MTV3:n Studio-ohjelmassa keskustellaan tiistaina kello 21 väkivallasta. NHL:ssä vuosina 1996-2003 pelannut Sami Helenius tuli tunnetuksi tappeluistaan. Hän kertoo MTV Urheilun haastattelussa, miten hän käsitteli päänsä sisässä väkivaltaa, pelkoa ja luonteen kovettamista.
Sami Heleniuksen sormi on jälleen pystyssä.
Se nousee pystyyn joka kerta, kun käyttää sanaa poliisi. Entinen NHL-pelaaja ei titteliä ilman vastalauseita niele.
– Kaukalopoliisi-Sami, se särähtää aina korvaani. Olen kuitenkin suomalaisen jääkiekkokasvatuksen käynyt. Ei pidä unohtaa, että ne jääkiekkotaidotkin oli: 17-vuotiaana menin maajoukkueeseen, kävin 18-vuotiaiden arvokisat, 20-vuotiaiden arvokisat ja miesten arvokisat, Helenius valistaa.
Siitä huolimatta Helenius on istunut puhumaan alas juuri siitä, mistä hänet muistetaan: tappeluista kaukalossa. Eikä hän sormenheristelystä huolimatta kadu rooliaan tippaakaan, päinvastoin. Hän sylki verta ylpeänä.
– Tein kaikkeni, jotta pääsin toteuttamaan unelmaani. Hyväksymällä roolin sain sen toteutettua.
NHL haaveissa jo päiväkodista saakka
Helenius kertoo sanoneensa jo nelivuotiaana, että hän tahtoo pelata jonain päivänä NHL:ssä. Päiväkodissa oli kysytty kaikilta, mitä nämä haluaisivat olla isona.
Heleniuksen lapussa luki: jääkiekkoilija.
Unelma jääkiekkoammattilaisuudesta pysyi mukana läpi teinivuosienkin, jolloin koulukaverit nokittelivat Heleniusta siitä, ettei tämä lähtenyt tupakkakokeiluihin ja vastaaviin kolttosiin mukaan.
Vuonna 1992 Helenius oli töissä päiväkodissa. Hän oli pihalla vahtimassa leikkiviä lapsia, kun työkaveri huusi, että hänelle olisi puhelu.
Kuka ihme tänne mahtaa soittaa, Helenius pohti. Soittaja oli Pekka Rautakallio, joka toimi Calgary Flamesin kykyjenetsijänä.
– Sieltä tuli lyhyt ja ytimekäs kysymys: miltäs ammattijääkiekkoilijan ura kuulostaisi. Minä sitten vastasin siihen, että ihan ok. Tämä selvä, hän sanoi.
Saman vuoden juhannuksena Calgary Flames varasi hänet viidennellä kierroksella joukkueeseen – samalla, kun Helenius oli suorittamassa varusmiespalvelusta. Nuori mies pakkasi kamppeensa ja lähti kohti unelmaansa Pohjois-Amerikkaan.
Pelaa kuin iso mies
Calgary Flamesissä Heleniukselle sanottiin, että pelaa kuin iso mies.
– Rivien välistähän se tarkoittaa, että se on helvetin ilkeää ja fyysistä pelaamista. Koko varmaan toi sen, olen 196 senttiä pitkä. Piti pelata kokonsa mukaan. Silloin se pohjoisamerikkalainen pelityyli oli paljon nopeampaa, enemmän liha lihaa vasten -peliä. On se fyysistä nykyäänkin, mutta paljon nopeampaa.
Mutta aivan suoralta kädeltä ei Heleniuksestakaan ”Rautanyrkkiä” tullut.
– Ensimmäinen vuosi, kun menet sinne (tappeluihin) mukaan… saat nokan likaiseksi. Eihän siitä hirveästi mitään tullut, se oli sellaista räpiköintiä. Seuraavana vuonna alkoi päästä mukaan siihenkin hommaan, Helenius kertoo.
Unelma vaati luonteen kovettamista
Helenius kertoo olevan perusluonteeltaan rauhallinen ja kiltti, ”nallekarhu”, mitä miehen olemus henkii ulospäin muutenkin.
Rystysten sijaan kovettamista vaati luonne. Luonteen kovettamista opettivat varsinkin ensimmäiset vuodet farmissa AHL:ssä.
– Kun oli sen unelmien NHL-sopimuksen saanut, ja farmissa aloitti, niin sen seuraavan stepin ottaminen vaati myös kiekkoilullista kehittämistä mutta myös luonteen kovuutta. Sitä ajatteli vain, että jos haluaa tämän laulun viedä loppuun niin sinun pitää kovettaa se luonne.
Pelon tunne iski ennen joka tappelua
Helenius hakee hetken sopivaa sanaa kuvaamaan sitä tunnetta, mikä hänellä oli ennen ottelua, jossa hän tiesi hanskojen lentävän jäähän.
– Voisin väittää, että ennen jokaista peliä ja tappelua, oli sitten NHL:ssä, farmissa tai SM-liigassa, se oli pelko se tunne joka tuli ensin.
Helenius kertoo, että hän koetti lähteä tappeluihin niin, ettei ajatellut asiaa kunnes oikea hetki tuli. Silloin tilanteeseen lähti hetken huumassa ilman, että pelko ehti puskea pintaan.
Hanskojen lentäessä jäähän adrenaliini otti vallan. Ne hetket olivat kuitenkin nopeita, sillä tappelut kestivät korkeintaankin vain kymmeniä sekunteja.
Jos tiesi vastassa olevan tasaväkisen tai jopa isomman ”mörön”, se tuntui voimakkaasti kehossa.
– Kyllä, jumaleissön, se hapon määrä oli jokaisessa jäsenessä aivan valtava. Sormet eivät suoristuneetkaan enää. Pelin jälkeen saattoi olla sellainen olo, että on seitsemän miehen voimat. Oli tärkeää kanavoida pelko oikein.
Helenius kuitenkin muistuttaa, että pelaajat kunnioittivat NHL:ssä toisiaan. Ottelun jälkeen saatettiin mennä samaan baariin vastustajan kanssa keskustelemaan toisen otteista.
– Kaikki tietää, mikä sinun roolisi on, että sitä sinun pitää tehdä pysyäksesi NHL:n liksoissa kiinni. Kunnioitus kollegaa kohtaa oli tosi kova. Ei siellä kaunoja ollut. Jos satuttiin samaan baariin pelin jälkeen, juteltiin niitä näitä, annettiin kommentteja kaverin otteista ja juotiin yksi-kaksi kaljaa.
Väkivallan henkinen käsittely ei onnistunut kaikilta
Monista NHL:n tappelijoina tunnetuista hahmoista kirjoitettiin lopulta surullisia tarinoita.
Päihdeongelmat varjostivat monen uraa, jotkut kuolivatkin siihen. Esimerkiksi Minnesota Wildissa pelannut Derek Boogaard kuoli 28-vuotiaana lääkkeiden ja alkoholin sekakäytöstä seuranneen kaatumisen takia vuonna 2011.
Monella ”möröllä” oli vaikeuksia pitää niin sanotusti pakka kasassa, Helenius muistelee. Hän itse kertoo olleensa onnekas, että hänellä oli elämä jäähallin ulkopuolellakin ja tukiverkot kunnossa.
Helenius oli tullut jo 20-vuotiaana isäksi, ja kotona odotti perheenisän vastuu.
– Tiedän jätkiä, jotka viettävät jäähallilla tosi paljon aikaa. Saattavat mennä hallille monta tuntia ennen treenejä ja niiden jälkeen jauhaa kolme tuntia kavereiden kanssa lätkästä. Minulla oli semmoinen keino, että kun lähdin hallilta, en ajatellut jääkiekkoa ollenkaan. Sitten oli se koti-Sami, ja seuraavana päivänä taas jääkiekko-Sami-moodi päälle.
Helenius arvelee tuon kyvyn olleen syy siihen, että hän kykeni pelaamaan ammattilaisena 36-vuotiaaksi asti.
Laji kehittynyt parempaan suuntaan
Jääkiekko on kehittynyt lajina Heleniuksen ajoista paljon. Enää ei hänen kohtaamiaan ”mörköjä” juuri näy.
– Silloin kun minä menin 25 vuotta sitten NHL:ään, siellä oli sellaisia kivitalon kokoisia jätkiä, jotka eivät hirveästi osanneet luistella. Nykypäivänä sinun pitää saada pelitaidoilla rosteripaikka. Mielestäni peli on kehittynyt ihan oikeaan suuntaan.
Helenius kertoo, että treenaamisenkin kannalta kehitystä on tapahtunut. Enää ei nostella vain painoja, vaan ”voima-voiman” tilalle on tullut ”nopeus-voimaa”.
– Itsekin tunnen kavereita, jotka joutuivat lopettamaan alle kolmikymppisinä, ura nousujohteessa, mutta kroppa ei enää kestä.
Poliisit siistisivät peliä
Täysin menneen maailman rooliksi Helenius ei kuitenkaan kaukalopoliisia tuomitse.
– Kun isot jätkät tappelevat, niin yllättävän vähän siinä tulee loukkaantumisia. Paljon pahempia ja enemmän niitä tulee selkään taklaamisista ja mailankäytöstä. Kyllä se siistisi tätä peliä, kun tietää, että vastapuolella on kaveri, joka osaa pelata myös fyysistä peliä. Sitä ajattelisi kaksi kertaa, vetääkö poikittaisen kaverin niskaan tai muita cheapshoteja.
Nykyään Helenius toimii puutyön opettajana ja valmentaa Järvenpään Haukkoja. Heille hän sanoo, että aggressiota saa olla, mutta se pitää hallita.
– Meillä on muutama pelaaja, jotka tykkäävät olla nokkapokissa mukana. Ohjeistin heitä, että kaikelle on aika ja paikka. Sinä et saa olla tyhmä, mutta kyllä jääkiekko on miesten peli, siinä saa tulla vähän mustelmia ja kipeitä nilkkoja.
Poliisin roolin varjopuoli oli se, jos ihmiset kuvittelivat Heleniuksen olevan väkivaltainen, vaikka totuus on toinen.
– Se on kuitenkin vain niin sanottu työ. Sitä varten sinut on otettu sinne ja sillä saat laskut maksettua.
Helenius saavutti kuitenkin kaikella tällä unelmansa. Helenius pelasi NHL-uransa aikana Flamesin lisäksi Tampa Bay Lightningsissa, Colorado Avalanchessa, Dallas Starsissa ja Chicago Blackhawksissa. Hän pelasi yhteensä 155 NHL-ottelua.
Lisäksi hän edusti Suomessa muun muassa Jokereita ja Pelicansia.
– Maalintekopelihän tämä on, mutta voisin väittää, että jos tuota tappelua en olisi kavalkadiin ottanut, niin en olisi yhdeksää vuotta Pohjois-Amerikassa pelannut. Tein sen valinnan, ja itse olen tyytyväinen, että se polku tuli katsottua.
Studio-ohjelmassa puhutaan väkivallasta MTV3-kanavalla kello 21. Kirsi Alm-Siiran ja Nina Rahkolan vieraina ex-liivijengiläinen Miika Mehmet, rikostutkija Jari Kinnunen, elokuvaohjaaja Aleksi Bardy.