Onko työelämässä enää mitään järkeä? Huipputehtävissä toiminut Vanessa paloi loppuun jo uran alkumetreillä: "Helpompaa olisi ollut jäädä auton alle kuin hävetä uupumustaan"

Vanessa Törnblom on John Websterin uuden dokumenttielokuvan suomalainen päähenkilö. Kansainvälinen dokumentti pohtii nousevan valkokaulussukupolven ahdistusta. Miksi teen työtäni, onko tässä mitään järkeä, ymmärtääkö firman johto tietokoneen jatkeena olemisen tuskaa?

Suomalaiset ovat työtyytyväisyystilastojen kärjessä, mutta miten paljon tyytyväisyydestä on kulissia. On helpompaa vastata ”ihan tyytyväinen” kuin tunnustaa, että välinpitämättömyys ja turhautuneisuus firman osasena on kasvava tunne.

Loputtomia palavereja, joissa yksi puhuu ja muut kelaavat kännykkäänsä. Päätöksiä ei tehdä, vaan ne siirretään seuraavalle pomolle. Tätä dystopiaa Websterin dokumentti pui – myös mustan huumorin läpi.

Vanessa Törnblomia paha olo ei naurattanut yhtään.

Itku auttoi markkinoilla

– Eräänä päivänä en enää jaksanut mitään. Itkin ja menin lääkäriin. Jäin neljän kuukauden sairauslomalle, kuvailee Vanessa Törnblom.

– Tunsin kovaa häpeää. Miten selitän tämän työkavereille? Jätän heidät pulaan. Tämä on tyypillistä ajattelua ihmiselle, joka kokee burnoutin.

Elokuvassa Törnblom kertoo, miten hän mietti aamujen työmatkoillaan, että olisi parempi jäädä auton alle. Se olisi ollut helppo selitys sille, miksi hän on sairauslomalla.

Lue myös: Kaisan poika karkaili koulusta ja paloi loppuun jo toisella luokalla – sai vuosien jälkeen diagnoosin, jonka harva tietää

Törnblom palasi vielä osa-aikaisena töihin, mutta sekin oli vaikeaa ja hävettävää. Miksi en pysty parempaan? Lopulta hän irtisanoutui ja löysi uuden polun.

– Ei se ollut helppoa. Se vaati syvällistä itsetutkiskelua ja rehellisyyttä. Ja erityisesti sitä, että lakkasin ajattelemasta, mitä muut ajattelevat. Että oikeasti tämä on minun elämäni!

Elokuvasta merkittävä osa on kuvattu Hollannissa, jossa työvoima on hyvin kansainvälistä.

Joukko nuoria uraihmisiä, joukossa Vanessa Törnblom, istuu pitkiä iltoja puhumassa toisilleen. Juristeja, pankkiireja, it-ihmisiä, rakennusbisnestä.

Vaikeneminen ja kulissit ahdistavinta

He liikuttuvat vertaistuki-istunnoissaan toistensa puheista, koska jotkut eivät olleet koskaan suoraan kertoneet, miten pahalta työelämässä on tuntunut. Ahdistus voi johtaa velttoon työntekoon ja potkuihin tai pitkään masennukseen.

Ymmärrys firmassa on vähäistä, koska asioista ei puhuta.

– Puhumattomuus ja kulissien ylläpitäminen on yrityksissä iso ongelma, kuvaa ohjaaja John Webster.

– Moni työntekijä kuvittelee, että hän on ongelmiensa kanssa yksin, sen ajatuksensa kanssa, mihin työssäni lopulta pyrin. Järjetöntä koko systeemi!

Vanessa Törnblom tunnistaa nämä oireet.

– Jos tuntee, ettei työpaikalla voi eikä uskalla kenellekään kertoa, miltä tuntuu, onhan se hyvin ahdistavaa. Kyllä pomolle pitäisi pystyä sanomaan, jos ei koe työtään mielekkääksi.

Törnblom korostaa, että silloin on jotain vinossa, jos työntekijä miettii, uskallanko.

– Aloite pitää tulla esihenkilöiden puolelta - se viesti, että me olemme yritys, jossa työntekijä saa avoimesti puhua tunnoistaan.

Ihminen, firman koneen osa

John Websterin dokumentti viljelee vakavan aiheen äärellä mustaa ironiaa elokuvan nimeä myötä: The Happy worker – miten työ sabotoitiin.

Jos teollisen vallankumouksen aikaan työntekijä oli koneen käyttäjä hihnalla, nyt hän on tietokoneen käyttäjä konttorin hihnalla. Firman ratas, joka voidaan vaihtaa tai poistaa.

– Johtamistavat ovat jääneet jonnekin viime vuosisadalle, kuittaa Webster.

– Tänään työtä tehdään tiimeissä. Jos tämä tuotantotiimi nähdään vain nykyajan koneena, jonka osia ovat ihmiset, se tuhoaa luovuuden ja heikentää tulosta.

– Useinhan käy niin, että kun firma listautuu pörssiin, se aloittaa yt-neuvottelut, jotta tulos paranisi. Tämä on yhtä naurettavaa kuin jos paperitehtaan johto ilmoittaisi, että nyt olemme vähentäneet kaikkien koneiden osista 20 prosenttia, jotta tulos paranee, kuvaa ohjaaja.

Ei kehityskeskusteluja, vaan keskusteluja

Webster palaa keskustelemiseen. Esihenkilön pitäisi puhua työntekijöiden kanssa, siihen pitäisi olla aikaa.

– Ei pakollisia kehityskeskusteluja kerran vuodessa, vaan joka viikko edes muutama minuutti.

Perään Webster huokaisee, että esihenkilöiksi nostetaan usein firman hierarkiasta tehokkaita suorittajia, joilla ei ole välttämättä mitään johtamistaitoja.

Johtaminen ei ole tuloksen tuijottamista, vaan työntekijän kanssa kommunikointia.

– Ihminen tekee tuloksen, ei kone, huomauttaa Webster.

Kysy ajoissa, onko tässä mitään järkeä

Vanessa Törnblom on tänään burnoutistaan parantunut. Hän on nyt oman elämänsä johtaja, yrittäjä ja valmentaja. Hän kannustaa ihmisiä pysähtymään ajoissa, jos tuntee pahaa oloa työssään.

– Pysähdy ja mieti rohkeasti, onko siinä mitä teet, mitään järkeä. Ehkä pysähtymisestä voi seurata jotain, hymyilee Vanessa Törnblom.

Lue myös: Näin koronatoimet uuvuttivat opiskelijat: "Olisi kannattanut miettiä etukäteen, kuinka paljon tuhoa etäopiskelulla saa aikaiseksi"