Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"

2:12img
Katso video: Näin rakennusalan kriisi iskee talotehdas Älvsbyhyn.
Julkaistu 24.09.2023 21:13
Toimittajan kuva

Outi Airola

Talotehdas Älvsby on surullinen esimerkki rakennusalan ahdingosta. Työttömyyden pelätään nousevan rakennusalan tekijöiden keskuudessa syksyn aikana jopa 30 prosenttiin.

Kauhajoen Älvsby-taloilla on vielä täysi tohina päällä. Reijo Mäki työstää elementtejä yhdessä Harri Sillinkin kanssa täyttä päätä – työtä riittää vielä tämän vuoden loppuun. Sitten tehdas suljetaan ja kaikki kolmisenkymmentä työntekijää on irtisanottu.

– Ainakin tältä alueelta on töitä turha haeskella. Onneksi itsellä on kokemusta monilta aloilta, mutta palkka on sitten mitä on. Tältä alalta ei työtä kuitenkaan löydy, se on varmaa, arvioi kauhajokinen Reijo Mäki.

Älvsby-talojen tehdas on ollut haluttu työpaikka hyvän urakkapalkkauksen vuoksi. Jos palkka liikkuu nyt parinkympin tietämissä tunnilta, korvaavat työt muilta aloilta ovat selvästi huonopalkkaisempia.

– Eniten toivon, että tehdas voisi aueta vielä uudelleen, sanoo toistakymmentä vuotta tehtaassa työskennellyt Mäki.

reijo mäki

Reijo Mäki on ollut tyytyväinen hyvään työpaikkaan talotehtaassa. Jatko on auki.

Tehtaanjohtaja Jan-Erik Rusk kertoo, että vaihtoehtoa tehtaan sulkemiselle ei ollut. Korkeat korot ja epävarma maailmantilanne ovat saaneet suomalaiset luopumaan omakotihaaveista. Tilauskanta on romahtanut – kuten koko maassa.

– Taloja tarvitaan ja niistä ollaan kiinnostuneita. Allekirjoitukset tilauksista kuitenkin puuttuvat, sanoo toimitusjohtaja.

Nyt ei uskalleta ottaa talolainaa

Älvsby-talot edustavat niitä tavallisen kansan taloja, joissa ei ole liikaa neliöitä ja joiden hankintahinta on maltillinen. Sellaisia taloja pienipalkkaisemmatkin ihmiset ovat voineet hankkia. Kun korot nyt nousivat ja inflaatio on syönyt ostovoimaa, talohaaveet on pistetty telakalle.

– Täytyy sanoa, että hallituksen toimet tilanteen parantamiseksi eivät oikein vakuuta, sanoo Mäki.

Tehtaanjohtaja on samoilla linjoilla.

– Katsoin esitykset, eikä niissä ole oikein mitään meille, arvioi Rusk.

Hänellä on mielessä muutama keino, jolla ainakin pientalorakentaminen piristyisi. 

– Varainsiirtoveron voisi poistaa tai puolittaa väliaikaisesti. Pientalon kohdalla se on neljä prosenttia eli aika paljon. Myös asuntolainan korkovähennyksen voisi palauttaa, ehdottaa Rusk.

Yksi asia, mitä erityisesti pientaloalalla on pohdittu, on aravalaina-järjestelmän palauttaminen. Se tarkoittaa valtion takaamaa asuntolainaa, jossa talojen koko on rajattu.

– Se mahdollistaisi myös vähävaraisempien perheiden pääsyn kiinni omakotiasumiseen.

harri sillink

Harri Sillink on tullut Virosta mutta avioitunut Kauhajoelle, eikä halua lähteä paikkakunnalta mihinkään. Uusi työpaikka on haussa.

Työttömyys 30 prosenttiin?

Rakennusliitto arvioi, että alan työttömyys nousee loppusyksystä jopa 30 prosenttiin, kun kaikki kesän projektit valmistuvat. Asuntotuotanto seisoo monin paikoin, alan yrityksiä on mennyt nurin tai väkeä ollaan lomauttamassa ja irtisanomassa.

– Työttömyys tulee nousemaan dramaattisesti. Pelkään että kolmeenkymmeneen prosenttiin ja siitä ylikin, sanoo Rakennusliiton toimitusjohtaja Kimmo Palonen.

Rakentaminen on Suomessa suuri toimiala. Se työllistää suoraan parisataa tuhatta, mutta välillisesti yli puoli miljoonaa ihmistä. Kaikista investoinneista rakennusala haukkaa noin kuusikymmentä prosenttia. 

Jos rakentaminen hyytyy, samalla hyytyy kuljetusala ja kaikki materiaaleihin liittyvät tehtaat.

– Tuntuu, että hallitus ei ole käsittänyt, kuinka suuresta toimialasta on kysymys, sanoo Palonen.

Rakennusalan työvoimasta Suomessa noin viidesosa tulee ulkomailta. Etelässä noin puolet työvoimasta on ulkomaista. 

Kysymys kuuluu, kenelle työtä riittää, kun niukkuutta jaetaan.

– Pahoin pelkään että suomalaiset lykätään kortistoon ja ulkomaiset jää sitten työmaille, sanoo Palonen.

Erityisen käärmeissään hän on tarveharkintaisesta ulkomaisen työvoiman tuonnista. Esimerkin hän ottaa työvoimapulasta kärsineeltä sote-alalta ja palvelualalta.

– Sinne myönnettiin heinäkuussa työlupia EU:n ulkopuolelta tuleville sataviisikymmentä per ala. Rakennusalalle myönnettiin kolmesataa lupaa, vaikka alan tilanne on ollut näkyvissä jo pitkään. Tämä on pöyristyttävää, lataa Palonen.

Rakentaminen

Pientalorakentaminen on romahtanut, koska korkotaso on noussut ja maailmantilanne on epävarma.

Kauhajoella katse tulevaisuuteen

Kauhajoella kunnan delegaatio tulee vierailemaan tehtaalle. Tehtaanjohtajan mukaan tarjolla saattaa olla noin viisitoista työpaikkaa – myös Pohjanmaalla on työvoimapula monella alalla.

– Kyllä töitä varmasti löytyy, mutta palkkataso tuskin pysyy nykyisellään, pohtii Reijo Mäki.

Maan johdolta toivotaan nyt nopeita toimia, jotta rakentaminen pääsisi uudelleen vauhtiin. Tehtaan johto arvelee, että talotehdas pysyy kiinni pari vuotta, sillä lupaprosessit kestävät jopa vuoden eikä vielä ole saatu aikaan toimia, joilla ihmiset ylipäätään päätyisivät talon hankkimiseen.

– Se on kuitenkin se asia, mitä me toivomme. Että tehdas avattaisiin uudelleen, sanoo Reijo Mäki.

Tehtaanjohtaja ei itsekään usko, että sulku olisi lopullinen. Älvsby-taloja on valmistettu Suomessa hyvällä menestyksellä jo kauan, eikä ihmisten haave omasta talosta ole kadonnut minnekään. 

– Kun tehdas avataan, soitan jokaiselle työntekijälle ja pyydän töihin, sanoo Rusk.

Tuoreimmat aiheesta

Rakentaminen