1990-luvun lapsille tuttu kirkonrotta oli 1800-luvulla nimeltään karttupiilosilla. Mutta onko "prinsessa ruusulinnassa" -leikki tuttu sinun lapsuudestasi?
Prinsessa ruusulinnassa, vettä kengässä, askelnaatta... Mitä leikkejä sinä leikit lapsena? Yllättävän moni leikki on tuttu ympäri Suomen – nimi vain vaihtuu!
Katso yllä olevalta videolta ohjeita nostalgisiin leikkeihin!
Näin leikitään kirkonrottaa
1990-luvun lapsille tuttu kirkonrotta oli 1800-luvun lopulla vielä nimeltään karttupiilosilla.
Kummassakin leikissä on sama toimintaperiaate: karttupiilosilla-leikin keskiössä on puinen keppi, karttu. Karttu heitetään pois, ja etsijä juoksee hakemaan sitä. Samaan aikaan muut juoksevat piiloon.
Etsijä noutaa kartun, tuo sen tiettyyn paikkaan ja ilmoittaa tästä toteamalla suureen ääneen: "karttu kotona!" Sitten hän alkaa etsiä muita. Kun piiloutunut löytyy, etsijä huutaa tämän nimen ja yrittää sitten ehtiä karttunsa luo ennen löytämäänsä henkilöä.
Karttu heitetään pois, ja etsijä juoksee hakemaan sitä. Samaan aikaan muut juoksevat piiloon.
Jos hän ehtii ensin, löydetty joutuu etsijäksi seuraavalla kerralla. Jos piiloon mennyt ehtii ensin, hän on vapaa. Piilosilla olijat voivat vaihtaa vaatteita keskenään ja muuten yrittää huijata etsijää. Jos etsijä menee halpaan ja esimerkiksi huutaa väärän nimen, hän joutuu uudelleen etsijäksi.
Kirkonrotta-leikin kuvauksessa 1960-luvulta karttu on kadonnut. Sen sijaan yksi leikkijä, sokko, panee silmät kiinni ja kääntyy seinään päin. Muista leikkijöistä yksi koskettaa sokkoa selkään.
Sokko yrittää arvata, kuka oli kyseessä, ja sanoo tämän nimen: "Maija!". Muut kysyvät "onkos totta", johon sokko vastaa "totta ku kirkonrotta". Tämän jälkeen sokko määrää matkan, joka myöhemmin on kuljettava – esimerkiksi on juostava koskettamaan pihan kaivon vierellä olevaa kuusta ja tultava takaisin.
Sokko avaa silmänsä. Jos hän arvasi koskettajan nimen oikein, Maija lähtee juoksemaan. Jos arvaus oli väärä, sokko itse lähtee. Muut juoksevat piiloon.
Palattuaan matkalta etsijä koskettaa määrättyä paikkaa, kuten seinää, ja huutaa "oma rotta!" Sitten hän alkaa etsiä muita. Vaihtoehtoisesti sokko voi vain laskea esimerkiksi sataan.
Kirkonrotta-leikin kuvauksessa 1960-luvulta karttu on kadonnut. Sen sijaan yksi leikkijä, sokko, panee silmät kiinni.
Kun hän löytää henkilön, hän huutaa tämän nimen ja yrittää ehtiä koskettamaan aiemmin määrättyä seinää. Löydetystä tulee näin seuraava "kirkonrotta" eli etsijä.
Jos piilosilla olevat ehtivät seinän luo ennen etsijää ja huutavat "oma rotta" samalla seinää koskettaen, he ovat turvassa.
Tervapata on nimeltään myös "perseen tervaajaisilla"
Sama ilmiö toistuu muissa leikeissä. Esimerkiksi tervapata-leikin nimi on ollut myös esimerkiksi 1800-luvun puolivälin kuvauksessa kintaan kantisilla tai 1900-luvun kuvauksessa perseen tervaajaisilla.
Idea oli kaikissa leikeissä sama: lapset seisovat piirissä kasvot ringin keskustaa kohti.
Yksi kiertää lasten takaa ja kantaa samalla tikkua tai keppiä, vanhemmissa versioissa esimerkiksi tumppua tai vaatteista tehtyä nyyttiä. Samalla saatettiin myös toistella lorua: esimerkiksi 1800-luvulla leikkijä hoki "hyttyä kannan, hyttyä kannan, mutt' en tierä, kellekkä annan".
Piilosilla olijat voivat vaihtaa vaatteita keskenään ja muuten yrittää huijata etsijää.
Oleellista on, että lopulta kantaja pudottaa taakkansa jonkun leikkijän taakse salaa, jotta leikkijä ei huomaisi.
Jos leikkijä huomaa, pudottaja lähtee juoksemaan piirin ympäri; se, jonka taakse keppi putosi, lähtee juoksemaan vastakkaiseen suuntaan. Se, joka ensin ehtii tyhjäksi jääneelle paikalle, pääsee rinkiin. Toinen lähtee kepin kanssa kiertämään.
Aiemmin leikit oli tarkoitettu teini-ikäisille ja nuorille aikuisille, mikä osaltaan selittää nykyaikuisen korvaan hurjalta kuulostavia nimiä. Vanhassa versiossa tervapadasta vastaleikkijää sai myös läpsäyttää takamukselle esimerkiksi kantamuksellaan!
LUE MYÖS: Moni ysärilapsi leikki välitunnilla "vettä kengässä", mutta mistä suosikkileikkien nimet tulevat? Selvitimme: "Riimi on tuntunut suussa mukavalta"
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Leikkien lähteet: SKS KRA. Leikkikortisto, SKS KRA. T.E.Okkola – Leikkiä ja urheilua -leikkiperinnekeruu 1926, SKS KRA. Lastenperinne –kilpakeräys 1969 (1972), SKS KRA. Ulla Lipposen perinnekokoelma, SKS KRA. Leikkiperinnekysely I-II 1998, SKS KRA. Minun kulttuuriperintöni –koululaisperinteenkeruu 2019, Perinneleikit.fi, Leikkipankki