"Olin 16-vuotias, kun ostin aseen" – kova kohtelu ja rap-esikuvat veivät rikollismaailmaan

Dean Veitola.doc-ohjelmassa
Julkaistu 15.12.2023 06:12
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Kova kohtelu laitosmaailmassa ja hyvien esikuvien puute veivät suomalaisen Deanin rikollismaailmaan ja lopulta vuosien vankeustuomioon. Veitola.doc-sarjassa hän kertoi, mitkä tekijät olivat hänen elämänvalintojensa taustalla.

– Olin 16-vuotias, kun ostin aseen, Dean kertoo Itä-Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuistossa. 

– En mä tiedä, mihin mä sellaista tarvitsin lapsena, hän sanoo.

Taustalla oli se, että esikuvien puutteessa nuori oli löytänyt ihailun ja arvostuksen kohteet rap-muusikoista, joiden musiikkivideoilla näki rahaa, naisia ja käsiaseita. Nyt edessä oli vuosien vankeustuomio.

Lue myös: Rikollisen mielen asiantuntija Hannu Lauerma kertoo MTV:lle, miksi nuori päätyy katujengiin

"En tiedä kuin laitoksen ja kadut"

Dean joutui alakouluikäisenä koulukotiin koulu- ja perheongelmien vuoksi. Siellä hänen seuranaan oli jo huumeongelman kehittäneitä ja rikoksia tekeviä nuoria.

Helsingin vierailuilla vietettiin aikaa ulkosalla, jossa ainoat aikuiset olivat hämärissä kuvioissa.

– Enhän mä tiedä mitään muuta kuin laitos ja kadut, hän kuvailee elämänpiiriä, josta ammensi elämän perusteet.

Samalla kokemus oli, ettei yhteiskunnan vastaanotto kannustanut rehelliseen elämään.

– Miksi mun pitäisi olla sun frendi, kun koulussa meitä kohdellaan huonosti, laitoksessa mua kohdellaan huonosti, kaikki kohtelee huonosti. Sit olin vaan että fuck noi vitun suomalaiset.

Lue myös: Nuoria ajavat hatkaan lastensuojelulaitosten mielivaltaiset rajoitukset – sijoitetut lapset toivovat aikuisilta välittämistä, halauksia, aikaa ja kuulluksi tulemista

"Käsiraudat koko koulun edessä"

Deanin yritys toisen asteen opinnoillekin päättyi lyhyeen, kun rikosten teko oli jo alkanut ja poliisi otti hänet kiinni.

– Mut tultiin kesken koulupäivää hakemaan luokasta. Käsiraudat koko koulun edessä. 

– Sieltä sanottiin, ettei ole enää mitään asiaa tänne.

Veitola.doc-sarjan uudella kaudella toimittaja Maria Veitola tutustui siihen, miksi jotkut nuoret valitsevat rikollisen, väkivaltaisen elämäntavan. Entä miten maahanmuuttajataustaisia leimaava katujengi-ilmiö ja uutisointi vaikuttaa heihin, jotka haluavat pysyä kaidalla tiellä, opiskella ja tehdä työtä? Dokumentissa Dean muun muassa kertoo, mikä merkitys rikollisen elämäntavan aloittamisessa oli sillä, ettei hänen ei koulukodissa sallittu jatkaa nyrkkeilyharrastustaan. Veitola.doc-sarjan uusi tuotantokausi Katsomossa 28.12. alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

Veitola.doc