Noin kymmenesosa maailman väestöstä hikoilee helleaallon kourissa, kun äärimmäinen kuumuus koettelee suurta osaa Intiasta, Pakistanista ja Bangladeshista. Kuumuus on aiheuttanut muun muassa tulipaloja, sähkökatkoja ja vesipulaa. Intian vehnäsadosta arviolta neljäsosa on jo menetetty.
Paikoin lämpötila on noussut jo lähelle 50 astetta.Yli miljardi ihmistä kärvistelee pitkään jatkuneen helleaallon kourissa Intiassa, Pakistanissa ja Bangladeshissa.
– Viime vuonna kesä saapui touko-kesäkuussa, mutta nyt se tuli jo huhtikuussa. On äärimmäisen kuuma, sanoo Ashwini Dwivedi.
– Nyt on liian kuuma. Lepäämme tässä. On todella liian kuuma, toteaa Abul Kalam.
– Asioilla on käytävä ennen puolta päivää tai iltaviiiden jälkeen. Jos joudun menemään ulos, peitän pääni huivilla ja käytän aurinkolaseja. Riittävästä juomisesta pitää myös huolehtia, luettelee Rahul Kumar.
Sähkökatkot koettelevat helteen keskellä
Etelä-Aasiassa on totuttu lämpöaaltoihin, mutta tavallisesti ne saapuvat vasta touko-kesäkuussa. Nyt kuumuus alkoi jo maaliskuussa. Tuulettimien jatkuva käyttö on lisännyt energiankulutusta niin paljon, että alueelle on iskenyt energiapula. Sähkökatkot ovat jatkuva riesa.
– Tilanne on huono. On erittäin kuuma ja sähkökatkot kiusaavat meitä kovasti. Sähkökatko voi kestää koko päivän. Saadaksemme helpotusta kuumuudesta, tulimme uimaan, kertoo Amritpal Singh.
Vehnäsadosta neljännes menetetty
Myös vesipula on ankara. Vehnän viljelijät ovat menettäneet neljäsosan sadosta. Sen seuraukset ulottuvat eri puolille maailmaa, koska Intia oli aikonut myydä vehnää useisiin maihin korvaamaan Ukrainan viljaa.
Pohjois-Intiassa on syttynyt laajoja metsäpaloja. Delhissä kaatopaikkapalo levittää myrkyllisiä kaasuja ympäristöön.
– Aina kun kaatopaikalla palaa, ilmaan pääsee valtava määrä haitallisia kaasuja. Niillä voi olla sekä lyhytaikaisia että pitkään jatkuvia terveysvaikutuksia. Kaasujen hengittäminen voi aiheuttaa syöpää, tietää Delhin Tiede- ja ympäristökeskuksen ohjelmasuunnittelija Richa Singh.
Taustalla lämpenevä ilmasto
Viimeisten kymmenen vuoden aikana helteiden on laskettu aiheuttaneen Intiassa noin 6500 kuolemantapausta.
Asiantuntijoiden mukaan helleaaltojen taustalla on ilmastonmuutos. Aiemmin huhtikuun helleaaltoja koettiin Intiassa kerran 50 vuodessa, nyt jo joka neljäs vuosi. Intia kuuluu maihin, joiden on arvioitu kärsivän eniten ilmastonmuutoksen seurauksista.