Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzin (r.) mukaan lentoyhtiö Finnair ei ole kulkemassa SAS:n tietä, vaikka tänään julkistetun järjestelyn myötä Finnairin velkaa valtiolle ollaan muuttamassa Finnairin osakkeiksi.
Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin siitä, kuinka uudet omistajat sijoittavat konkurssin partaalla hoippuneeseen SAS:iin yli miljardi euroa. Tanskan valtion kerrottiin nostavan omistusosuuttaan SAS:sta.
Adlercreutz ei näe yhteneväisyyksiä Finnairin ja SAS:n tilanteiden välillä.
Lue myös: Inderes: Finnairin anti parantaa yhtiön sijoitusprofiilia
– Mielestäni voisi pikemminkin sanoa, että Finnair on pärjännyt muutoksessa hyvin ottaen huomioon, että ensin oli pandemia ja sen jälkeen Ukrainan sota, joka käytännössä poisti Venäjän ylilentomahdollisuuden. Nyt Finnair on kuitenkin tehnyt jo muutaman kvartaalin tulostakin. Veronmaksajienkin on syytä olla tyytyväisiä siihen käänteeseen, joka Finnairissa on todella vaikean tilanteen jälkeen tapahtunut. En lähde kommentoimaan SAS:n tilannetta, mutta omistajaohjausministerinä olen tyytyväinen Finnairin viimeaikaiseen kehitykseen, Adlercreutz sanoo.
"Kaikille suomalaisille strategisesti tärkeä"
Adlercreutz uskoo, että veronmaksajat hyväksyvät Finnairin velan konvertoinnin yhtiön osakkeiksi, vaikka valtion varoille olisi ollut monenlaisia käyttökohteita sote-palveluista alkaen.
– Finnairhan on valtiolle strategisesti tärkeä yhtiö, ja se on kaikille suomalaisille strategisesti tärkeä yhtiö. On tärkeää, että varmistetaan, että Finnairilla on hyvät toimintaedellytykset. Tästä näkökulmasta tämä antijärjestely on hyvä ja perusteltu. Uskon, että suomalaiset laajasti ymmärtävät Finnairin tärkeyden tällaisen Euroopan reunavaltion saavutettavuuden näkökulmasta, Adlercreutz sanoo.
– Tässähän ei yhtiöön sijoiteta uutta rahaa, vaan pääomalainaa konvertoidaan osakkeiksi tämän merkinnän yhteydessä. Kyllä Finnairin vahvistamiseen ja toimintaedellytysten parantamiseen on sen verran painavat syyt, että pidän tätä järjestelyä hyvänä ja kansalaisten ja veronmaksajien edun mukaisena, Adlercreutz jatkaa.