Artisti Jenni Vartiainen palaa tänä kesänä keikkalavoille.
Artisti Jenni Vartiainen julkaisee uuden singlensä Lanka 10. marraskuuta. Sinkun julkaisun myötä hän tekee ensi kesänä kymmenen keikan festarikiertueen. Festivaalikiertue alkaa 28. kesäkuuta Provinssista, Seinäjoelta.
Edellisen kerran hänet on nähty festareilla kesällä 2018.
Vartiainen on tehnyt Lanka-singlensä yhdessä luottotuottajansa Jukka Immosen ja Tiina Vainikaisen kanssa. Lanka on ensimmäinen kappalejulkaisu tulevalta viidenneltä albumilta.
- Kappale sai alkunsa New Yorkissa kesällä 2020, aikana jolloin maailmassa vallitsi epätietoisuus ja meillä oli pieni lapsi keskellä sitä kaikkea. Välimatkasta huolimatta tuntui, että tämän laulun myötä palasin juurilleni. Nyt olen takaisin Suomessa ja tulevana kesänä palaan myös festarilavoille viiden vuoden tauon jälkeen! Parasta tässä kaikessa on päästä jakamaan vuosien aikana syntyneet laulut ja uusi livesetti yleisön kanssa. On ollut jo ikävä, en voisi olla onnellisempi, Vartiainen kertoo tiedotteessa.
Vartiainen jäi tauolle loppuunmyydyn Hartwall Arena -konserttinsa jälkeen syksyllä 2018.
Hän on julkaissut uransa aikana neljä salbumia: Ihmisten edessä, Seili, Terra ja Monologi. Niitä on myyty yli 400 tuhatta kappaletta. Vartiaisen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa hitit Missä muruseni on, Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Väärään suuntaan ja Turvasana.
Syksyllä 2022 Vartiainen oli mukana Mestarit-kiertueella yhdessä Kaija Koon, Ellinooran ja Vesalan kanssa.
Vartiainen on asunut viime vuodet New Yorkissa miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Hän seurusteli aiemmin Immosen kanssa.
Uusimmat
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
Lataa lisää