Hallitus keskustelee tänään muun muassa koronapassista ja uudesta koronastrategiasta, joka hyväksytään ensi viikolla. Pääministeri Sanna Marinin mukaan yhteiskuntaa ei haluta enää sulkea, kuten viime keväänä, mutta normaaliinkaan elämään ei vielä hetkeen päästä.
Koronapassia on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä siltä varalta, että hallitus päättäisi sen käyttöönotosta. Hallitus päättää tänään, jatketaanko valmistelua.
Pääministeri Sanna Marinin mukaan toistaiseksi on mahdotonta sanoa, voisiko passi olla käytössä esimerkiksi lokakuussa.
– Haluaisin, että kaikki työkalut, joita olisi mahdollista ottaa käyttöön, saataisiin käyttöön. Samalla pitää olla realistinen ja huomioida, että nämä eivät ole helppoja kysymyksiä, Marin kommentoi kokoukseen mennessään.
Käyttöönottoa on selvitetty Marinin mukaan keväästä lähtien. Hallitus on pääministerin mukaan asioista suunnilleen samoilla linjoilla, vaikka passiin liittyykin sekä juridisia että käytännöllisiä ongelmia.
Kurvinen: Opetus- ja kulttuuriministeriössäkin aloitettu valmistelu
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoi kokoukseen menessään suhtautuvansa koronapassiin myönteisesti.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on käynnistetty oma valmistelu passin käyttöönotosta etenkin urheilu- ja tapahtuma-alalla.
Rokotettu, koronan sairastanut tai negatiivisen testituloksen saanut voisi Kurvisen puolesta jatkossa päästä passilla vaikkapa festivaaleille, teatterin tai jalkapallo-otteluun. Peruspalveluja passi ei koskisi.
– Mielestäni kovien rajoitusten aika on ohi. Meidän pitää päästä koronapassin hyödyntämiseen ja myös pikatestaamiseen, Kurvinen linjasi.
Esimerkiksi HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen on valitellut pikatestien epäluotettavuutta. Kurvinen jättää tämäntyyppisen kannanoton lääketieteen ammattilaisille.
– Jos se varmuustaso riittää muualla Euroopassa, miksi se ei riittäisi meillä? Kurvinen miettii.
"Me emme halua sulkea yhteiskuntaa kuten keväällä"
Pääministeri Marinin mukaan pikatestit ovat jatkossa yksi mahdollinen työkalu, "kuten myös muut testit". Testikapasiteettia halutaan joka tapauksessa pääministerin mukaan yhä laajentaa.
Hallitus on päivittämässä koronastrategiaansa, ja päivitys on tarkoitus hyväksyä ensi viikolla. Uudessa strategiassa korostuu erityisesti rokotteiden merkitys.
– Me emme halua sulkea yhteiskuntaa samalla tavalla kuin keväällä joudumme sulkemaan, Marin sanoi.
Normaaliin saati täysin rajoituksettomaan elämään ei pääministerin mukaan päästä vielä hetkeen.
– Minulla ei ole antaa sellaista päivämäärää, enkä voi luvata ihmisille, että voisimme siirtyä normaalielämään vielä hetkeen. Tämä on arvaamaton pandemia, kuten olemme nähneet.
Marin: Hallitus on kokoontunut viikottain
Hallitusta on kritisoitu oppositiosta siitä, että ministerit ovat jatkaneet lomiaan tautilukujen kohottua ja koronatilanteen hankaloiduttua.
Marinin mukaan hallitus on kokoontunut viikottain käsittelemään koronatilannetta, vaikka yksittäiset ministerit ovatkin pitäneet lomiaan.
– Kansalaisetkin ovat tietenkin viettäneet kesällä kesälomiansa, ja nyt kun syksy käynnistyy, politiikkakin kiinnostaa ihmisiä taas enemmän, Marin arvioi.