Tampa Bay Lightning on jyräämässä jälleen Stanley Cupin mestariksi. NHL:n pudotuspelejä tiiviisti Floridassa seurannut Olli Jokinen kertoo, miksi hänen kotiosavaltionsa seura Tampa Bay on juuri nyt maailman paras seurajoukkue.
Steve Yzermania on paljon kiittäminen siitä, millainen menestysseura Tampa Bay Lightning tällä hetkellä on. Huiman uran Detroit Red Wingsissä pelannut kanadalaissentteri siirtyi pelihommiensa jälkeen johtotehtäviin, ja Lightningin tällä hetkellä lähes ylivertainen seurakokonaisuus on hänen merkittävin työnäytteensä.
Yzerman saapui Tampaan kaudeksi 2010–2011, jolloin seura oli riutunut pitkään menestymättömänä. Se oli toki voittanut Stanley Cupin yllättäen keväällä 2004, mutta vajonnut nopeasti sen jälkeen takaisin alisuorittajaksi, joka pääsi vain satunnaisesti mukaan NHL:n pudotuspeleihin.
Nyt runsas vuosikymmen myöhemmin Tampa on porskuttamassa kohti toista peräkkäistä mestaruuttaan, eikä seuran lähitulevaisuuskaan näytä hullummalta.
– Veikkaan, että vielä pari vuotta tästä eteenpäin joukkue tulee jylläämään kärjessä. Dynastioita ei tänä päivänä hirveästi NHL:ssä enää näe, mutta tässä on sellainen, NHL-legenda Olli Jokinen arvioi MTV Urheilulle.
Kaikki tähdet omia varauksia
Kun Yzerman saapui Tampaan 2010, seura oli jo kahtena edellisenä kesänä varannut nykyisen joukkueensa kivijalat. Kanadalainen maalitykki Steven Stamkos oli koko kesän 2008 ykkösvaraus, ja seuraavana vuonna Lightning poimi isokokoisen ja kypsän ruotsalaispuolustajan Victor Hedmanin.
Yzerman ei siis joutunut rakentamaan tyhjän päälle, mutta työnsarkaa menestyvän rungon rakentamiseen jäi senkin jälkeen.
– Tampa on varannut monta vuotta putkeen todella hyviä pelaajia, ja seuran farmijoukkue pelaa tasan samalla systeemillä kuin NHL-joukkue. Tampa on pystynyt kehittämään omia varauksiaan siellä farmissa, Jokinen selvittää.
Seuraavina kesinä Lightningin haaviin tarttuivat muun muassa Nikita Kutsherov (58. varaus 2011), Ondrej Palat (208. varaus 2011), Tyler Johnson (varaamaton), Andrei Vasilevski (19. varaus 2012), Brayden Point (79. varaus 2014), Yanni Gourde (varaamaton) ja Anthony Cirelli (72. varaus 2015).
Vertailua Yzermanin pelaajauran aikaiseen Detroit Red Wingsiin on vaikea olla tekemättä. Dynastia on rakentunut samaan tapaan ykkösvarauksena poimitun kanadalaissentterin (Yzerman, 4.varaus 1983) ja loistavan ruotsalaispakin (Nicklas Lidström, 53. varaus 1989) varaan. Näiden lisäksi joukkuetta on täydennetty erinomaisilla myöhäisillä varauksilla ja hankinnoilla Venäjältä (mm. Sergei Fjodorov, 74. varaus 1989).
Yzermanin tärkein kaappaus seuraan saattoi kaikesta huolimatta lopulta olla seuran nykyinen päävalmentaja Jon Cooper.
Erilainen polku menestysluotsiksi
Cooperin tie menestyväksi NHL-päävalmentajaksi on yksi koko liigan erikoisimmista. Jääkiekkoilun jo kouluikäisenä lopettanut kanadalainen luki itsensä yliopistossa ensin liiketalouden ammattilaiseksi Wall Streetille ja jatkoi sitten opiskelua oikeustieteissä.
Lakimieheksi valmistumisensa jälkeen Cooper päätyi kokeilemaan valmentamista, kun luotsia poikansa joukkueeseen tarvinnut kollega kysyi häntä apuun. Cooperin valmennusura sai lentävän lähdön, kun hän johdatti katolisen koulun joukkueen koko Yhdysvaltojen lukiomestariksi.
Kiekkokärpänen puri Cooperia, ja kolme vuotta myöhemmin hän joutui jättämään perustamansa lakiasiaintoimiston, kun hän siirtyi ammattivalmentajaksi Yhdysvaltojen kansallisen sarjan NAHL:n seuraan Texarkana Banditsiin.
Menestys seurasi vaativaa mutta ihmisten kanssa hyvin toimeen tulevaa Cooperia, joka jatkoi viiden kauden jälkeen Banditsista Yhdysvaltojen juniorisarjan USHL:n Green Bay Gamblersiin.
Kahden Gamblers-kauden jälkeen Cooper päätti hakea paikkaa, kun Tampa Bayn silloinen farmiseura Norfolk Admirals etsi uutta apuvalmentajaa keväällä 2010. Yzerman ja hänen adjutanttinsa Julien BriseBois tekivät rohkean ratkaisun ja nostivat tuntemattoman Cooperin suoraan AHL-joukkueen päävalmentajaksi.
Cooper juhli AHL:n mestaruutta Norfolkissa jo toisella kaudellaan ja oli Yzermanille looginen valinta Tampa Bayn seuraavaksi päävalmentajaksi, kun Guy Boucherille näytettiin ovea maaliskuussa 2013.
Hyviä henkilökohtaisia suhteita korostavassa NHL:ssä Cooperin tapaiset luotsit ovat yleensä jääneet ilman merkittäviä pestejä. Yzermanilla oli kuitenkin kanttia rikkoa kaavaa.
– Cooper on NHL:ssä poikkeus, koska hänellä ei ole peliuraa taustalla. Hän tuli vähän puskista NHL-valmentajaksi. On ollut hienoa nähdä, miten hän on noussut sillä taustallaan yhdeksi maailman parhaimmista valmentajista. Hän on yksi arvostetuimmista luotseista täällä Pohjois-Amerikassa, Jokinen sanoo.
Cooper murtanut myyttejä
Tampa on Cooperin alaisuudessa nyt kolmatta kertaa NHL:n finaaleissa. Keväällä 2015 ei vielä tärpännyt, mutta nyt Lightning on kiinni jo toisessa peräkkäisessä mestaruudessaan, kun se johtaa finaalisarjaa Montreal Canadensia vastaan otteluvoitoin 3–1.
– Cooper on laittanut aikamoiset näytöt pöytään valmentajana. Valmennusfilosofia perustuu hyvään fiilikseen ja urheilijan hyvinvointiin. Hän on siinä mielessä uuden koulukunnan valmentaja NHL:ssä ja on murtanut monta myyttiä, Jokinen kehuu.
Yzermanin lähdön jälkeen syksyllä 2018 ohjat Tampa Bayn GM:nä ottanut Julien BriseBois on vuorannut joukkueen täyteen erinomaisia runkopelaajia. He pystyvät toteuttamaan Cooperin huippunopeaa pelitapaa joukkueen tähtien kanssa kirjan mukaisesti.
Vielä runkosarjassa mestaruutta puolustava Lightning hieman nikotteli, mutta pudotuspeleihin takaisin toipuneen supertähden Nikita Kutsherovin paluun jälkeen lyyti on jälleen kirjoittanut.
– Kun Kutsherov on tullut takaisin, Tampa on pystynyt hyökkäämään neljällä kentällä ja täydellä sylinterillä. Tampa pelaa todella nopeasti, ja joukkueessa on todella paljon taitoa. Kaiken lisäksi Tampa myös puolustaa todella hyvin.
Kun maalivahti Andrei Vasilevski on yksi sarjan parhaista maalivahdeista, joukkueesta on lähes mahdotonta keksiä merkittäviä heikkouksia.
– Koko organisaatio on viritetty mestaruutta varten, Jokinen näkee.
Seura kiersi palkkakattoa
Tampa Bay Lightningin mestaruus näyttää vääjäämättömältä, mutta suurin kysymysmerkki joukkueen tulevaisuuden ympärillä liittyy mestareille tyypilliseen tapaan NHL:n palkkakattoon. Erityisesti se koskee Tampaa nyt, sillä joukkueen palkat ylittävät tällä hetkellä katon reippaasti.
Lightning hyödynsi suurimman tähtensä Kutsherovin loukkaantumisen maksimaalisella tavalla. Kun Kutsherov kuntoutti itseään lonkkaleikkauksesta koko runkosarjan ajan, BriseBois sai hankkia pelaajia venäläistähden palkkaa vastaavalla summalla ilman palkkakaton paukkumista.
Kutsherov palasi sopivasti juuri pudotuspeleihin, joissa palkkakatolla ei ole enää vaikutusta. Lightningin peliliikkeitä on arvosteltu NHL:n sääntöjen hengen vastaisiksi.
– Me pelasimme loistavan kauden ja hävisimme joukkueelle, joka on jotain 18 miljoonaa dollaria yli palkkakaton, Carolina Hurricanesin puolustaja Dougie Hamilton summasi kärjekkäästi pudotuspelisarjan jälkeen.
NHL tutki pudotuspelien pistepörssin ylivoimaisesti voittavan Kutsherovin toipumiseen liittyvät seikat ja totesi, ettei Lightning rikkonut sääntöjä. Siitä huolimatta joukkueella saattaa olla pian edessään pelaajiston remontti.
– Yleensä kun voittaa mestaruuden, niin muutaman pelaajan siinä menettää, Jokinen tietää.
Suurin osa joukkueen ydinpelaajista on kiinnitetty vielä ensi kaudeksi, mutta ryhmän puristaminen palkkakaton alle saattaa pakottaa BriseBois’n kipeisiin siirtoihin. Viimeistään paletti uhkaa mennä uusiksi vuoden päästä, kun maalitykki Brayden Pointin ja Ondrej Palatin sopimukset umpeutuvat.
NHL:n 81,5 miljoonan dollarin palkkakattoon ei ole odotettavissa merkittävää nousua koronaviruksen runteleman taloustilanteen jäljiltä ainakaan pariin seuraavaan vuoteen.
NHL:n Stanley Cupin viides finaaliottelu Tampa Bay Lightningin ja Montreal Canadiensin välillä pelataan Suomen aikaa torstain vastaisena yönä kello 3 alkaen. Sarja on katkolla, Tampa johtaa otteluvoitoin 3–1.