Tänäkin vuonna yli 20 000 suomalaista ostaa ensimmäisen ikioman asuntonsa. Markkinat eri puolilla Suomea ovat kuitenkin hyvin erilaiset ja pääkaupunkiseudulla hinnat ovat karanneet monen ensiasunnon ostajan ulottumattomiin. Vai miltä kuulostaa 14 neliön yksiö, jonka neliöhinta on 11 000 euroa?
Ensiasunnon ostajien määrä on romahtanut 15 vuoden takaisesta ja heidän keski-ikänsä on yhä korkeampi.
Tuorein tilasto on vuodelta 2018, jolloin ensiasuntonsa osti kuitenkin 22 026 suomalaista. Tänäkin vuonna on kuitenkin odotettavissa, että tämän "elämän suurimman hankinnan" tekee yli 20 000 ihmistä.
14 neliön miniyksiö yli 150 000 eurolla
Asuntomarkkinat Suomessa ovat hyvin hajaantuneet. Pääkaupunkiseudun kuumana käyvillä markkinoilla ja syrjäseuduilla ostamiseen täytyy valita täysin erilainen strategia.
Asuntosijoittamisen asiantuntija, Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola summaa: tilanne on ongelmallinen.
– Meillä on iso osa Suomea, jossa olisi edullisia asuntoja. Ensiasunnon ostajan haasteena on kuitenkin se, onko töitä ja mikä asunnon arvo on sitten, kun laina on maksettu pois, Metsola selittää.
Toisena ääripäänä on pääkaupunkiseutu, jossa ensiasunnon ostajien rahat eivät tahdo riittää kantakaupungin asuntoihin.
Viiden jälkeen -ohjelma vieraili Helsingin ydinkeskustassa Kampissa sijaitsevassa 14 neliön yksiössä, josta oli vierailuhetkellä tarjottu jo yli 150 000 euroa. Tuolla hinnalla neliöhinta nousee lähes 11 000 euroon.
Katso yllä olevalta videolta asuntosijoittamisen asiantuntijan ja Vuokraturvan toimitusjohtajan Timo Metsolan vinkit oikean hinnan tunnistamiseen. Videolla vieraillaan myös 14 neliön yksiössä ja kuullaan Metsolan arvio sen hinnasta.