Rolls-Royce on viimeisin sähköautojen aikakaudelle siirtynyt valmistaja. Uutuuden luulisi kelpaavan kaikkein tyyli- ja laatutietoisimmillekin miljardööreille.
Elettiin vuotta 1900, kun toinen Rolls-Roycen perustajista, Charles Rolls, visioi autoille sähköistä tulevaisuutta tietäen, ettei polttomoottori olisi ajoneuvojen teknologinen huipentuma. Lisäksi hän arveli jo tuolloin, siis yli 120 vuotta sitten, että autojen sähköistymisen hidasteena tulisi olemaan nimenomaan latauspaikkojen määrä.
– Sähköauto on äänetön ja puhdas. Ne eivät haise, eivätkä tärise, ja niistä tulee varsin hyödyllisiä, kunhan latausasemat saadaan järjestymään. Toistaiseksi sähköautot eivät ole niin käyttökelpoisia, Rolls totesi.
Sähköautot eivät olleet 1900-luvun alussa mitään harvinaisuuksia, sillä tuohon aikaan peräti joka kolmas automobiili kulki sähköllä. Ensimmäiset sähköautot tarjosivat tasaisen ja hiljaisen kyydin lisäksi myös helppoutta, sillä niitä ei tarvinnut käynnistää kammesta vääntämällä, eikä ajon aikana tarvinnut vaihtaa vaihteita. Alkaako kuulostaa tutulta?
Lue myös: Ei, tämä ei ole mikään konseptimalli: Cadillac haastaa Rolls-Roycen yli 300 000 euron superluksusautolla
Täydellisin Rolls-Royce koskaan?
Pikakelaus tähän päivään. Charles Rolls tuskin olisi uskonut korviaan, jos hänelle olisi 1900-luvun alussa kerrottu, että ensimmäinen sähköllä kulkeva tuotanto-Rolls-Royce näkee päivänvalon vasta vuonna 2022.
Rollsin ennustus kuitenkin kävi toteen, vaikka siinä hieman kestikin. Ikoninen luksusautovalmistaja esitteli historiansa ensimmäisen tuotantosähköauton, Rolls-Royce Spectren, eilen tiistaina.
Vaikka Spectre-nimi saattaakin saada James Bond -fanien sydämet sykkimään jakaessaan nimensä pahamaineisen, mutta kuvitteellisen rikollisorganisaation kanssa, jatkaa nimi valmistajan hyväksi toteamalla kummituslinjalla. Spectre nimittäin kääntyy suomeksi haamuksi tai aaveeksi, ja sopii näin ollen mainiosti asemansa vakiinnuttaneiden Ghostin, Wraithin ja Phantomin kaveriksi.
Phantom Coupen henkinen perillinen on Rolls-Roycen toimitusjohtajan Torsten Müller-Ötvösin mukaan myös osoitus siitä, kuinka täydellisesti sähkö soveltuu sen ajoneuvoihin. Hän muisti korostaa, että Spectre on ennen kaikkea aito Rolls-Royce ja vasta toissijaisesti sähköauto.
– Uskon, että Spectre on täydellisin tuote, jonka olemme koskaan valmistaneet, Müller-Ötvös hekumoi.
Kolme tonnia ja 5,5 metriä
Spectre on kaappariovilla varustettu kaksiovinen ja liki 5,5-metrinen coupe, joka tarjoaa äärimmäisen mukavat oltavat neljälle.
Kolme tonnia painava Spectre ei tarjoa ihan samanlaista räjähtävää suorituskykyä kuin monet muut sähköautot, mutta kohdeyleisöä se tuskin häiritsee. Nollasta sataan ehditään joka tapauksessa varsin ripeässä 4,5 sekunnissa, ja toimintamatka yhdellä latauksella on runsaat 500 kilometriä.
Ensimmäiset autot toimitetaan asiakkaille vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. Hinnan kerrotaan asettuvan Cullinanin ja Phantomin väliin, eli ennen veroja noin 300 000–500 000 euron haarukkaan.
Lue myös: Ökyautopomolta makaaberi lohkaisu koronakuolemien yhteydestä myyntiennätykseen: "Auttoi melko massiivisesti"
Lähde: Rolls-Royce