Lukuisat ammattiurheilijat ovat nousseet esiin vastustamaan rasismia mustaihoisen George Floydin kuoleman jälkeen. Kaikkien aikojen paras nyrkkeilijä Cassius Clay eli Muhammad Ali oli kuitenkin rotusyrjinnän vastaisessa taistelussa vertaansa vailla. Hän pani oman uransa ja elämänsäkin peliin taistelussa ihmisarvojen puolesta.
Mustaihoisen George Floydin väkivaltainen kuolema Minneapolisissa on saanut aikaan isojen mielenilmausten vyöryn ympäri maailmaa.
Eikä urheilu ole ollut tässäkään asiassa irrallinen saareke. Lukuisat yksittäiset urheilijat, seurat ja urheiluyhteisöt ovat osoittaneet tukensa Floydille, joka menetti henkensä poliisin painettua häntä jalalla kaulaan yhdeksän minuutin ajan.
Tukijoiden laajaan ja nimekkääseen joukkoon ovat kuuluneet muiden muassa koripalloilijat Michael Jordan ja LeBron James, jalkapalloilijat Marcus Thuram, Jadon Sancho, Achraf Hakimi ja Weston McKennie, tennispelaajat Naomi Osaka ja Coco Gauff sekä alppihiihtäjä Lindsey Vonn ja hänen puolisonsa, jääkiekkoilija P.K. Subban.
Jopa aiemmin yhteiskunnallisesta keskustelusta pidättäytynyt Jordan otti kantaa tapaukseen. Hän kertoi NBA-seura Charlotte Hornetsin kanavilla olevansa surullinen, satutettu ja vihainen.
– Näen ja tunnen kaikkien tuskan, hämmästyksen ja turhautumisen, hän kirjoitti.
Julkitulot ovat ymmärrettäviä ja tarpeellisia, koska tähtiurheilijat voivat olla halutessaan isoja mielipidevaikuttajia.
Nykyurheilijoilla on kuitenkin vielä matkaa siihen, mitä Muhammad Ali teki ihmisoikeuksien hyväksi.
"Senkin musta retale!"
– Senkin pelkuri ja luopio, musta rotta, jumalauta! Jos minulla olisi pommi, niin minä räjäyttäisin sinut taivaan tuuliin.
– Senkin musta retale! Minä kyllä rukoilen Jumalaa, että kutsuvat huomenna sinut väkeen. Kutsuvat ja ampuvat siihen paikkaan.
Sellaista tekstiä Ali sai kuunnella kotipuhelimestaan, kun hänen kieltäytymisensä Vietnamin sodasta nousi julkisuuteen vuonna 1967.
Ali ilmoitti, ettei hän aio lähteä sotaan, koska vietkongit eivät ole tehneet hänelle mitään pahaa. Hänellä ei ollut henkilökohtaista sotaa Vietnamia vastaan.
Alin ratkaisu sai aikaan isoa vastustusta häntä kohtaan, mutta pikkuhiljaa esitaistelu oli vaikuttamassa siihen, että yhdysvaltalaiset alkoivat kääntyä Vietnamin sotaa vastaan.
Uransa huipulla ollut nyrkkeilijä sai maksaa ison hinnan mielipiteistään, sillä hänen nyrkkeilylisenssinsä evättiin kolmeksi vuodeksi. Ali menetti hyviä vuosia uransa lakipisteessä, mutta silti hän pysyi kannassaan.
Mielenosoittajia kerääntyi sankoin joukoin esimerkiksi Illinoisin State Buildingin luokse. Osa oli Alin puolella, osa vastaan.
– Panin merkille, että poliisi kohteli paljon kovakouraisemmin minun kannattajiani kuin vastustajiani.
Elokuvarooli ei kiinnostanut
Ali olisi saanut takuuvarmasti mahdollisuuden harjoittaa ammattiaan, jos hän olisi vaihtanut maata. Hän myönsi myöhemmin, että muutto Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle kävi mielessä.
– Minulle se olisi kuitenkin merkinnyt eroa perheestäni ja kansastani, siitä mustasta kulttuurista, jonka keskellä kasvoin – ja kun se kaikki painoi vaa’assa, en voinut ajatella asiaa vakavasti. Oli parempi kamppailla asiat kuntoon täällä kotona.
Ali menetti ratkaisunsa takia kasapäin dollareita, mutta se ei haitannut. Muut arvot menivät rahan edelle, mikä näkyi jo uran alussa. Miljonäärin manageripalvelut eivät kiinnostaneet, koska hän kohteli nuorta nyrkkeilijää kuin palkintohevosta.
Eikä Ali syttynyt siihenkään, kun hänelle tarjottiin 400 000 dollaria elokuvaroolista, jossa hän olisi esittänyt Jack Johnsonia, valkoista naista jahtaavaa mustaa sankaria.
– Ei niin, etten olisi tavannut ja tuntenut moniakin, mukavia ja hienoja valkoisia naisia, mutta minusta tuntui, että valkoiset naiset antavat käyttää itseään valkoisen ylivallan vertauskuvina, joten katsoin paremmaksi kiinnittää kaiken huomioni tummempiin naisiin, varsinkin omaa rotuani edustaviin.
Ali onnistui tekemään paluun Atlantassa lokakuussa 1970 jo ennen varsinaisen kilpailukiellon päättymistä. Hän pystyi ottelemaan ilman lisenssiä, koska Georgian osavaltiossa ei ollut nyrkkeilykomissiota.
Varttui rasismin tyyssijassa
Cassius Marcellus Clay Jr. syntyi vuonna 1942 Kentuckyn osavaltion Louisvillessä, jossa mustien syrjiminen oli arkipäivää.
Rotuerottelu näkyi vahvasti hänen kasvuikänsä Yhdysvalloissa. Värilliset saivat asua hotelleissa vasta vuoden 1960 jälkeen. Heille oli omat ravintolat ja elokuvateatterit.
– Jo niin varhain kuin muistan, huomasin eron mustien ja valkoisten elintavassa. Louisville oli rasistinen, rotuja erotteleva kaupunki; siellä leijui vanhan orjaetelän haju yhtä pinttyneenä kuin kuuluisien viskien ja kilpahevostenkin. Niin kivoja kuin he minua kohtaan yrittivätkin olla, monet heidän tekonsa muistuttivat minua, että he kuuluivat järjestelmään, josta halusin irti.
Cassius ei välittänyt ympäristön paineista, vaan hän halusi aina kulkea omaa tietään.
Hän alkoi kiinnostua islaminuskosta 1960-luvun alussa, vaihtoi uskontokuntaa ja muutti nimekseen Muhammad Ali. Radikaaliin Nation of Islamiin kuuluminen herätti paljon kritiikkiä järjestön rasististen ja militarististen ajatusten takia. Ali otti vahvaa pesäeroa valkoiseen väestöön.
Ali irtautuikin järjestöstä 1975, jonka jälkeen hän tunnusti valtavirtaan kuuluvaa, sunnalaista islamia.
Koripalloilijatähti hyökkäsi vastaan
Ali sai vastaanottaa valkoihoisten lisäksi vastarintaa ”omiltaan”.
Koripalloilija Wilt Chamberlain herjasi kirjassaan, että Alilla ole kykyä sitoa yhteen kolme lausetta. Chamberlain nähdessään Ali kysyi, että miksi kaikki mustat naiset ovat niin soveltumattomia, kun hänen äitinsä, isoäiti ja isoäidin äiti olivat mustia.
– En saanut häneltä vastausta, mikä ei minua hämmästyttänyt, sillä en ollut myöskään kuullut Wildin juuri olevan yhteydessä mustiin ihmisiin tai tekevään mitään arvokasta heidän hyväkseen. Itse asiassa hän tuntui olevan ylpein yhteyksistään Richard Nixoniin, joka käytti häntä jonkinlaisena lipunkantajana vaalikampanjansa aikana.
Chamberlainia pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista koripalloilijoista. Chamberlainin ja Alin ympärille viriteltiin nyrkkeilyotteluakin, mutta hanke ei koskaan toteutunut. Ja ehkä parempi niin.
Ihailtu – ja kadehdittu
Ali menehtyi vuonna 2016, mutta hänen henkinen perintönsä elää edelleen vahvana.
Alin kuoleman jälkeen Yhdysvaltojen silloinen presidentti Barack Obama rinnasti Alin ihmisoikeustaistelijana Martin Luther Kingiin ja Nelson Mandelaan. Molemmat suurmiehet ovat tuoneet esiin arvostuksensa Alia kohtaan.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi, että Ali on yksi viime vuosikymmenien suurimpia humanisteja.
Rasisminvastaisen järjestön The Congress of Racial Equalityn johtaja Floyd McKissick sanoi, että Ali on yksi mahtavimmista amerikkalaisista, koska hän on yksi harvoista, joka elää vakaumuksensa mukaan.
Itsekin rasismia vastaan taistellut tummaihoinen tennispelaaja Arthur Ashe muistutti, että ihmisoikeusliikkeessä ihailtiin Alia, mutta häntä myös kadehdittiin valtavan huomion takia.
Alia ei tyrmätty kehässä monta kertaa, ja hän pysyi pystyssä köysien ulkopuolellakin, vaikka iskut olivat pisteliäitä.
Kun jo ikääntynyt Ali saapui vuonna 1996 sytyttämään Parkinsonin taudin takia tärisevillä käsillään Atlantan olympiakisojen olympiatulta, vanhat haavat olivat jo arpeutuneet. Ali sai uuden olympiakullan vuonna 1960 kadottamansa Rooman olympiakisojen mitalin tilalle. Tarinan mukaan Ali olisi heittänyt mitalin suutuspäissää Ohio-jokeen, kun hänen pääsynsä oli evätty mustaihoisena ravintolaan.
Jälkeenpäin Ali tunnusti, että hän oli kadottanut mitalinsa, mutta tarina jäi elämään ja vahvisti viestin voimaa.
Mustaihoisten asema on kohentunut Alin suurimpien taistelujen ajoista valtavasti, mutta kuten Floydin kuolema osoittaa, ongelmia on paljon.
Olisiko jostain nykyurheilijoista Alin hanskoihin?
Alin sitaatit Suomessa vuonna 1976 ilmestyneestä Alin ja Richard Durhamin kirjoittamasta elämäkerrasta Suurin ja kaunein (Tammi). Jutussa käytetty lähteenä myös Al Jazeeran artikkelia ja Wikipediaa.