Tulevana talvena pelkästään USA:n teille levitetään yli 17 miljoonaa tonnia suolaa. Vaikka suolalla on merkittävä rooli liukkauden torjumisessa ja sen myötä henkilövahinkojen vähentämisessä, ei suolan vaikutusta ympäristöön tulisi vähätellä.
Kun lumet sulavat, päätyy teille levitetty suola lähialueiden vesistöihin. Minnesotassa tehdyn tutkimuksen mukaan yksi ainoa teelusikallinen suolaa riittää pilaamaan lähes 20 litraa pohjavettä. Kun suolaa pääsee vesistöön, on siitä hankalaa päästä eroon.
Myös lammissa, järvissä, puroissa ja joissa elävät eliöt kokevat suolan haittavaikutukset. Yhdysvaltalaistutkimuksessa vertailtiin hyvin suolapitoisissa lammissa elävien eliöiden kuolleisuutta sellaisiin eliöihin, jotka elivät kaukana tiesuolan vaikutusalueelta sijaitsevissa lammissa. Tutkijat havaitsivat, että suolapitoisessa lammessa eliöiden kuolleisuus nousi tarkastelujaksolla jopa 40 prosentilla suolattomaan lampeen verrattuna. Suolaisen lammen eliöillä havaittiin myös enemmän epämuodostumia sekä turvotusta.
Osa yhdysvaltalaiskaupungeista on onnistunut vähentämään tiesuolan käyttöä pelkkää hiekoitusta lisäämällä. Myös kokeellisempia tapoja on kehitetty, joista yksi on punajuuresta tehtävä liuos, jonka on todettu laskevan veden jäätymispistettä jopa -20 celsiusasteeseen.
***
7:08