Intohimo on sana, joka nousee urheilussa usein esiin. Se onkin oleellinen osa ketjussa, joka mahdollistaa huippusuorituksen niin urheilijana kuin myös valmennuksessa tai missä osassa tahansa urheiluorganisaatiota. Tämä pätee tietenkin myös formula ykkösiin ja moottoriurheiluun.
Formuloissa intohimo on se palo, joka ajaa kuljettajia eteenpäin, valmistaa heitä ottamaan tarvittavat riskit ja kääntää vaakakupin asentoon, jossa pelolle tai kompromisseille ei jätetä sijaa. Usea F1-kuski saa tarvitsemansa täyttymyksen jo pelkästään suoriutuessaan oman luokkansa tapahtumista.
Eittämättä jokainen, joka ajaa kilpaa yli 350 kilometrin tuntivauhtia 21 viikonloppua vuodessa maailman parhaita kuljettajia vastaan, löytää itsestään tämän palon. Kun se liekki hiipuu tai sitä ei enää ole, on aika ripustaa ajohanskat naulaan ja siirtyä muiden asioiden pariin.
Kaikille tämäkään ei riitä. Fernando Alonson ura on kaikille tuttu. Vaikka Renault-vuosien menestyksen ajoista on vierähtänyt jo ylivuosikymmen, on värikäs ja sielukas espanjalainen yksi F1-sarjan suurimmista tähdistä.
Lahjakkuus on näkynyt Alonson ajamisessa myös niinä sangen surkeina korpivaelluksen vuosina, jotka hän on joutunut käymään läpi McLarenin suorituskyvyn vastatessa ajoittain, Alonsoa lainatakseni, GP2-autoa.
Velvollisuudet on hoidettu, välillä hammasta purren, mutta joku on jäänyt puuttumaan. Roihu ei ole syttynyt, ja tyhjiö on väistämätön. Se tyhjiö tulee mahdottomuudesta voittamiseen. Onkin täysin luonnollista, että kiistattoman lahjakkuuden sekä aiemman menestyksen tuoman odotuksen on purkauduttava jossain.
Seikkailut F1-sarjan ulkopuolella, joista saimme jo lukea viime vuonna Indy500-kisan sekä nyt vuoden alussa Daytonan 24 tunnin ajossa, ovatkin konkretisoituneet nyt joksikin paljon vakavammaksi sekä pysyvämmäksi. Ilmoitus sopimuksesta Toyotan kanssa WEC-sarjan läpiviennistä kertoo paljon, monestakin asiasta.
Alonso on jo aikoja sitten ilmoittanut halustaan kolmen suuren, Monacon, Le Mansin sekä Indyn voittamiseen. Intohimo ja voitonnälkä puskevat miestä kuin Sisu-jäänmurtaja ahtojäätä Pohjanlahdella.
Sopimus kertoo myös Alonson kiistattomasta ja täysin poikkeuksellisesta asemasta omassa organisaatiossaan. Se, että viime vuonna Indy-kisa mahdollistui espanjalaiselle, palveli myös vaikeuksissa rypeneen tuolloisen moottorinvalmistajan Hondan tarkoitusperiä, jylisihän Alonson ajokissa myös Indyssä samaisen valmistajan moottori.
Nyt WEC-sarjan kattava sopimus toisen moottorin valmistajan, Toyotan, kanssa on jotain paljon paljon mullistavampaa. Lajissa, jossa taloudelliset intressit määrittävät kaiken tekemisen suunnan, on ennenkuulumatonta, että näin mittava sopimus mahdollistui. Valta McLarenilla on Alonsolla.
On muistettava myös uuden moottorinvalmistajan Renaultin tulo kuvioihin. Onnistuisiko sama temppu Mercedeksellä, jos Valtteri Bottas ilmoittaisi ajavansa myös WEC-sarjan, hieman kärjistäen Toni Vilanderin autokunnassa Ferrarin ohjaimissa?
Mahdollisuus kisakalenterin täyttymiseen F1-kauden ulkopuolella kertoo myös F1-sarjan viime vuosina muuttuneesta suunnasta. Testijaksojen rajoittuminen vain muutamaan tapahtumaan kauden aikana jättää kuljettajille todellisuudessa huomattavan paljon enemmän aikaa F1-auton ulkopuolisiin toimiin.
Vielä kymmenen vuotta sitten vastaava temppu olisi ollut täysi mahdottomuus. Testimäärät olivat jotain muuta kuin nykyään, ja kisojen välinen aika käytettiin auton kehittämiseen, niin radalla kuin tehtaalla.
Nykyisen F1-auton suorituskyvyn löytäminen tapahtuu niin pitkälti kauden alettua tietokonepohjaisilla ohjelmilla ja simuloinnilla, että kuljettajan panos tuotekehitykseen, ainakin ensivaiheissa on dramaattisesti pienentynyt. Nykyisellään Alonson temppu on mahdollinen.
Entä kun ongelmat alkavat?
Lopulta nousee esiin kysymys sitoutumisesta. McLarenilla vakuutetaan, että Alonson ensisijainen tähtäin on formuloissa. Tätä en epäile hetkeäkään. Entä kun ongelmat alkavat? Tulisieluinen ja suorasukainen kuljettaja etsii syitä organisaatiosta, autosta, moottorista. Katse hakeutuu tiukasti toiseen projektiin, jossa mahdollisuus jonkin suuren voittamisesta roihuaa kirkkaana.
Tuossa projektissa voimaa tuottaakin japanilaisvalmisteinen mylly. Alonson ja McLarenin onni on, että ainakin teoriassa tällä hetkellä yhteistyö Renaultin kanssa vaikuttaa huomattavasti hedelmällisemmältä kuin päättynyt kujanjuoksu Hondan kanssa. Silti markkinoinnilliset ja imagolliset ristiriidat ovat olemassa.
Aloitimme asian tarkastelun intohimosta, ja siihen on myös syytä päättää. Ihailen sitä paloa, millä Alonso suhtautuu ajamiseen, voittamiseen, urheiluun ja elämään. Eri asia on sitten valta ja se, kuka F1-tallin kaltaisessa organisaatiossa pitää lankoja käsissään.
Toivottavasti olen väärässä ja McLaren ponnistaa motivoituneen kuljettajansa avulla takaisin huipulle, mihin talli kuuluu, eikä ajaudu aallokkoisille vesille ilman selkeää johtajuutta ja suuntaa. Intohimoa on joskus myös sanoa ei.