Orpo: Kehysriihessä ei leikata eläkeindeksejä – Riikka Purra tarkastelisi eläkkeitä, mutta ei ota kantaa, miten
Purra uskoo, että valmista tulee aikataulussa. "Neuvottelut näyttävät menevän oikein nätisti eteenpäin."
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) rajaa käytännössä työeläkeindeksien leikkaukset pois kehysriihen keinovalikoimasta. Orpo painottaa, että kehysriihessä ei puututa eläkejärjestelmään.
– Totta kai indeksit ovat osa sitä järjestelmäkokonaisuutta, hän vahvisti toimittajille eduskunnassa.
Orpo sanoi jo eilen Ilta-Sanomille, että kehysriihessä ei puututa eläkejärjestelmään, muttei tarkentanut, mitä se tarkoittaa.
Pääministeri sanoo, ettei hän halua häiritä hallituksen nimittämän kolmikantaisen eläketyöryhmän työtä. Ryhmä valmistelee toimia, joilla eläkejärjestelmän kestävyyttä vahvistetaan noin miljardilla eurolla pitkällä aikavälillä.
Pääministerin mukaan eläkkeistä ei ole suurta kiistaa hallituksessa, vaan ratkaisuja haetaan koko ajan. Hän ei ottanut kantaa yksityiskohtiin, kuten siihen, jääkö eläkkeiden osalta ainoaksi keinoksi verotus.
– Meillä ei ole erityisiä kiistoja tällä hetkellä, on vain yksinkertaisesti paljon vaikeita asioita. Joudumme tekemään kolmen miljardin sopeutustoimet ja pohjalla on kuusi miljardia. Jokainen ymmärtää, kuinka vaikeaa se on.
Purra peruutti neuvostot
Mediassa on arvioitu, että perussuomalaiset ja kokoomus ovat olleet eri linjoilla siitä, miten eläkeläiset otetaan mukaan säästötalkoisiin. Perussuomalaisissa on vaikuttanut olevan enemmän halua pienentää tai jäädyttää työeläkkeiden indeksejä. Moni asiantuntijataho on pitänyt tätä nopeimpana tapana alentaa maksussa olevia eläkkeitä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoo, ettei hän ole ottanut missään vaiheessa kantaa työkaluihin, joilla eläkkeitä tulisi riihessä tarkastella.
– Olen sanonut, että nähdäkseni me emme pääse vaadittavaan lopputulokseen, mikäli emme ole valmiita tarkastelemaan myös eläkkeitä. En ole itse ottanut kantaa minkäänlaisiin työkaluihin, Purra sanoi STT:lle eduskunnassa.
Edelleenkään hän ei kommentoi mahdollista keinovalikoimaa, kuten verotusta. Purra on kuitenkin sanonut, että pieniin eläkkeisiin ei kosketa.
Hallitus kokoontuu maanantaina ja tiistaina kehysriiheen päättämään vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelmasta ja neuvottelemaan keinoista julkisen talouden vahvistamiseksi.
Purra uskoo, että kehysriihineuvotteluissa päästään aikataulussa maaliin. Hänen mielestään tilanne näyttää nyt oikein hyvältä.
– Itse olen peruuttanut neuvostoni tältä ja huomiselta päivältä, koska minua tarvitaan täällä kotimaassa, mutta kaikki neuvottelut eri tasoilla näyttävät menevän oikein nätisti eteenpäin.
Purra myöntää, että loppu on yleensä hankalin osuus. Hän kuitenkin uskoo, että viikonloppuna hallituspuolueet ovat jo lähellä sitä pistettä, josta varsinaisessa kehysriihessä on helppo jatkaa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää