Opettajien palkanmaksuun ajetaan mullistavaa uudistusta – 6000 jäsenen "kapinaryhmässä" pelätään työmäärän ja palkattoman työn kasvua: "Tuntuu, ettei oma liitto aja opettajien asiaa"

1:36img
Maaliskuussa 2018 OAJ ehdotti suurta opetusremonttia.
Julkaistu 20.02.2019 06:28

MTV UUTISET – Pyry-Jukka Peltomäki

Opetusalan Ammattijärjestön kokeilun tavoitteena on arvioida, voisiko vuosityöaikajärjestelmä (vta) rajata opettajan työmäärää ja saada kaiken opettajan tekemän työn palkanmaksun perusteeksi. Osaa opettajista kuitenkin huolestuttaa, lisääkö uudistus työaikaa ja laskee palkkoja.

Kokeilu on jo käynnissä neljän kunnan kahdeksassa alakoulussa ja se kestää kolme vuotta.

MTV Uutiset otti yhteyttä Facebookin kapinaryhmään kuuluvaan yläkoulun opettajaan, joka summasi ajatuksiaan uudistuksesta.

– Mielestäni ajatus uudistuksesta on hirveän kaunis ja sillä on varmasti jokin jalo päämäärä. Itselleni on kuitenkin noussut sellainen huoli, että uudistus mahdollistaisi työmäärän rajun nousun, mutta palkka ei nousisi sen mukana tarpeeksi. Lisäksi minua huolestuttaa ihan perus työssäjaksaminen, kun taakka on nykyiselläänkin melko raskas, opettaja kertoo.

Arviointi ja kokeiden tarkastaminen palkattomaksi kotityöksi?

Tällä hetkellä opettajien peruspalkka muodostuu tietystä määrästä opetustunteja viikossa, joiden lisäksi mukaan lasketaan vielä niin sanotut ylitunnit.

Uudistuksessa siirryttäisiin kiinteään vuosityöaikaan, joka korvaisi opetusvelvollisuuteen ja oppitunteihin perustuvan palkan.

– Näin aineopettajan näkökulmasta en pidä uutta vuosityöaikajärjestelmää hyvänä. Opetan äidinkieltä, jonka opetusvelvollisuus on aika pieni tässä nykyisessä järjestelmässä. Vta:n myötä työmääräni saattaisi nousta kohtuuttoman paljon, opettaja jatkaa.

Opettaja pitää uudistusta perusteltuna luokanopettajille, mutta ei ymmärrä, miksi järjestelmän pitäisi olla sama sekä ylä- että alakoulujärjestelmissä.

– Nykyisellään itselleni jää tarpeeksi ihan sitä sitomatonta työaikaa, jonka voi sitten käyttää arviointiin ja suunnitteluun siten kuin itse haluan. Mutta sitten tämä vuosityöaika, se sitomaton työaika on hyvin pieni. En ehtisi tehdä arviointityötä mitenkään, eli siitä muodostuisi palkatonta kotityötä.

Facebookissa yli 6000 jäsenen uudistusta kritisoivien opettajien kapinaryhmä

– Tällä hetkellä ei tunnu siltä, että OAJ ajaisi meidän opettajien asiaa, opettaja pohtii.

Opettajasta tuntuu, että uudistusta runnotaan läpi väkisin, vaikka todella moni on kertonut huolensa. Huolestuneet perustivat Facebookiin keskusteluryhmän, johon kuuluu jo 6000 jäsentä.

– Järjestö viestittää sivuillansa vain uudistuksen hyvistä puolista, mutta huonot puolet jätetään kertomatta, MTV Uutisten haastattelema opettaja kertoi.

Myös OAJ kävi keskustelua asiasta aluksi omilla Facebook-sivuillaan, mutta siirsi kaiken ajatusten vaihdon lopulta omille kotisivuilleen. Linjaveto kummastuttaa opettajaa.

– Tulihan siitä vähän sellainen olo, että asia haluttiin ikään kuin lakaista maton alle.

Järjestö perusteli päätöstä muun muassa sillä, että Facebookissa menivät sekaisin perusopetuksen vuosityöaikakokeilu ja ammattikoulujen vuosityöaikasopimus. Lisäksi järjestön mukaan Facebook-ryhmässä tieto ei ollut helposti löydettävissä kommenttiketjujen seasta.

Henki sosiaalisen median ryhmissä on kaikesta huolimatta opettajan mielestä hyvä ja keskustelua käydään rakentavasti puolesta ja vastaan.

– Facebookissa on hyvin perusteltuja keskusteluja ja kaikkien näkemykset pääsevät esille ilman mustamaalaamista. Siellä on esimerkiksi noussut esiin sekin tärkeä asia, että luokanopettajan laskelmat eivät sovi aineenopettajan työnkuvaan niin hyvin, että se olisi pätevä yleistys kaikille. Itseäni hämmentää erityisesti se, että miksi kaikki opettajat niputetaan yhteen.

Terveiset OAJ:n suuntaan

Opettaja toivoo, että kovaa kritiikkiä saanut uudistus laitettaisiin hetkeksi jäihin ja mietittäisiin rauhassa jatkoa.

–  Kovan kiireen ja pakon myötä tulee sellainen tunne, että uudistuksen taustalla on jotain muutakin. Toivoisin, että OAJ kuuntelisi jäseniään ja ottaisi huolen tosissaan, opettaja summaa.

Tuoreimmat aiheesta

Koulutus