Asuntokauppapalvelu Oikotiellä on julkaistu erikoisia ilmoituksia, mutta niiden taustalla on tärkeä syy.
Oikotie Asunnot -palvelu on julkaissut kaksi asuntojen ”myynti-ilmoitusta”, joissa asuntojen karujen esittelykuvien lisäksi hinnatkin herättävät huomiota.
Mäkelänkadun asunnon hinnaksi ilmoitetaan 15 132 000 euroa ja Ruusulankadun 181 584 000 euroa.
– Asunto, erityisesti keittiö, kaipaa pientä pintaremonttia. Kodin perusedellytyksen, katon pään päälle, asunto tarjoaa, Mäkelänkadun ilmoituksessa kuvaillaan.
Kyseiset asunnot eivät ole myynnissä eivätkä vuokrattavissa, vaan ilmoitukset esittelevät kodittomuuden arkea.
Toinen ”myynti-ilmoituksista” esittelee kuvaushetkellä tyhjillään ollutta asunnottomuutta kokeville tarkoitettua asuntoa Helsingin Töölössä, toinen tällä hetkellä asuttua asuntoa Helsingin Vallilassa.
Ilmoitusten asunnot ovat Sininauha Oy:n asumispalveluyksiköissä.
Oikotie kertoo tiedotteessaan, että Suomessa oli viime vuonna 3 492 koditonta.
– Tänä jouluna näkymä on, että määrä on vaarassa lähteä kasvuun ja asunnottomuus on laajenemassa koskemaan yhä uusia ihmisryhmiä. Nyt moni suomalainen viettää joulun tietäen, että heitä uhkaa kotinsa menettäminen, tiedotteessa todetaan.
– Uhka johtuu vaikeasta yleisestä taloustilanteesta, elin- ja asumiskustannusten noususta sekä valtion tukien leikkauksista.
Oikotie kertoo aloittavansa Sininauhasäätiö-konsernin kanssa yhteistyön, jonka tavoitteena on tuoda esiin kodittomuutta yhteiskunnallisena ongelmana.
Oikotien mukaan asunnottomien määrä on Suomessa ainoana EU-maana laskenut, koska valtio, kunnat ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet 1980-luvulta lähtien töitä asunnottomuuden vähentämiseksi. Nyt uhkaa taantuminen.
Suomessa asunnottomuus on valtaosin piiloasunnottomuutta.
– Toisin kuin useissa muissa maissa, Suomessa asunnottomuus ei näy katukuvassa, Sininauhasäätiön kehittämisjohtaja Leena Rusi kertoo.
– Tämä johtuu pitkälti siitä, että Suomessa on hyvin vähän perinteistä katuasunnottomuutta ja vailla vakinaista osoitetta olevat henkilöt asuvat rappukäytävien tai muiden ulkotilojen sijaan tuttavien tai sukulaisten luona.
Oikotien mukaan Helsingin kaupunki on arvioinut, että asunnottomuuden ehkäisemisestä saavutettavat säästöt voisivat olla jopa 52 000 euroa vuodessa henkilöä kohden.
– 3 492 kodittoman henkilön kohdalla tuo säästö olisi yhteensä 181 584 000 euroa. Se tekee 15 132 000 euroa kuukaudessa.