Norjan hiihdon suuri toivo astuu sivuun

Norjan maastohiihdon suuriin tulevaisuudentoivoihin lukeutunut Helene Marie Fossesholm, 22, jättäytyy toistaiseksi kilpaladuilta syrjään.

Norjalaissuuruus Therese Johaugin seuraajaksikin povattu ja superlupaukseksi hehkutettu Fossesholm murtautui maastohiihdon kansainväliselle huipulle 19-vuotiaana kaudella 2020–21. Hän saavutti uransa ensimmäiset kaksi maailmancupin henkilökohtaista palkintokorokesijoitusta ja ankkuroi Norjan naiset viestin maailmanmestaruuteen.

Fossesholmin viime talvet ovat kuitenkin olleet vaikeita. Hän ahnehti jopa liikaa harjoituksia ja vietti sen jälkeen viime vuonna väsähdettyään useita kuukausia tuskin lainkaan harjoitellen.

Norjalainen nähtiin edellisten kahden kauden aikana maailmancupin osakilpailuissa lopulta varsin harvoin, eivätkä suoritukset olleet sellaisia kuin moni lupaukselta odotti. Viime sesongilla Fossesholm ylsi maailmancup-tasolla vain kerran kymmenen parhaan joukkoon oltuaan yhdeksäs Lillehammerin 10 kilometrin vapaan kilpailussa.

Nyt kisoja ei ole Fossesholmin tuoreen ilmoituksen perusteella ainakaan hetkeen luvassa.

– Syksy ei mennyt kuten olin ajatellut tai toivonut, se on valitettavasti ollut hiukan raskas, Fossesholm kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

Fossesholm kuvailee ottavansa "pienen askeleen taaksepäin".

– Minulle urheilun ja harjoittelun ilo on aina ollut tärkeintä. Syksyllä ilo jäi vähiin. En ole ollut ihan oma itseni, en fyysisesti enkä henkisesti.

Vaikka Fossesholmilla menee sanojensa mukaan nyt jo paljon paremmin, hän korostaa, että hänen on edettävä askel kerrallaan.

– Olen käynyt hiihtämässä, mihin en ole ehkä ollut aivan valmis viimeisten parin vuoden aikana, joten tällä kertaa kuuntelen, mikä on minulle parasta tässä ja nyt.

"Toivon olevani valmis hiihtämään uudenvuoden jälkeen"

Fossesholm vahvistaa, että häntä ei nähdä tällä viikolla Norjan hiihtokauden avauksessa, eikä hän ole tällä haavaa hetkeen kilpailemassa muutenkaan.

– Beitostölen menee ilman minua tänä vuonna, enkä luultavasti juuri hiihdä ennen joulua, mutta toivon olevani valmis hiihtämään uudenvuoden jälkeen.

Fossesholm päättää päivityksensä positiivisesti.

– Tunnelin päässä on valoa. Tunneli on vain vähän pitkä, mutta en luovuta! Aion sillä välin nauttia hiihtämisestä, koska hiihtämisen ilo on loppujen lopuksi tärkeintä.

Lue myös:

    Uusimmat