Öljyntuottajamaan rooli ilmastokokouksen puheenjohtajana arveluttaa: "Huoli viherpesusta on korkea"

YK:n tämän vuoden ilmastokokous järjestetään Arabiemiraateissa Dubaissa. Oman mausteensa neuvotteluihin tuo se, että kokouksen puheenjohtajamaa on öljyntuottajavaltio, jonka ensimmäinen tavoite tuskin on öljystä luopuminen.

Puhetta YK:n ilmastokokouksessa Dubaissa johtaa valtiollisen öljy-yhtiön toimitusjohtaja Sultan Ahmed Al Jaber. Puheenjohtajan pelätään vaikeuttavan neuvotteluja, joissa yhtenä tavoitteena on lopettaa fossiilisten polttoaineiden käyttö.

– Kyllä se varmaan tulee olemaan hankalaa, koska kyseessä on öljyntuottajamaa. Heidän oma intressinsä on, ettei päätökseen tule täydellistä alasajokirjausta, mutta me lähdemme siitä, että mahdollisimman vahvat kirjaukset on saatava, toteaa Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin ympäristöministeriöstä.

– Huoli viherpesusta on korkea, kun julkisuuteen on tullut erilaisia vuotoja siitä, minkälaiset firmat heitä neuvovat. Samalla se on kuitenkin kääntänyt kameroita puheenjohtajamaahan tavalla, jota ei ole aiemmin nähty. Kaikki olettavat, että tulee viherpesua eli heidän on yritettävä tehdä jotain toisin, tehdä jotain uskottavaa, pohtii Greenpeacen ilmastoasiantuntija Kaisa Kosonen.

Juttu jatkuu linkkien jälkeen.

Ennätyksellisen suuri osallistujamäärä

Ilmastokokouksesta on tulossa ennätyksellisen suuri. Paikalle odotetaan noin 70 000 osallistujaa: valtioiden, järjestöjen ja yritysten edustajia.

Monet ovat sitä mieltä, että kokoukset ovat paisuneet liian suuriksi samaan aikaan kun neuvottelutulokset ovat jääneet vaatimattomiksi.

YK:n ilmastokokousten kautta on silti päästy eteenpäin nopeammin kuin jos niitä ei olisi ollut, arvioi ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (Kok.).

– Kyllä minä väitän, että Kioton sopimuksella ja sen jälkeisillä sopimuksilla mukaan lukien Pariisin sopimus, joka on jäänyt historiaan, on ollut vaikutus siihen, että erityisesti myös Kiina, Intia, Yhdysvallatkin on saatu pidettyä eri vaiheissa mukana siinä, että mennään puhtaaseen teknologiaan ja jätetään fossiilisia polttoaineita taakse, Mykkänen sanoo. 

Dubain ilmastokokous alkaa marraskuun 30. päivänä ja loppuu joulukuun 12. päivänä.

Lue myös:

    Uusimmat