Konkurssien herättämä huoli on saanut monet talonvalmistajat tiedottamaan taloustilanteestaan. Yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa eli väkeä on vähennetty ja lomautettu.
Omakotitalojen rakentaminen on vähentynyt selvästi kuluvan vuoden aikana. Pientaloteollisuus PTT arvioi, että omakotirakentamisessa uusien aloitusten määrä voi suunnilleen puolittua viime vuoteen verrattuna.
PTT:n johtaja Kimmo Rautiainen kertoo, että uusia aloituksia oli viime vuonna noin 6 800. Tälle vuodelle ei virallista arvioita ole tehty, mutta Rautiaisen mukaan luku voi olla 3 500–4 000.
– Näin vähän ei ole rakennettu puolesen vuosisataan tai pidempäänkään aikaan. Tämä on ihan poikkeuksellinen tilanne, Rautiainen sanoo STT:lle.
Arvio perustuu rakennuslupatietoihin ja PTT:n omiin tilastoihin. Esimerkiksi omakoti- ja paritalojen rakennuslupien määrä pieneni jo vuoden alkupuoliskolla 53 prosenttia viime vuodesta.
Rautiainen listaa kehitykselle monia syitä, kuten korkojen nopean nousun ja inflaation. Pidemmällä aikavälillä rakentamisen kustannukset ovat nousseet ja viime syksynä myös sähkön hinnat olivat poikkeuksellisen korkealla.
Hyvänä mittarina Rautiainen pitää myös kuluttajien luottamusindeksiä. Se lähti painumaan alaspäin helmikuun 2022 jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Pohjalukemissa kuluttajanluottamus käväisi viime joulukuussa.
Rautiaisen mukaan on kuitenkin yllättävää, että tämä vuosi on jatkunut näin heikkona.
– Ounastelin aiemmin, että keväällä oltaisiin suhdannepohjakohdassa, mutta nyt näyttää, että ehkäpä me olemme nyt siinä.
– Ei rakentaminen ihan täysin ole pysähtynyt ja varmasti lähtee liikkeelle, kun kuluttajaluottamus nousee. Siihen saakka mennään vähän pienemmillä volyymeillä, Rautiainen sanoo.
Rakentamisen hiljeneminen koskee yhtä lailla koko Suomea. Omakotitalorakentaminen on jo useamman vuoden ajan painottunut isoihin kaupunkeihin, niiden kehyskuntiin ja maakuntakeskuksiin.
– Oikeastaan kasvukeskusten osuus on vain lisääntynyt. Eniten rakennetaan Espooseen, Vantaalle, Ouluun, Helsinkiin ja Jyväskylään, Rautiainen kertoo.
Lue myös: Rakennusalan työttömyys nousee rajusti, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei ainakaan töitä löydy"
1:51
Aloitusta harkitaan entistä tarkemmin
Luottamusta ovat viime aikoina nakertaneet ikävät uutiset talonvalmistajilta, kuten ison, perinteisen ja pitkään toimineen Jukkatalon ilmoitus konkurssista viime kuun lopulla. Pienemmistä talovalmistajista myös Evesan, Saagatalojen ja Aatelitalon toiminta on päättynyt konkurssiin vajaan puolentoista vuoden sisällä.
Omakotiliittoon on tullut joitakin yhteydenottoja talovalmistajien konkurssien tiimoilta. Toiminnanjohtaja Marju Silanderin mukaan mitään suurempaa yleistä huolestumista ei ole kuitenkaan havaittu rakentamista harkitsevien joukossa.
– Nämä ovat pitkäkestoisia projekteja, kun perheet lähtevät omakotitaloja suunnittelemaan, Silander huomauttaa.
Hän uskoo nopean korkotason nousun kuitenkin vaikuttaneen siihen, että ihmiset harkitsevat nyt entistä tarkemmin omakotitalon aloituksen ajoitusta ja saattavat odottaa esimerkiksi korkojen nousun taittumista.
Myös Rautiainen arvioi, että rakentamispäätöstä harkitaan entistä tarkemmin.
– Se on näkynyt koko vuoden siinä, että asiakkaat ovat liikkeellä ja tarjouksia tehdään, mutta päätöksiä tehdään hitaammin ja ne viipyvät.
Lue myös: "Fiksu löisi rakentamisen poikki"– taloprojektin kustannukset nousevat pilviin Grand Designs Suomi -sarjassa
Isoja sopeutusliikkeitä
Aika moni yritys on jo reagoinut alan konkurssien herättämään huoleen ja tiedottanut oma-aloitteisesti taloustilanteestaan. Rautiaisen mukaan esimerkiksi PTT:n jäsenyritykset ovat säästyneet isoilta tappioilta, jos Jukkataloa ei huomioida.
– Uskon, että tässä ei nyt konkurssiaaltoa ole tulossa, Rautiainen painottaa.
– Yritykset ovat pystyneet sopeuttamaan toimintaansa ja tehneet isoja sopeutusliikkeitä. On jouduttu vähentämään väkeä ja lomauttamaan.
Esimerkiksi Älvsbytalo kertoi syyskuun puolivälissä, että se keskeyttää tilapäisesti Kauhajoen talotehtaan tuotannon ensi vuoden alusta. Tuotanto keskitetään Ruotsin talotehtaille, mutta muuten toiminta jatkuu normaalisti. Kauhajoen tehdas jää odottamaan sitä, että pohjoismaiset talomarkkinat kääntyvät jälleen nousuun.
PTT onkin vaatinut, että jos rakennusalalle suunnitellaan tukitoimia, pitää ne suunnata myös pientalorakentamiseen.
– Vielä rakennusala lähtee nousuun, mutta nyt on poikkeuksellisen vaikea tilanne, Rautiainen sanoo.
Omakotiliitto taas on ehdottanut, että hallituksen tulisi valmistella uusi aravatukimalli pientalojen rakentamiseen ja remontoimiseen, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus kohtuuhintaisiin ja -kokoisiin rakennuksiin sekä energiatehokkuusremontteihin.
3:13
Taloustilanteesta kannattaa kysyä
Sekä Rautiainen että Silander neuvovat, että rakentamista suunnittelevien kannattaa vertailla talonvalmistajien taloustilannetta. Esimerkiksi verovelat näkyvät Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä osoitteesta ytj.fi.
– Kun lähtee ostamaan ihan vaikka pientä remonttiakin taikka sitten isoa projektia, talopakettia, niin myyjäyritysten taloustilanteeseen perehtyminen on hyvin suositeltavaa, Silander sanoo.
Samoin kokemuksia eri talonvalmistajista kannattaa kysellä eri verkostoista. Lisäksi yritykseltä voi kysyä sen taloustilanteesta ihan suoraankin.
– Ei kannata ujostella ollenkaan, koska yleensä kun ihmiset rakentavat omakotitaloa, niin se tapahtuu melkeinpä kerran elämässä. Se on niin iso investointi, Silander huomauttaa.
Kun sopimus on syntymässä, on paperit syytä käydä huolella läpi ja tarvittaessa kysyä, mitä epäselvä kohta tarkoittaa.
Työvoimaa saatavilla, toimitusajat lyhyitä
Molemmat haastateltavat vinkkaavat, että nyt olisi oikeastaan hyvä hetki rakentaa, jos oma taloustilanne vain sen sallii. He perustelevat näkemystä sillä, että tällä hetkellä talopakettien toimitusajat ovat lyhyitä ja rakennusluvan saa nopeasti. Myös ammattitaitoista työvoimaa on takavuosia paremmin saatavilla ja rakentamiskustannusten nousu on rauhoittunut.
– Tontin saa helpommin, kun on rakentajia vähemmän liikkeellä ja joillain paikoilla tonttien hinnat ovat lähteneet jopa laskuun, Rautiainen luettelee.
Silander muistuttaa, että omakotitaloissa asuminen on tutkitusti suomalaisille edelleen laajasti toivottu asumismuoto.
– Uskon, että omakotitalorakentamista tullaan näkemään jatkossakin.
10:04