Oma Säästöpankissa havaittu "ohjeiden vastaista toimintaa": Tutkintapyyntö poliisille ja johtaja pihalle välittömästi

Oma Säästöpankki Oyj:n toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi jättää tehtävänsä välittömästi.

OmaSp kertoo tiedotteessaan, että yhtiön hallitus käynnistää välittömästi hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi. Sydänlammi on toiminut OmaSp:n toimitusjohtajana vuodesta 2009 lähtien. 

OmaSp kertoo jatkaneensa sisäistä selvitystyötään liittyen luotonannossa havaittuun ohjeiden vastaiseen toimintaan, jonka seurauksena ensimmäiselle vuosineljännekselle kirjattiin 19,5 miljoonan euron johdon harkinnanvarainen lisävaraus. 

– Laajan selvitystyön tuloksena OmaSp on havainnut Yhtiön entisen johtajan toimineen luotonantoa koskevien ohjeiden vastaisesti. 

OmaSp on jättänyt tehdyistä havainnoistaan tutkintapyynnön poliisille. Ohjeiden vastainen toiminta on kohdistunut rajattuun osaan lainakantaa ja myönnettyjen luottojen laatu on sisäisesti selvitetty. Sisäinen selvitys varmennetaan lisäksi ulkopuolisen laadunvarmistuksen toimesta, yhtiöstä kerrotaan.
 

Lue myös:

    Uusimmat