kysymyksiin vastataan anonyymisti kerran viikossa. Vastaukset antavat ajantasaista tietoa siitä, missä kiusaamisessa mennään kussakin luokassa.
Tulosten pohjalta voidaan tarttua tarvittaviin toimenpiteisiin.
– Sitten kun huomaamme, että jossain luokassa kiusaaminen on laajempi ilmiö kuin jossain toisessa, niin totta kai meidän täytyy lähteä selvittämään se tarkemmin.
– Se onnistuu vain keskustelujen kautta, Mäntynummen yhtenäiskoulun rehtori Lassi Huhtala kertoo.
Keskusteluja käydään luokanopettajien ja -valvojien johdolla, minkä lisäksi kiusaamisen lisääntymisestä kerrotaan oppilaiden vanhemmille.
Katso videolta, millaisiin kysymyksiin oppilaat vastaavat ja millaisia tuloksia kyselyllä on saatu aikaan.
Kouluterveyskyselystä jobin postia
Viime syksynä ilmestyneen THL:n kouluterveyskyselyn tulokset eivät olleet Lohjalle erityisen mairittelevia, sillä kaupunki oli kärkikolmikossa kasi- ja ysiluokkalaisten kiusaamistilastossa koko Suomessa.
Ylen selvityksessä vain Kotkassa ja Kaarinassa kiusattiin enemmän.
– Kouluterveyskyselyn tulokset herättivät täällä Lohjalla erittäin paljon keskustelua, myös meidän koulussamme. Kävi väistämättä mielessä, onko meillä riittävät työkalut asiaan puuttumiseen, rehtori Lassi Huhtala sanoo.
Mäntynummella tehtiin jo ennestään sisäilmaseurantaa Luokkahengen kautta. Heräsi kysymys, voisiko samanlaisella kyselyllä seurata myös kiusaamista.
– Viime kesänä rehtori ja apulaisrehtori kutsuivat minut käymään. Kesän aikana määritimme oikeat kysymykset ja analyysit ja saatiin syksyllä kokeilu käyntiin. Nyt tämä on pyörinyt puoli vuotta, Luokkahengen perustaja Jaakko Salminen kertoo.
Luokkahengen seuranta on otettu käyttöön muuallakin. Lohjalta alkunsa saanutta kiusaamiskyselyä käyttää nyt "kymmenisen" koulua. Lisää tulee jatkuvasti, Salminen kertoo.
Kiusaamiskyselyn tulokset ovat lupaavia. Vastausten perusteella kiusaaminen Mäntynummen koulussa on pudonnut noin puoleen syksyn lähtötasosta.
Kiusaamisen kokemusta kuvaava keskiarvoluku, eli kiusaindeksi, oli vielä lokakuussa 15, kun se oli helmikuussa pudonnut 8:aan.
– Sen perusteella voidaan sanoa, että kiusaaminen on vähentynyt huomattavasti, rehtori Lassila toteaa.
Oppilaat hyvillään keskustelusta
Mäntynummen oppilaat ovat ottaneet kännykkäkyselyn hyvin vastaan. Kahdeksatta luokkaa käyvän Ellen Vainion mukaan niissä luokissa, joissa kiusaamista on ollut, tuloksien pohjalta käyty keskustelu on auttanut.
– Siinä on juuri sen verran kysymyksiä, joilla saadaan tietää, jos jotain kiusataan ja millaista se kiusaaminen on.
Toisella luokalla oleva Onni Nortes sanoo, että kysymyksiin vastaaminen on helppoa.
– Se (kysely) on hyvä, koska sillä kiusaaminen voisi loppua.
Nortesilla on selvät sävelet, miten kiusaaminen saadaan kuriin.
– Jos näkisin kiusaamista, niin voisin puuttua siihen ja sitten voisin kertoa opelle, Nortes vakuuttaa.
Asiantuntija kehottaa positiivisuuteen
Kiusaamista pitkään tutkinut psykologian professori Christina Salmivalli Turun yliopistosta pitää Lohjan esimerkkiä mielenkiintoisena. Kiusaamisen aktiivinen selvittäminen on aina hyvä asia, hän sanoo Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Salmivallin mukaan kyselyssä voitaisiin kysyä myös positiivisia asioita.
– Oppilailta voisi kysyä, oletko auttanut toista liittymään ryhmään tai oletko konfliktitilanteessa yrittänyt nähdä toisen näkökulmasta. Samalla tultaisiin muistuttaneeksi kivoista ja mukavista asioista, joita voi tehdä.
Salmivalli toteaa myös, että parhaassa tapauksessa oppilas voisi kertoa koulun aikuiselle kiusaamisesta suoraan.
Muokattu 21.3. klo 9.05: Lisätty tieto siitä, että palvelu on käytössä muissakin kouluissa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää